Tuorein sisältö

Listasunnuntai #179

Mikko Heinonen

10.03.2013 klo 18.48 | Luettu: 22538 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Nämäkin voisi Kickstartata
Nyt kun tulossa on entisten kierrätysten - Leisure Suit Larry, Wasteland, Elite, Carmageddon ja monia muita - lisäksi myös Planescape:Tormentin jatko-osa ja Lord Britishiltä uusi RPG ja vielä Yu Suzukikin kiusoittelee Shenmuella, aletaan jo olla siinä pisteessä että miltei kaikki vanhat helmet on jo laitettu uusiksi tekoon. Mutta ei sentään ihan kaikkia!

Tekohengitettävien pelien löytämisen helpottamiseksi Listasunnuntai antaa tänään seitsemän omaa suositustaan. Aivan kaikkia ei ole tarkoitettu otettavaksi vakavasti.

Zork



Point & Click -seikkailut myyvät edelleen, tämän ovat todistaneet niin Larry kuin Double Fine Adventurekin. Onkin siis aika viedä homma seuraavalle tasolle ja kickstartata klassinen tekstiseikkailu. Grafiikkahan on pelkkä mielikuvituksen rajoite, kun pelissä on kunnollinen parseri.

Summer Games



Yleisurheilupelien nykytila on surullinen. Käytännössä olympialaisten lisenssipelit tekee kuka sattuu ja tuloksetkin ovat panostusta vastaavia. Tarvittaisiin Epyxin kulta-aikojen kaltainen tiimi tekemään koukuttavaa ja nopeasti omaksuttavaa urheilutoimintaa. Miekkailun saa tosin jättää poiskin.

Soldier of Fortune



Kaikkien asepervojen suosikkipelin uusimmasta osasta on kulunut 6 vuotta, eikä sekään päässyt missään määrin alkuperäisen tasolle. SoF:ssä oli se mukava puoli, että se ei kaunistellut väkivaltaa, vaan irti ammuttu pää paitsi lensi irti, myös aiheutti melkoisen sotkun. 2010-luvun loputtomien covershootterien joukossa tästä voisi tulla jopa virkistävä poikkeus.

Doom



John Carmack ei ole enää teinipoika, mutta miettikääpä, jos hän saisi avoimen sekin tehdä ehkä se kaikkien aikojen paras FPS uudestaan omilla ehdoillaan ja oman tiiminsä kanssa, ilman julkaisijoiden paineita. Tuloksena olisi joko alkukantaisen raivokasta toimintaa tai käsittämättömän hieno grafiikkarutiini, joka ei sisällä peliä. Kummasta vaan voisin muutaman taalan maksaa.

Blast Corps



Microsoftille valunut Rare on aika kalvakka varjo entisestään, mutta sillä on tallissaan mielenkiintoisia juttuja, joihin ei ole palattu vuosiin. Tämä Nintendo 64:n hassu räjäyttelypeli on yksi sellainen, johon voisin oikeastikin palata kympin-kahden pikkupelinä. Jos sen oikeudet ovat edes päätyneet MS:lle, ne tuskin maailmoja maksaisivat; Nintendo voi olla kovempi neuvottelija.

Half-Life 3



Myöntäkää pois, olisi se ainakin yllättävää.

OutRun 3



Manu kysyi tuossa viikolla, että kuka oikein ostaa näitä tuhansien dollareiden tukipaketteja. Totesin, että jos Yu Suzuki laittaisi Shenmuen lisäksi myös uuden OutRunin Kickstarteriin, ainakin harkitsisin asiaa erittäin vakavasti. Siitäkin huolimatta, ettei minulla ole tuhansia dollareita irtorahaa.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Lauantai-illan Kevyi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (19 viestiä)

Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

10.03.2013 klo 19.37 8 tykkää tästä

HL3:n Kickstart olisi suhteellisen huono vitsi ja jopa Valvelta huonoa v*******a pelaajille. On se kiva, että trollataan pelaajia, mutta jokin raja silti :P
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

10.03.2013 klo 19.38 3 tykkää tästä

Haha olin jo ihan unohtanut Blast Corpsin. Sitä tuli hakattua ihan hemmetisti nuorempana.

Mutta joo, Soldier Of Fortune ansaitsee arvoisensa rebootin. Sille voisin antaa muutaman kympin.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

10.03.2013 klo 19.39 4 tykkää tästä

Eka soldier fortune oli oikeasti hyvä seuraavat kaksi melko kehnoja.

Itse tulee kummasteltua miten sitä kaiken maailman codit mohit bäfät yms romantisoi tappamista sillä ettei toisen ampuminen edes välttämättä saa vertakaan aikaan puhumatta irtoraajoista jotka ovat varmasti aika normaali näky sotarintamalla...

Kunnon sotapelissä veriset suolet lentäisivät pitkin taistelu kenttää ja sotilaat huutaisivat äitiään tuskissaan.

Sota ei oikeasti ole hauskaa.
lainaa
TaImunen

Rekisteröitynyt 06.02.2013

10.03.2013 klo 19.45 1 tykkää tästä

kaikki jtn vanhoja pelei (>.

miks hitos mun hymiötä ei voi tehä loppuu? opettele koodaa mikko
Muokannut: TaImunen 10.03.2013 klo 19.46 lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.03.2013 klo 19.49 9 tykkää tästä

Half-Life 3 sais varmaan tyyliin 10 miljoonaa dollaria päivässä, jos se laitettais Kickstarteriin. :D
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

10.03.2013 klo 20.06 2 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
Eka soldier fortune oli oikeasti hyvä seuraavat kaksi melko kehnoja.

Itse tulee kummasteltua miten sitä kaiken maailman codit mohit bäfät yms romantisoi tappamista sillä ettei toisen ampuminen edes välttämättä saa vertakaan aikaan puhumatta irtoraajoista jotka ovat varmasti aika normaali näky sotarintamalla...

Kunnon sotapelissä veriset suolet lentäisivät pitkin taistelu kenttää ja sotilaat huutaisivat äitiään tuskissaan.

Sota ei oikeasti ole hauskaa.


SoF2 oli ainakin omasta mielestäni varsin laadukas ja viihdyttävä tekele. Viimeisinpään Soldier of Fortuneen tutustuin viitisen minuuttia ja sekin oli liikaa..
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.03.2013 klo 20.16 5 tykkää tästä

TaImunen kirjoitti:
kaikki jtn vanhoja pelei (>.

miks hitos mun hymiötä ei voi tehä loppuu? opettele koodaa mikko


Kickstarterissa on ollut nimenomaan trendi, että rahoitusta haetaan 10-20-30 vuotta vanhoille pelilegendoille.

Hymiöitä siivoaa automaattinen tietoturvamokko.
lainaa
epjfpigew

10.03.2013 klo 20.22 1 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
Sota ei oikeasti ole hauskaa.


Miksiköhän realistisia pelejä ei oikein näy...

Lätkä ja futispelitkin on paljon kivempia kun niissä on tietty arcademaisuus eikä peli muutu pelkäksi kahvaamiseksi ja eestaas avausten kokeilemiseksi. En ymmärrä miksi peleistä pitäisi tehdä simulaattoreita.

Toki joku voisi huolestua että sotaa romantisoivat pelit tekevät pelaajista kieroutuneita sotahulluja. Ainakin aika jänskästi punaniskajenkit ovat vetäneet herneen nenään Washingtonin Tyranniasta, kun puolestaan Borgian sun muiden demonisointi ei herättänyt mitään vastareaktiota.
lainaa
NämäKiitos

10.03.2013 klo 21.13

Jagged Alliance 3 (eikä mikään Back in Action) ja Chrono Break (jos S-E ei muuten hommaan uskalla ryhtyä. Tosin en tiedä, osaavatko enää tehdä yhtä hyviä pelejä, ja kuinka monta kymmentä vuotta menisikään, jos viimein aloittaisivat...)
lainaa
asdasdasd

10.03.2013 klo 21.35

Pioneeri kirjoitti:
Itse tulee kummasteltua miten sitä kaiken maailman codit mohit bäfät yms romantisoi tappamista sillä ettei toisen ampuminen edes välttämättä saa vertakaan aikaan puhumatta irtoraajoista jotka ovat varmasti aika normaali näky sotarintamalla...

Ei ne kyllä enää ole. Tietenkin jotkut tienvarsipommit ja kraanatinheitiniskut saavat rumaa jälkeä aikaan mutta ei me enää eletä mitää toista maailmansotaa jossa räjähtävät luodit oli arkipäivää ja vatsalaukkuja puhkottiin pistimillä.
lainaa
Kulkur1

Rekisteröitynyt 07.12.2012

10.03.2013 klo 21.39 6 tykkää tästä

Tekstiseikkailut ovat kuolleet syystä...
Nykylapsilla ei ole mielikuvitusta
lainaa
niin

10.03.2013 klo 21.44 1 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:
Pioneeri kirjoitti:
Itse tulee kummasteltua miten sitä kaiken maailman codit mohit bäfät yms romantisoi tappamista sillä ettei toisen ampuminen edes välttämättä saa vertakaan aikaan puhumatta irtoraajoista jotka ovat varmasti aika normaali näky sotarintamalla...

Ei ne kyllä enää ole. Tietenkin jotkut tienvarsipommit ja kraanatinheitiniskut saavat rumaa jälkeä aikaan mutta ei me enää eletä mitää toista maailmansotaa jossa räjähtävät luodit oli arkipäivää ja vatsalaukkuja puhkottiin pistimillä.


Rynnäkkökiväärillä käteen tai jalkaan ammuttaessa raaja menee poikki. Oikein osuessaan irtipoikkipoikki.
lainaa
Kuvitteletämä

10.03.2013 klo 23.12 2 tykkää tästä

Kulkur1 kirjoitti:
Tekstiseikkailut ovat kuolleet syystä...
Nykylapsilla ei ole mielikuvitusta
Nykylapset kuolevat syystä... Kulkur1 tappaa tyhmyydellään.
lainaa
ehehehe

10.03.2013 klo 23.19 1 tykkää tästä

Jos on mielikuvitusta niin ei tarvitse pelejä, tai kirjoja, tai leffoja, tai musiikkia, tai muita ihmisiä ollenkaan

Tekstiseikkailu olis kyllä ihan mielenkiintoinen mutta sen pitäisi olla aivan järisyttävän laaja. Enää ei riitä mikään Doomin tai Alone in The Darkin tarinan kertominen tekstinä kun ne voi kokea ihan grafiikoidenkin kanssa.
lainaa
TheÄijä

11.03.2013 klo 09.54 3 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
Itse tulee kummasteltua miten sitä kaiken maailman codit mohit bäfät yms romantisoi tappamista sillä ettei toisen ampuminen edes välttämättä saa vertakaan aikaan puhumatta irtoraajoista jotka ovat varmasti aika normaali näky sotarintamalla...

Missä maailmassa sinä oikein elät? Pelaajat nauttivat goresta. Kriitikot nauttivat goresta. Peli kuin peli saa miinusta, jos siinä ei ole riittävästi gorea. Vuosiin ei ole yhtäkään peliä haukuttu goren liiallisuudesta. Gore on hauskaa.

Irtoraajat on hauskoja. Veri on hauskaa. Suolet on hauskoja. Se että vastustajat huutaisivat äitiään tuskissaan on hauskaa.

Ainakin niin kauan kun se tapahtuu tietokoneen ruudulla. Sekin on hauskaa jos se tapahtuu "omien" vastapuolelle tosielämässä. Jos se tapahtuu omalle puolelle, se on tottakai perseestä. Ja jos se tapahtuu omalle kohdalle, se on yhtä helvettiä. Mutta näin se nyt vaan on. Älä odota sympatiaa vastustajille.
lainaa
Weteraani2

11.03.2013 klo 12.32

asdasdasd kirjoitti:
Ei ne kyllä enää ole. Tietenkin jotkut tienvarsipommit ja kraanatinheitiniskut saavat rumaa jälkeä aikaan mutta ei me enää eletä mitää toista maailmansotaa jossa räjähtävät luodit oli arkipäivää ja vatsalaukkuja puhkottiin pistimillä.

Hellfiret, .50 tarkkuuskiväärin luodit ja alikaliiperiset panssarivaunukranaatit köyhdytetystä uraanista tappavat kaikki oikein siististi, ei tule irtojäseniä tai muuta silpomista.
lainaa
ofsdfsdofsdio

11.03.2013 klo 13.30 1 tykkää tästä

Nuo irtoraajat ja ruumit ovat kyllä melkoinen ongelma laskentateholle. Monessa pelissä ruumiit häviävät heti kun käännät selkäsi tai jopa ennen.

Peleissä voitaisiin tosiaan siirtyä sellaiseen moderniin sotaan jossa ruumis häviää heti osuman saatuaan, kuten Obi Wan.
lainaa
janari

Rekisteröitynyt 15.02.2013

11.03.2013 klo 16.02 1 tykkää tästä

Soldier of fortunesta voisi kyllä irrota lantti tai toinenkin. Se viimeisin mikälie tekele olikaan asentui kauemmin kuin pystyin pelaamaan, suorastaan karmea pyhänhäväistys tätä pelisarjaa kohtaan.

Yksinpelinä eka SoF oli mitä mainioin tekele, Multiplayerina SoF2 veti pidemmän korren.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

11.03.2013 klo 17.20 2 tykkää tästä

Jos sota pelit olisivat realistisia, niissä olisi 99,9% marssimista ja poteroissa kykkymistä ja 0,1% taistelua.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova