The Pitt 2-6: alkoholisoituneen Puuhanallen lopullinen kohtalo

Juhlapäivä alkaa näkyä, mutta rynäissyt mopo-pyramidi-taiteilija ja rykivä kilpahodariplösö eivät ole erityisiä ongelmatapauksia. Mopojen korostaminen jälleen rypistää otsaa, kun tiedämme tohtori Robbyn mopoilevan vasta kausien 2 ja 3 välissä.

Hoitsujen näkökulmaa korostetaan. Muutkin reagoivat maskottimaisen vakiojuopon menetykseen, mutta ruumiista huolehtiminen jää hoitsuille. Useammassa kohtauksessa korostetaan hyvän kielipään omaavan hoitsun empatiakykyä ja päähoitsun kroonista ja ajankohtaista närkästyneisyyttä (ja empatiakykyä). Selväpiirteisen sivujuonen sijaan jakso päättää sanoa ääneen, että hoitsut pyörittävät tätä lafkaa.

Jakso on hieman imelä. Juoni, jossa syöpäpotilaan puoliso on ihana & potilas tahtoisi itsekin olla niin ihana, että hän kieltäytyy ihanuudesta, tuo mieleen 90-luvun tv-elokuvat. Kun kokonaisuus on terävämpi, epäkohta voi olla ominaisuus, mutta maskottijuonta ei käsitellä ideaalisesti. On selvää, että vaikka henkilökunta pyrkii pysymään asialinjalla, joskus he ottavat tapaukset henkilökohtaisemmin, mutta maskotin kuoleman käsittelystä uupuu itsetietoisuutta.

Inhoan sitä tunnelmaa, jossa kaikki vaikuttavat pitävän kuolemaa tragediana, koska jotkut ovat sitä mieltä aidosti ja muidenkin siis oletetaan määkivän pehmeällä äänensävyllä, että voi voi. Se on yli-innokas kikkarapää, joka kehtaa olla asiaton epähuomiossa. Kauden kestovitseihin lukeutuu kikkarapään lievä demonisoiminen, joten ryhmäpaineet selvästi kohdistuvat myös katsojaan: itke nyt saatana, kun maskotti oli niin hyvä hahmo. Oli hän ihan hyvä - kuten on loppulausuntokin.


Keskiarvo 21 jakson jälkeen:


< Jakso 2-5

Katsottu: HBO Max