Tuorein sisältö

Lasten on nyt vaikeampi saada K-18 -pelejä

12.11.2008 klo 19.36 | Luettu: 30289 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Valtion elokuvatarkastamo (VET) ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry suorittivat toistamiseen pelien ikärajavalvontaa jälleenmyyjien keskuudessa loka-marraskuun aikana. Alle 18-vuotiaat koeostajat yrittivät ostaa heiltä kiellettyjä pelejä erilaisilta pelien vähittäismyyjiltä. Viime vuonna tulokset testistä olivat vähemmän mairittelevat, mutta mitä ilmeisimmin pelikaupat ovat petranneet valvontaansa.

Ostoyrityksiä kertyi 24 myymälässä yhteensä 35. Nuori onnistui tänä vuonna saamaan pelin joka neljäs kerta, vuotta aiemmin osto onnistui huomattavasti useammin, lähes puolessa ostoyrityksistä (43 %).

– Pelien ikärajojen tietoisuus on selvästi parantunut. Onneksi näin, sillä viimevuotinen tulos oli todella masentava, toteaa FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen. – Pelien ikärajojen noudattaminen on tärkeää, koska osa peleistä on suunnattu aikuisille. Pelaajista suurin osahan on aikuisia, jatkaa Olkkonen.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Street Fighterin Ryu... Microsoftin Livestä ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (32 viestiä)

Stancist

Rekisteröitynyt 27.11.2007

12.11.2008 klo 20.05

Oikein.
lainaa
peanut

Rekisteröitynyt 16.11.2007

12.11.2008 klo 20.26

Mutta miten on muiden kuin K-18 -pelien kanssa? Saako myydä K-16 -pelejä alaikäiselle? Itse olen saanut käsityksen, että se olisi sallittua, mutta jossain kaupassa kaverini ei saanut ostettua K-16 -peliä, koska ei ollut henkkareita mukana.
lainaa
Skai

12.11.2008 klo 20.36

peanut kirjoitti:
Mutta miten on muiden kuin K-18 -pelien kanssa? Saako myydä K-16 -pelejä alaikäiselle? Itse olen saanut käsityksen, että se olisi sallittua, mutta jossain kaupassa kaverini ei saanut ostettua K-16 -peliä, koska ei ollut henkkareita mukana.


Kyllä on luvallista myydä. Ainoastaan K-18 on kielto. Muut ikärajat ovat suosituksia.
lainaa
Makk3

Rekisteröitynyt 06.08.2007

12.11.2008 klo 20.45

Ja nyt alaikäset warettaa K-18 pelinsä.
lainaa
Kukkahattuja_vastaan

12.11.2008 klo 21.36 4 tykkää tästä

Ikärajat ovat turhia. Olen pelannut k-18 pelejä vuodesta 2000 alkaen, jolloin olin 11 vuotias. Pelasin paljon seuraavia K-18 pelejä Grand teft auto 2-3, Doom I & II, Quake 3, Carmageddon, Mortal Kombat... Nyt olen 19-vuotias ja sanoisin kyseisten pelien peluusta olleen vain hyötyä, hyvien muistojen ja kaverien kanssa peluun takia.
lainaa
Herra-X

Rekisteröitynyt 23.10.2008

12.11.2008 klo 21.42

Itse en saanut ostettua K-16 peliä, koska ei ollut papereita. Olen ollut aikuinen jo vuosia ja olen lähes 2m pitkä.......
lainaa
Sandaali_

12.11.2008 klo 21.57 1 tykkää tästä

Joo, laittaa kyllä kyrsimään kun tarkastelevat papereita k-16 pelienkin kohdilla.
lainaa
Zmarf

12.11.2008 klo 22.17

Kukkahattuja_vastaan kirjoitti:
Ikärajat ovat turhia. Olen pelannut k-18 pelejä vuodesta 2000 alkaen, jolloin olin 11 vuotias. Pelasin paljon seuraavia K-18 pelejä Grand teft auto 2-3, Doom I & II, Quake 3, Carmageddon, Mortal Kombat... Nyt olen 19-vuotias ja sanoisin kyseisten pelien peluusta olleen vain hyötyä, hyvien muistojen ja kaverien kanssa peluun takia.


Ethän sinä tuolla iällä edes tiedä peniksesi mittaa.Kun minä pelasin esimmäistä marioa linnanmäellä niin sinä et ollut edes pilke faijas silmäkulmassa olit vain pelkkää limaa.Älä selittele K18 peleistä,kasva ja käy kouluja TOLLO
lainaa
miksu

Rekisteröitynyt 15.06.2008

12.11.2008 klo 23.30 1 tykkää tästä

On se kumma kun tupakkaa saan ostettua mistä vaan mutta k-18 pelien ja elokuvien kohdalla tullaan aina kysymään papereita.

Eli päihdetuotteista kysytään papereita vain ulkonäön mukaan mutta viihdepuolella tarvitsee aina paperit.
lainaa
herra-c

12.11.2008 klo 23.58

Herra-X eipä se pituus auta, kun toiset nuoret venyvät nuorempana kuin toiset. eräs ystäväni sai 15v ostettua mistä tahansa alkoholia ja tupakkaa iho-ongelmiensa ja runsaan parran kasvun ansiosta, eikä kaveri ollut kuin keskiverto miehen mittaa runsaasti lyhyempi (168cm)
lainaa
Janne

13.11.2008 klo 00.10

Voitte suoraan sanoa myyjälle haista paska ja haastaa oikeuteen jos eivät k-16 peliä myy, koska kaikki muut on vain suosituksia paitsi k-18! Eli myyjän on pakko myydä se peli ostajalle oli se minkä ikäinen hyvänsä jos vaan peli ei ole k-18!
T. "yli 10 vuotta pelimyyjänä"
lainaa
Polttopullo

13.11.2008 klo 02.20

Janne kirjoitti:
Voitte suoraan sanoa myyjälle haista paska ja haastaa oikeuteen jos eivät k-16 peliä myy, koska kaikki muut on vain suosituksia paitsi k-18! Eli myyjän on pakko myydä se peli ostajalle oli se minkä ikäinen hyvänsä jos vaan peli ei ole k-18!
T. "yli 10 vuotta pelimyyjänä"


Eiköhän liike saa kuitenkin valita asiakkaansa, eli ei ole pakko myydä K-16 peliä 12v räkänokalle. Lisäksi haistatteluun ja oikeushaasteisiin kehottaminen saa kyllä vahvasti epäilemään tuota "yli 10 vuotta pelimyyjänä" -kohtaa.
lainaa
KittyCat

13.11.2008 klo 13.42 2 tykkää tästä

Meidän kaupasta on hienosti yritetty kiertää noita ikä-rajoja, kun 13-vuotias tulee sanomaan ja aukomaan päätä että "mikset myy senkin h*uora, mä varasin tän jo viikko sitten!!#?1!"
En myy. Enkä myy mielelläni edes niille isille jotka haluaa viettää laatuaikaa Seppo-poikansa kanssa pelaten väkivaltapelejä luullen tietävänsä mitä se tekee pojan pääkopan sisällölle.
Todellisuudessa kukaan ei tiedä mitä vaikutuksia tietyillä peleillä on tiettyyn ihmiseen.
lainaa
GoGo

Rekisteröitynyt 16.02.2008

13.11.2008 klo 13.47

KittyCat kirjoitti:
Meidän kaupasta on hienosti yritetty kiertää noita ikä-rajoja, kun 13-vuotias tulee sanomaan ja aukomaan päätä että "mikset myy senkin h*uora, mä varasin tän jo viikko sitten!!#?1!"
En myy. Enkä myy mielelläni edes niille isille jotka haluaa viettää laatuaikaa Seppo-poikansa kanssa pelaten väkivaltapelejä luullen tietävänsä mitä se tekee pojan pääkopan sisällölle.
Todellisuudessa kukaan ei tiedä mitä vaikutuksia tietyillä peleillä on tiettyyn ihmiseen.


Aivan oikea asenne, hieno homma että tuollaisessa asiassa et ole antanut periksi. Eikä viesti sisältänyt sarkasmia, jos satut luulemaan niin :).
lainaa
Jea

13.11.2008 klo 15.36

Onneksi on olemassa nettikaupat. =D
lainaa
KuroShiro

Rekisteröitynyt 26.09.2008

13.11.2008 klo 16.38

Hienoa että asiat on menny parempaan suuntaan. Seuraavaksi vaan päihdekaupan kimppuun.
lainaa
ODE

24.03.2009 klo 18.24

KittyCat kirjoitti:
Meidän kaupasta on hienosti yritetty kiertää noita ikä-rajoja, kun 13-vuotias tulee sanomaan ja aukomaan päätä että "mikset myy senkin h*uora, mä varasin tän jo viikko sitten!!#?1!"
En myy. Enkä myy mielelläni edes niille isille jotka haluaa viettää laatuaikaa Seppo-poikansa kanssa pelaten väkivaltapelejä luullen tietävänsä mitä se tekee pojan pääkopan sisällölle.
Todellisuudessa kukaan ei tiedä mitä vaikutuksia tietyillä peleillä on tiettyyn ihmiseen.


Myyjät ovat pakko antaa myydä k-16 pelejä vaikka 7-vuotiaille, muuten niissä peleiisä olisi k-18 raja...
lainaa
Seppo

24.03.2009 klo 18.28

Joo, kyl mua vituttaa ku joku femmari myyjä tulee sanoo et näytä paperit ja ku näytän paperit ja oon täyttäny jo 15 nii se yhtäkkii sanoo et oot liian nuori.... Oli muuten vika peli kaupas ja seuraavana päivän se oli jo ostettu..
lainaa
PaskaSysteemi

09.05.2009 klo 15.32

Olin ostamassa MGS4, joka on PEGI suositusten mukaan K-18, eivät antaneet myydä vaikka olen pelannut K-18 pelejä lähes koko ikäni ja täytän 18 parin vuoden päästä!
lainaa
matiainen

19.09.2009 klo 20.22 1 tykkää tästä

Kyllä minäkin ole noita K-18 pelejä pelaillut lapsena. Joillakin voi tietenkin oikeastikin esiintyä jotain "henkisiä vammoja", mutta kyllä monet 10-15 vuotiaat ovat aivan tarpeeksi "kypsiä" pelatakseen k-18 pelejä.
lainaa
mooku

23.10.2009 klo 09.44

On se kumma että esim anttilassa eivät kysele k-16 pelien kohdalla mitään mutta citymarketissa pyysivät 14-vuotiaalta henkkareita kun ostin k-12 pelin:D
lainaa
heduttaja

31.10.2009 klo 16.53

Pelit eivät ole niin raakoja kun elokuvat joten on turha laittaa mitään K-18
lainaa
jukka

09.11.2009 klo 16.16

me alle 18.v ei voda ostaa k 18 pelejä mutta kaikkia 16-3v pelejä koskaa ne on suosituksii
k18 on pakotus...
lainaa
kolmen_lapsen_isä

10.11.2009 klo 13.37

Pelien elokuvia haitallisempi vaikutus lapsiin perustuu siihen, että väkivaltapeleissä olet itse tekijänä eli "tappaja". Sen vuoksi näitä "first person shooter"- tyyppisiä pelejä on käytetty paljon mm. Usan armeijan sotilaiden koulutuksessa, jotta tappamisen psykologista kynnystä on saatu alennettu. Eli että tappaminen ja väkivallan tekeminen tulee helpommaksi. Saman aikaan kyky tuntea empatiaa heikkenee. Uskon, että ihminen on paljon herkempi ja syvällisempi laitos, kun moni ajattelee. Mikä merkitys on ihmisen sisimmälle sillä, että käyttää tunteja päivässä ja tuhansia tunteja elämässään toisten tappamiseen koneen ruudulla. Sitä voi vain arvailla.
lainaa
Mazku

16.11.2009 klo 18.10

Olen kyllä pelannut k-18 pelejä 10-vuotiaasta lähtien. Ei kyllä ole tullut mitään "henkisiä vammoja". Itse en ole pelejä ostanut, mutta hankin ne esim. kaverin isoveljen avulla. Pelejä on edelleen todella helppo saada lähes mistä tahansa kaupasta.
lainaa
moser

26.11.2009 klo 23.24

joo justiinsa esimerkiks resident evilit on monstereita vastaan joten miten sellane voi haitata vaikka onki k18?!
lainaa
asdf

16.04.2010 klo 20.58

oon alottanu jo 8vuotiaana 18+ pelejä oon nyt 9. Ja ikärajoituksilla ei oo mitään merkitystä ees lapsille ne pistää äidit vaa ostaan ne
lainaa
asdf

16.04.2010 klo 21.03

niinpä en oo liian herkkä milläkkään noille nössöille 18+ peleille! ja niittenki pitäs olla jotain 15+ mut en välitä!
lainaa
Atk-ope

07.06.2011 klo 11.57

Kukkahattuja_vastaan kirjoitti:
Ikärajat ovat turhia. Olen pelannut k-18 pelejä vuodesta 2000 alkaen, jolloin olin 11 vuotias. Pelasin paljon seuraavia K-18 pelejä Grand teft auto 2-3, Doom I & II, Quake 3, Carmageddon, Mortal Kombat... Nyt olen 19-vuotias ja sanoisin kyseisten pelien peluusta olleen vain hyötyä, hyvien muistojen ja kaverien kanssa peluun takia.


Mutta jostain syytähän nuo ikärajat on keksitty. Ikärajoja on kuitenkin pohtinut suurempi joukko kuin vain yksi yksilö. Jos mitään ikärajoja ei noudatettaisi, niin yhteiskunta valuisi anarkiaan ;-) Poistaisko itse 18 vuoden ikärajan ajokortista tai ravintoloista? Tai olisiko parempi kävellä päin punaista vain sen takia, kun se on kielletty? No joo!

Vahingollisuudesta en tiedä, tosin on joitain pelejä joita kenekään ei pitäisi pelata iästä riippumatta. Tosi asia on kuitenkin että väkivalta ja -pelit kiinnostavat lähes poikeuksessta väkivaltaisia ihmisiä. Joten on syytä huolestua, jos lapsei pelaa paljon näitä peljä.

lainaa
ES-jonne

28.04.2013 klo 19.17

Voiko 15vuotiaat ostaa16 vuotiaille lapsille
lainaa
Freeze_Master-xD

21.03.2015 klo 09.04 1 tykkää tästä

Ikärajat ei auta mitään. Olen itsekkin pelannut k-18 pelejä kaikki alla paitsi kotona. Kun en saa. Koska esim jos ystävällä on jokin k-18 peli nii voihan sitä sillä pelata. Olen itse tottunut siihen veren lentelyyn ja kivun huutoon sum muuhun.
Räiskimis pelit on poikien mieleen. Tiedän. Ikärajat voisi tavallaan poistaa. Koska olen tottunut sotapeleihin niin en saa traumoja tai muita. Sotapeleissä ei ole vikaa.
lainaa
Freeze_Master-xD

21.03.2015 klo 09.09

Peleissä se ei ole totta. Joten ei se ole pahaa.
Haluaisin pelata niitä pelejä. JOS NE SAISI PELATA NIITÄ PELEJÄ JOTTA (OVAT JO TOTTUNEET AMMUSKELUUN)
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova