Tuorein sisältö

Namco Bandailta kilpailija suomalaiselle avaruusräiskinnälle

19.10.2009 klo 21.00 | Luettu: 4617 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Namco Bandai on ilmeisesti lukenut uutisia suomalaisen Futuremarkin kehittämästä Shattered Horizon -räiskinnästä, sillä yhtiön julkistama, Saber Interactiven kehittämä räiskintäpeli Inversion kuulostaa osittain hyvin tutulta konseptilta. Molempien pelien kantavana teemana on painovoimattomassa tilassa taisteleminen. Siinä missä Shattered Horizon lupaa tehdä tämän pseudo-realistisesti avaruudessa, tuo Inversion painovoimattomuuden maan päälle.

Inversionin pelimaailmassa on painovoimattomia kuplia, joiden sisällä pelaajat voivat kävellä pitkin seiniä ja kattoja, sekä tehdä yllättäviä liikkeitä vastustajiensa peittoamiseksi. Ilmassa kelluvia esineitä voi käyttää tietenkin myös suojana, mikäli vastapuolen tykkimies saa lukittua pelaajan naamataulun tähtäimeensä. Lisäksi tarjolla on vektoripommeja, jotka heilauttavat koko pelimaailmaa 90 tai 180 astetta ympäri. Tämä aiheuttaa luonnollisesti paitsi suuntavaiston totaalista pettämistä, myös ikäviä yllätyksiä ainakin kranaatteja viskoville vihollisille.

Myös Bionic Commando on mahtanut olla konseptisuunnittelijoiden mieleen, sillä pelimaailmassa olevia esineitä voi vetää luokseen koukulla, jolla onnistuu tietenkin myös liikkuminen pitkin virtuaalisia sotatantereita. TimeShiftin kehittäneen studion Inversion-räiskintä on kehitteillä PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

V2.fi | Matti Lintula
< Xbox 360:n uusi kopi... Pachter ennustaa Xbo... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

19.10.2009 klo 21.09

Tuon Shattered Horizonin betahan taisi loppua ja fiiliksenä jäi ihan positiivinen maku. Online shootterinahan peli ei mullista ollenkaan, mutta teknisesti todella omaperäinen ja toimiva. Toivottavasti Futuremark hioo vielä peliä, että erottuisi enemmän massasta.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.10.2009 klo 21.43

Nuo painottomaan tilaan sijoittuvat fps:t ei oikein vakuuta. Shattered Horizon betaa testasin, muttei se oikein iskenyt.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

20.10.2009 klo 00.35

Ei sitten unohdeta sitä, että ihan ensimmäisen kerran avaruudessa zero-gravity fps oli mahdollista Derek Smartin Battlecruiser Milleniumin moninpelissä.

Ja ensimmäinen painovoimaton räiskintä oli Descent jonka moninpeli sekin rokkas täysillä vaikkei avaruuteen sijoittunutkaan.
lainaa
pumm1

Rekisteröitynyt 22.01.2008

20.10.2009 klo 06.51

Betassa olin ja peli oli ihan hyvä, mutta mapit ja se ainoa pyssy olivat aika tylsiä. Vaikka sen tarkoituskin on olla realistinen, voisi aseen edes valita muutaman joukosta.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova