Tuorein sisältö

Six Days in Fallujah -pelin kehitystyö keskeytettiin

27.04.2009 klo 15.01 | Luettu: 7481 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Vanha sanonta sanoo, ettei kannata mennä keittiöön jos ei kestä kuumuutta. Konami lähti kyökin puolelle Six Days in Fallujah -sotapelillään, jonka oli tarkoitus kuvata Irakin sodan yhtä synkimmistä taisteluista mahdollisimman todenmukaisesti ja tasapuolisesti dokumentin tavoin. Kuumuutta tuli yleisöltä välittömästi kun projektin tavoitteet kyseenalaistettiin ja julkaisija sai syytösryöpyn niskaansa niin sodan veteraaneilta kuin kukkahattutädeiltäkin.

Lopulta huomio oli Konamille liikaa ja pelin kehitystyö on päätetty jäädyttää, kertoo Dark Zero. Peliä kehittänyt Atomic Games jäi nyt tuotteensa kanssa yksin, mutta vielä on mahdollista, että pelille löytyy julkaisija, joka ei hätkähdä yleisön ristiriitaista reaktiota.

V2.fi | Matti Lintula
< Xbox 360 karkottaa l... Xbox 360:n achieveme... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

Marsu

27.04.2009 klo 15.09

Mitäs, eikös suurin osa veteraaneista kuitenkin ollut pelin tekemisen kannalla? Suurin osa valituksistakin tuli taas ihmisiltä jotka eivät tiedä asiasta hevon vittuakaan. Olisihan se ollut mielenkiintoista nähdä mitä tästäkin olis saatu aikaan
lainaa
i30

27.04.2009 klo 16.13

Btw, uutisoikaa jo kaikille, että me LIVEttäjät saimme juuri Max Paynet Xbox Originalsseihin :)
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

27.04.2009 klo 16.13

Olisivat nyt tehneet valmiiksi, kun kerta aloittivat. Vaikeahan se on varmaan sanoa olisiko tuo peli ollut hyvä vai huono asia lopulta, mutta nyt siitä ei ainakaan jäänyt mitään positiivistä jäljelle kun keskeyttivät.

Tulos kertoo nyt vain siitä kuinka helposti ollaan tuollakin tasolla sensuroimassa kaikkea mitä ei haluta nähdä. Kauhean helposti painostamalla voidaan vaikuttaa julkaisuihin jotka yrittävät vain raottaa verhoa elämän karuun todellisuuteen.

Voihan se olla että pihvi maistuu hyvältä, vaikka se ei olisikaan oikea. Pitäisikö kuitenkin jokaisen saada valita itse kumman värisen pillerin ottaa...
lainaa
pekhe

27.04.2009 klo 16.14

tää peli olis just sen takia mielenkiintonen ku sais tietää että minkälaiset fiilikset oli/on siellä arabilaisten puolella.
lainaa
pekhe

27.04.2009 klo 16.17

Lisäys vielä että kuten crom sanoi,
juuri siksi tämä peli olisi ollut erilainen, ja juuri siksi hyvä, kun tässä kuvataan todellisuutta sellaisena kuin se on, puolueettomasti, sodan julmuuksia mitään sensuroimatta. Olisihan se toisille vähän liikaa, mutta tehdäänhän aiheesta dokumenttejakin.
lainaa
HarminPaikka

27.04.2009 klo 17.11

pekhe kirjoitti:
tää peli olis just sen takia mielenkiintonen ku sais tietää että minkälaiset fiilikset oli/on siellä arabilaisten puolella.


No, mitäs luulisit fiilisten naisten ja lasten seasta ammuskelevien rättipäiden synkissä riveissä, kun lopulta saivat sitä mitä tilasivatkin ja joutuivat nöyrtymään USA:n asevoimien sankarisotilaiden murskaavan ylivoiman edessä?

Erinomaisesti toteutettu ja kaikin puolin loistavasti onnistunut Fallujah-operaatio on todellinen modernin sodankäynnin malliesimerkki ja virstanpylväs, joka olisi ilman muuta ollut pelin arvoinen.
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

27.04.2009 klo 17.56

Tais mennä hermot "propakantakakkaa11" itkijöihin.
lainaa
pekhe

27.04.2009 klo 20.53

HarminPaikka -kommentoijalla faktat hukassa?
Jälkimmäisen kappaleen luettuani oletan kommentin olevan trolli, mutta vastaan silti:
Nämä "rättipäät" voi jakaa tässä tapauksessa kahteen ryhmään, vastarintaan ja terroristeihin. Jälkimmäistä nimitystä käytetään yleistyksenä kaikista irakissa asuvista ihmisistä, ainakin jenkeissä ja muiden tietämättömien keskuudessa.
Irakin vastarinta taasen on se todellinen vihollinen jota vastaan jenkit siellä taistelevat. He puolustavat maataan toisen valtion tekemältä invaasiolta. Heillä on yhteinen mielipide jonka mukaan he eivät tarvitse toisen valtion apua oman valtionsa jälleenrakennuksessa/vallankumouksessa.
Terroristit ovat se ryhmä joka hyökkää siviilikohteisiin ja ampuu lasten ja naisten seasta.
Ärsyttää kun yleinen käsitys on se että kaikki irakilaiset on pahoja, eikä heillä ole mitään moraalia.
Miettikääpä jos jenkit päättäisi että Suomessa on ydinaseita ja Halonen pitää syöstä vallastaan. Jenkit tunkeutuisivat tänne ilman mitään todellista syytä ja pistävät paikat palasiksi ja varastavat maan mineraalikalleuksia. Tottakai joku vastarintaliike lähtisi pystyyn ja taistelisi niitä vastaan.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova