Tuorein sisältö

Listasunnuntai #161

Mikko Heinonen

04.11.2012 klo 19.28 | Luettu: 26429 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Tupakkamainosten jonossa-ajoa
Asioilla on taipumus järjestyä. Mietiskelin tässä jo päätäni puhki, että minkä päässä pyörivistä listaehdokkaista toteuttaisin tänään, kun Facebook räjähti hehkutuksesta - Kimi on näköjään voittanut Formula 1 -osakilpailun. Otetaanpa sitten villillä kortilla F1-asiaa (ja pahoitellaan voiton spoilaamista niille, jotka ajattelivat odottaa jälkilähetykseen asti). Itse en ole enää aikoihin ollut järin kiinnostunut autourheilun kuninkuusluokan seuraamisesta, mutta formulapeleistä sen sijaan on monta rakasta muistoa.

Revs




Monenlaisia kevytformuloita oli tehty jo ammoisista ajoista asti, mutta vasta Geoff Crammond, joka esiintyy listalla myöhemminkin, lisäsi keittoon runsaasti realismia. Revsiä voikin perustellusti kutsua ensimmäiseksi kotimikrolle tehdyksi formulasimulaattoriksi. Alkuperäinen versio oli BBC-tietokoneelle, mutta yllä pyörivä C64-painos (Revs+) on täkäläisille tutumpi.

Ferrari Formula One




Tämäkin Amiga-formulapeli otti asiansa varsin vakavasti. Tarkoitus ei ollut suinkaan loikata suoraan rattiin rässimään, vaan auton kehitys aloitettiin Fioranon radalta, jossa etsittiin parhaita mahdollisia säätöjä auton tekniikkaan. Tämän jälkeen kilpailtiin tarkasti oikeiden sääntöjen mukaisesti. Peli käännettiin erittäin monelle muullekin alustalle.

Pelistä ei valitettavasti ole YouTubessa kunnollista videota. Nappasin kuvan itse emulaattorilla.

Indianapolis 500: The Simulation




Indycar-sarja ei ole Formula 1, mutta tämä peli vetosi silti saman tyylilajin faneihin. Upea täytetty vektorigrafiikka, realistiset törmäykset, auton asetukset ja mahdollisuus ajaa täydet 500 mailia maistuivat makealta, ainakin kunnes listan seuraava peli pääsi valloilleen...

Formula 1 Grand Prix




Revsin tekijän Geoff Crammondin seuraava realistisempi autopeli (väliin mahtui hauska Stunt Car Racer) olikin sitten sellainen paukku, että oksat pois. Grafiikka on toki nykysilmään karua ja hidasta, mutta F1GP sisälsi siinä määrin tarkasti mallinnettuja ratoja, että oikeat kilpa-ajajat saattoivat harjoitella sillä. PC-käännöksen lisäksi peli sai kolme jatko-osaa, joista viimeisintä, vuonna 2002 julkaistua Grand Prix 4:ää fanit jaksavat edelleen päivittää.

Grand Prix Legends




GPL kertoo ajasta, jolloin F1-kuljettajien henki oli huomattavasti herkemmässä kuin nykyään. Vuonna 1967 ei turvakoreja, slicksejä tai aerodynamiikkaa tunnettu, mutta autot kulkivat silti miltei yhtä kovaa kuin nykyään, joten ajaminen oli todellisten kylmähermojen laji. Grand Prix Legends tuli nopeasti tunnetuksi ehkä vaikeimpana ajopelinä koskaan, mutta samalla Papyrus Softwaren pelin tinkimätön realismi yhdistettynä ahkerien harrastajien tehtailemiin modeihin on tehnyt siitä ikiklassikon, jolla riittää pelaajia tänäkin päivänä.

Formula 1 '98




90-luvun loppupuolella F1-lisenssin nappasi itselleen Psygnosis, jolle formulapelejä teki ensin menestyksekkäästi Bizarre Creations, sittemmin huomattavasti vähemmän menestyksekkäästi Visual Science. Muuten huonoja arvosteluja saanut vuoden 1998 versio oli suomalaisittain merkittävä, sillä siihen saatiin mukaan ensimmäistä kertaa Matti Kyllösen innostunutta, joskin ajoittain faktoja ohittavaa selostusta. Sony teki puolestaan Formulaa FOA:n lisenssillä v. 2003-2007, sen jälkeen virallisista peleistä on vastannut Codemasters.

Pole Position




Viimeisenä eniten viime vuosina pelaamani formulapeli. Satunnaiselle katsojalle Namcon kolikkoautomaatti vuodelta 1982 näyttää typerältä väistelypeliltä, jossa menestyminen on tuurinkauppaa. Mikään tästä ei ole totta. Hyvä suoritus tässä loistopelissä vaatii täydellistä keskittymistä ja salamannopeita refleksejä sekä pelin optotunnistimiin perustuvan ratin hallintaa.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... SimCity... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (20 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.11.2012 klo 19.47 2 tykkää tästä

En ole ilmeisestikään ainoa, jolta Ferrari Formula One jäi aikanaan pelaamatta sen melkoisen vaikeuden vuoksi. Ohjaus oli toteutettu hiirellä, mikä toki antoi siihen analogisen tuntuman, mutta huomioiden ko. aikakauden hiiritekniikan se ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen veto. Auton säätöjen teko ei ollut aivan triviaalia sekään.
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.11.2012 klo 19.58

Njaha, googlella selvisi. Oma vanha suosikki Gameboylla:
http://www.youtube.com/watch?v=fSdsgONO6HU
Parhaat musat ikinä... Ja äänieffektitkin kultaa.
Muokannut: mdtrx 04.11.2012 klo 20.03 lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.11.2012 klo 20.08 6 tykkää tästä

Formula One '99 löytyy Pleikkarilta. Ne suomalaisselostukset on kyllä täyttä kultaa.
lainaa
Jarwars

04.11.2012 klo 20.14

Indy 500 oli hyvä, jäänyt ainakin mieleen. GPL:n vaikeus oli meikäläiselle liikaa ja jäi muutamaan kokeiluun..
Omaa suosikkia en muista, kuitenkin noita on lähes vuosittain tullut ja NHL:n tapaan yhden kun osti oli muut sitä samaa muutamalla muutoksella.

Paras muisto on jostain näistä se (tai voi olla useammassakin), kun törmäämällä pystyi autostaan rikkomaan etusiiven, jonka jälkeen auto muuttui ylämäessä lentokoneeksi. Tai jarruttaa vastustajan kyljessä siten, että jomman kumman renkaan ripustukset pettää.
lainaa
mogvisti

Rekisteröitynyt 12.04.2007

04.11.2012 klo 20.39

Grand Prix Legendsissä näytti kyllä olevan vauhdin huumaa ja tekemisen meininkiä!
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.11.2012 klo 20.47

GPL on kyllä lievästi sanoen haastavaa tosiaan, omatkin kokeilut ovat olleet varsin pikaisia. Peli ei juuri palkitse perinteistä simuajotyyliä, jossa esim. vaihtoja voi tehdä kaasu pohjassa, ja jo itse simuloitavat autot olivat käytökseltään todella arvaamattomia. Tyydytys on toki omaa luokkaansa, kun auton sitten saa pysymään näpeissä...
lainaa
trent67

Rekisteröitynyt 12.04.2007

04.11.2012 klo 20.59

Kuusnepan Pitstop II oli myös varsin koukuttava vuonna 1984 varikkopysähdyksineen ja renkaanvaihtoineen.

http://youtu.be/4_DHMjcG-yU
lainaa
Penaqua

Rekisteröitynyt 22.11.2009

04.11.2012 klo 21.18

Itsellä pitkä-aikaislempparina toimii C64:n Grand Prix Circuit, varsinkin teemamusiikki on mainio nostalgiapläjäys;

http://www.youtube.com/watch?v=EuegdsGVcEU
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.11.2012 klo 21.30

GPC:tä tuli itsekin pelattua aika paljon, listalta jätin sen pois koska yritin hakea mahdollisimman eri-ikäisiä pelejä. Lisäksi se oli vähän kuin Test Drive siirrettynä formuloihin - mikä ei ollut sattumaa, koska tekijäporukka oli sama.
lainaa
Typo

Rekisteröitynyt 17.09.2007

04.11.2012 klo 21.57

Formula 1 '98 oli ensimmäinen omilla rahoilla ostettu PS peli. Myös Nigel Mansell's World Championship Racing tuli tahkottua peeceellä.
lainaa
F1GPFTW

04.11.2012 klo 22.31

Taitaa tuon videon F1GP:kin pyöriä jollakin surkealla emulaattorilla, sillä en muista sen noin pahasti nykineen.

lainaa
juupsJoops

04.11.2012 klo 22.49

F1GPFTW kirjoitti:
Taitaa tuon videon F1GP:kin pyöriä jollakin surkealla emulaattorilla, sillä en muista sen noin pahasti nykineen.


Enpä huomannutkaan, että video olikin Amiga-versiosta.

Tuossapa PC-version pelikuvaa:
http://www.youtube.com/watch?v=ZD_eugqNrOM
lainaa
VMV

04.11.2012 klo 22.58

Hyvä lista. Itse olen pelannut Revsiä ja F1 98:a lukuunottamatta kaikkia, monia enemmän kuin olisi ollut hyväksi. Erityisen hauskaa oli aikanaan F1GP:n moninpeli. Sitä kun väännettiin yhdellä koneella vuorotellen. Kone oli puikoissa kun oli kaverin vuoro ajaa. Eipä tuollaista systeemiä ole sen koommin näkynyt. Nykynuoret on niin kärsimättömiä... Mutta julkaisunsa aikaan se oli jotain mullistavaa. Paljon hyviä muistoja niistäkin väännöistä jäi.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.11.2012 klo 23.13

juupsJoops kirjoitti:
F1GPFTW kirjoitti:
Taitaa tuon videon F1GP:kin pyöriä jollakin surkealla emulaattorilla, sillä en muista sen noin pahasti nykineen.


Enpä huomannutkaan, että video olikin Amiga-versiosta.

Tuossapa PC-version pelikuvaa:
http://www.youtube.com/watch?v=ZD_eugqNrOM


Jep, F1GP oli Amiga-peli alkujaan ja käännettiin siitä kaikille muille, siksi otin tuota alkuperäistä kuvamateriaalia. Perus-Amiga eli A500 oli tuolloin jo melkoisen hidas aparaatti, esim. A1200:lla peli pyöri huomattavasti sulavammin ja siihen oli myös muutamia yhteisön tekemiä patcheja. Itse pelasin peliä eniten 486SX:llä.
lainaa
ajajaja

04.11.2012 klo 23.34

GP2 on ollut itselle se kostosuosikki, kiitos aktiivisen fanikunnan joka edelleen jaksaa tehdä peliin uusia ratoja ja kausisettejä.

http://grandprix2.de/

Tätä ennemmin kuninkaan titteliä piti luonnollisesti F1GP joka editorin ja parin pätsin jälkeen rullasi jopa A500:lla varsin kelvollisesti. Ja niitä PC-version legendaarisia renkaan vinkumisia jotka kuullostivat lähinnä kaikessa koomisuudessaan huilulta ei voi vain unohtaa, taisi koskea vain jos pelin äänet tuli piipperistä.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

05.11.2012 klo 01.39

Grammondin GP2 on yksi niistä MS-DOS-peleistä, joita pelasin pitkään myöhään yöhön. Pelin intro-musiikki on vieläkin mielessä... Ja onhan tämä intro sentään yksityylikkäimpiä mitä noissa Formulapeleissä on nähty...

http://www.youtube.com/watch?v=LkXzTpq12lY

(Taidan mennä bootti-levykettä kasailemaan, jos saisi tuon käyntiin nykykoneessa. Quake ainakin pyörii MS-DOS 6.22:ssa nykyraudalla erittäin hyvin.)
lainaa
majava

05.11.2012 klo 08.56

Vuosituhannen vaihteessa kun formulainnostukseni oli suurimmillaan tuli pelailtua noita virallisia formula one pelejä, PSOne puolelta 2001 kaikkein rakkain, PCltä 2000.

Ensimmäinen PS2 pelini oli formula 2003, joka on on muuten kestänyt ajanhammasta varsin hyvin. Formula career challenge PS2lle on myös ihan kelpo peli, mutta alkaa kuitenkin aina käymään niin puuduttavaksi etten ole koskaan jaksanut pelata koko 4 kauden mittaista uratilaa loppuun.

Itse formula kilpailuja on tullut katsottua viimeksi joskus vuonna 2005.
lainaa
Falafel

Rekisteröitynyt 04.01.2011

05.11.2012 klo 09.09

Voisin näin mututuntumalla arvella että GPL:n tekoälyn ohjelmointiin on uponnut aika monta työtuntia
lainaa
molanteri

05.11.2012 klo 10.10

Super Monaco Grand Prix
http://www.youtube.com/watch?v=pg_vbHAPmt0
Yksi ensimmäisistä peleistäni. Aivan loistava!
lainaa
MiXeriZe

Rekisteröitynyt 11.12.2010

06.11.2012 klo 11.29

"Ja asfaltilta kissanhiekkaan!"
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova