Ridley Scott tekee jatkossa vain 3D-elokuvia
Ridley Scott ei työskentele jatkossa ilman 3D-tekniikkaa: ei edes silloin, kun aikaan on saatava pienimuotoinen keskustelukohtaus. Scott ilmoitti tämän puhuessaan ensimmäisestä 3D-elokuvastaan Prometheus. 3D-kameroista innostuneen ohjaajan mukaan 3D "avaa universumin" myös vaatimattomimpien kohtausten tapauksessa.
Yksi käsikirjoittajista, Damon Lindelof, kertoo vakuuttuneensa Prometheuksen massiivisista lavasteista, jotka on suunniteltu 3D-kamerat mielessä. Avaruusoopperan ahtaat ja avarammat tilat ovat olemassa muuallakin kuin tietokoneella.
Materiaalia elokuvasta on juuri esitelty Comic Con -tapahtumassa. Myönteisellä mielellä olevat toimittajat kuvailevat, että elokuva näyttää erittäin paljon ensimmäiseltä Alienilta, jonka perustamaan universumiin tarina sijoittuu. Ensimmäinen virallinen kuva löytyy alta:
Lähde: Slashfilm 1, 2, 3

Keskustelut (3 viestiä)
Rekisteröitynyt 30.10.2008
22.07.2011 klo 17.49
23.07.2011 klo 05.10
Innolla odotetaan!
+1 Alienit olivat täyttä KULTAA ja tämä näyttää todella lupaavalta toivotaan että on lähes yhtä hyvä :)
23.07.2011 klo 12.43
http://2.bp.blogspot.com/_60A8zsWp2jY/THi1xdo2H_I/AAAAAAA