Tuorein sisältö

Atari vaikeuksissa

23.07.2007 klo 12.55 | Luettu: 5691 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Vaikkei nykyisellä Atarilla olekaan nimen lisäksi muuta yhteyttä 80-luvun puolivälissä vaikeuksiin joutuneeseen firmaan, seuraa ex-Infogrames vakaasti sen jalanjäljillä.

Gamesindustry.biz kertoo, että Atari on jo toistamiseen vaarassa tippua NASDAQin pörssilistoilta. Viime vuonna tämä uhka asetettiin sen vuoksi, että firman osakkeiden arvo ei vain suostunut pysymään yhden dollarin yläpuolella. Kaksi viikkoa sitten Atari kertoi julkistavansa odotettua suuremmat tappiot, muttei ole vieläkään raportoinut, joten NASDAQ hermostui taas. Pörssistä tippuminen on entistä todennäköisempää, mutta asiasta tullaan neuvottelemaan.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Wing Commander laske... Sony: PS3:n alennus ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

RavenX

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.07.2007 klo 13.16

Toivotaan parasta, että Atari saisi korjattua tilanteen ja noustua uudestaan jaloilleen. Firma kuitenkin on ansioitunut monien sellaisten japanilaisperäisten pelien julkaisussa, joita ei ehkä muutoin olisi tällä mantereella - ainakaan täällä pohjolassa - edes nähty.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.07.2007 klo 13.19

Eipä ole jättiyllätys, kun ainoa myynnillisesti mainitsemisen arvoinen peli on ollut Test Drive Unlimited, josta on kohtapuoliin vuosi siitäkin.
lainaa
pylperö

23.07.2007 klo 17.33

Test Drive Unlimited oli (sikahuonoista välianimaatoistaan huolimatta) erittäin hieno ja superhauska ajopeli.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.07.2007 klo 17.50

TDU oli kyllä oikein mukava peli, ei käy kieltäminen. Siitäkin pc-versio tuntui tosin vain toimivan melko satunnaisesti. Kovin montaa muuta hittipeliä ei Atarilta sitten tosiaan tainnut tullakaan.
lainaa
sande

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.07.2007 klo 21.23

"Pörssistä tippuminen on entistä todennäköisempää"? Noh, jaa, saapa nähdä...
Eipä tässä toistaiseksi muuta ole, kuin Atarilla kirjanpitäjät keplottelevat viimetipan vähennyksiä raportteihin ja NASDAQ olisi halunnut selonteot jo aikoja sitten - Atarin aiemmin julkistamiin tappio-odotuksiin tuo NASDAQin nootti ei liity, vaikka uutisesta moisen käsityksen saattoi saada.
lainaa
Sami

Rekisteröitynyt 27.07.2007

27.07.2007 klo 16.55

Itse pidin Driver Parallel Linesista ja kyllä TDU:kin oli hyvä. Toivottavasti tilanne saadaan korjattua.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova