Tuorein sisältö

Pikkupoika ajoi autolla päin pylvästä - pelitkö syynä?

07.01.2009 klo 16.00 | Luettu: 8698 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Virginian Wicomico Churchissa koulunkäynti on ilmeisen kivaa, sillä eräs paikallinen 6-vuotias ei suostunut jäämään pois koulun tarjoamalta aamiaiselta ja oppitunneilta tämän myöhästyttyä koulubussistaan. Neuvokas nappula otti videopeliopit hyötykäyttöön ja lähti ajamaan koulua kohti perheen vuosimallin 2005 Ford Taurus -henkilöautolla.

Matka jatkui lähes 10 kilometriä ojanreunoja viistellen, kunnes alaikäinen kuljettaja törmäsi autollaan huoltopylvääseen. Päättäväinen lapsi kuitenkin jatkoi matkaansa kävellen. Lopulta poika saatiin kiinni ja kuljetettiin sairaalaan mm. törmäyksessä saadun päähän kohdistuneen iskun vuoksi. Sinnikäs koululainen pääsi vihdoin opintojensa ääreen ruokatunnin jälkeen.

Pojan isä ja auton käyttöönottohetkellä kotona nukkunut äiti pidätettiin lapselle aiheutetusta vaarasta epäiltyinä. Isä pääsi pian putkasta maksettuaan yli 3500 euron takuusumman, mutta äitiä pidetään yhä vangittuna. Koululaispoika ja hänen 4-vuotias veljensä ovat poliisin huostassa, kertoo Shacknews.

V2.fi | Matti Lintula
< Logitechilta kyberpu... Kolme uutta kuvaa St... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

iod

07.01.2009 klo 16.10

Mitä Suomessa yh-äidit saavat lastensa heittellejätöstä kun viinan- ja karaokenhimo iskee? Ei mitään.
lainaa
Soliiz

Rekisteröitynyt 19.09.2008

07.01.2009 klo 16.11

[sarcasm] tottakai se on pelien syy, kysyvätkin viel [/sarcasm]
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

07.01.2009 klo 16.15

Ilman pelejä nappula olisi ajanut turvallisesti mokaamatta autolla kouluun. :)
lainaa
Gamehero

Rekisteröitynyt 29.05.2008

07.01.2009 klo 16.43

Luinko uutisen jotenkin huonosti, vai lukiko jossain että lapsi olisi pelannut jotain peliä, joka voisi vaikuttaa asiaan?

No, pelejä on helppo syyttää kaikesta pahasta.
lainaa
LeCtUrE

Rekisteröitynyt 02.10.2007

07.01.2009 klo 17.12

No ei tämmöstä varmaa oo hirveesti tapahtunu sillon ku videopelejä ei oo ollu.
lainaa
Laku

Rekisteröitynyt 07.01.2008

07.01.2009 klo 17.15

Gamehero kirjoitti:
Luinko uutisen jotenkin huonosti, vai lukiko jossain että lapsi olisi pelannut jotain peliä, joka voisi vaikuttaa asiaan?

No, pelejä on helppo syyttää kaikesta pahasta.

Alkuperäsestä uutisesta:
Lainaus:
Believing video games Grand Theft Auto and Monster Truck Jam had taught him how to operate a motor vehicle ...
lainaa
Reto92

07.01.2009 klo 17.45

Olisi niilläkin vaan ne manuaali vaihteet niin ei niin paljon kakarat ajelisi.
lainaa
Amaz

07.01.2009 klo 18.39

LeCtUrE kirjoitti:
No ei tämmöstä varmaa oo hirveesti tapahtunu sillon ku videopelejä ei oo ollu.


=D

Ja vielä vähemmän silloin kun ei ollut autoja...
lainaa
prisoner

07.01.2009 klo 19.39

Laku kirjoitti:
Gamehero kirjoitti:
Luinko uutisen jotenkin huonosti, vai lukiko jossain että lapsi olisi pelannut jotain peliä, joka voisi vaikuttaa asiaan?

No, pelejä on helppo syyttää kaikesta pahasta.

Alkuperäsestä uutisesta:
Lainaus:
Believing video games Grand Theft Auto and Monster Truck Jam had taught him how to operate a motor vehicle ...

niin ei kukaan 6 vuotias ymmärrä pelin ja todellisen elämän eroa. ku ei ne ymmärrä pelien tarkotusta
lainaa
Virus

Rekisteröitynyt 30.10.2008

07.01.2009 klo 20.45

Kyllä tämä, Maailman talouskriisi ja kaikki sodat ovat pelien syytä. Asiastahan on turha edes kiistellä.
lainaa
KillerV

07.01.2009 klo 21.28

reading GTI *driving skill has increased +1*
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova