Star Trek: Discovery -putki, osa 17: intergalaktisia enkeleitä ja amisseja

Jaksossa siteerataan Arthur C. Clarkea. "Mikä tahansa tarpeeksi edistynyt teknologia näyttää taikuudelta." On ihan pakko:

"Mikä tahansa tarpeeksi kehnosti kirjoitettu sci-fi näyttää taikuudelta."
- Jari C. Peltonen

En kuitenkaan piittaa siitä, että sienimoottorilla taittaa sekunnissa matkan, johon menisi vanhoilla, valmiiksi yliluonnollisilla aluksilla 150 vuotta. Ihan sama, että 50 000 valovuoden matkan taittanut kapteeni ihmettelee, miksei täällä ole signaalia, joka 50 000 valovuoden päässä havaittiin. Tärkeää on rytmi. Jaksot 1-14 ja 2-1 lupasivat itsevarmempaa kerrontaa ja linja jatkuu.

Perähikiällä asuu amisseja, jotka enkeli pelasti. Kihtinen tiedesuku on yrittänyt keksiä selityksen, muiden vaikuttaessa tyytyväisiltä kokoon parsittuun uskontoon. Tähtiliitto pyrkii olemaan sekaantumatta. Tiede ja uskonto eivät ole ristiriidassa kumpaakin aihetta harrastavan päässä, mutta 1800-luvulle taantuneen planeetan ainoa insinööri saattaa tuntea muuta ja jakso käsittelee ristiriitaa mutkattoman kunnioittavasti.

Palattiinpa planeetalle tai ei, pikavisiitti on luontevampi kuin se jakso, jossa kanamies sekosi vaihtoehtoisista sienikaasuista johtuen. Enkeli säilyy mysteerinä ja tuntemattomasta syystä jo kaksi miehistön jäsentä on aistinut kuolleen tuttavan läsnäolon, joten on inhimillistä nostaa uskonto pöydälle tässä välissä. "Uskonnollisille kokemuksille" todennäköisesti saadaan sellainen selitys, että kaiken takana on sci-fiksi luokiteltu taikuri nimeltä Penkeli. Tuolloin uskonnollisuus alleviivautuu helpoksi ratkaisuksi ja tiede ainoaksi keinoksi ymmärtää hatusta temmottua fantasiaa, mutta kukin saa juhlia omaa uskontoaan, kun muillekin suodaan ymmärrystä.


Keskiarvo 17 jakson jälkeen:


< Jakso 2-1 --- Jakso 2-3 >