Tuorein sisältö

Juna kippasi 21000 Xbox 360:a

11.10.2008 klo 23.00 | Luettu: 10294 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


GamePro kertoo, että Microsoft on haastanut oikeuteen kuljetusyhtiö DHL:n, jonka juna suistui raiteilta ja kippasi jorpakkoon 21600 Xbox 360 -konsolia.

Korvauksia vaaditaan 2 miljoonaa dollaria konsoleille aiheutuneista kolhuista, vesivahingoista, varkauksista ja onnettomuudesta johtuneesta konsolipulasta niiden päätepisteessä Hongkongissa. DHL ei suostunut välittömästi korvaamaan konsoleita, vaikka oikeuden päätöksen mukaan yhtiö oli syyllinen tehtäviensä laiminlyöntiin, joten oikeudessa nähdään.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Hyvä pelissä = huono... Bonelandissa pornoil... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

Odin

Rekisteröitynyt 24.04.2007

11.10.2008 klo 23.04

Kuva on loistava! XD
lainaa
CrimsonFIN

11.10.2008 klo 23.23

Mielenkiintoista, luulisi että tuon kaliiberin kuljetusalan yrityksellä olisi kovinkin kattavat vakuutukset vastaavien varalle. Yllättävää että oikeuteen joutuvat menemään tämänkaltaisen tapauksen tiimoilta...
lainaa
Rautamaha

11.10.2008 klo 23.48

Uutiseen itseensä kommentoimatta, hienoa että jampat jaksaa lisäillä kaikenlaista sälää sivustolle näin viikonloppuisinkin. Iso plus.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.10.2008 klo 00.11

Rautamaha kirjoitti:
Uutiseen itseensä kommentoimatta, hienoa että jampat jaksaa lisäillä kaikenlaista sälää sivustolle näin viikonloppuisinkin. Iso plus.


Jampat kiittää.
lainaa
JUNARYÖSTÖ

12.10.2008 klo 01.06

Microsoft säästää aina väärissä paikoissa... ensin boxit hajoo, ja sitte kuljetukseen käytetään lunastuskunnossa olevia junia. Jossainhan ne rahat on saatava, kun koko ajan niitä hintoja alennetaan. tätä vauhtia micosoft maksaa jo kuluttajille, jotta ottaisivat laitteensa kaupoista.

Läppä läppänä ;) todella harvinaista, että tälläistä tapahtuu. Ja kuva on kyllä loistava :)
lainaa
shaminy

Rekisteröitynyt 23.01.2008

12.10.2008 klo 07.01

Täähän nostaa sitten MS:n viikkomyyntiä 21k:lla.
lainaa
karppa99

Rekisteröitynyt 06.08.2007

12.10.2008 klo 07.53

JUNARYÖSTÖ kirjoitti:
Microsoft säästää aina väärissä paikoissa... ensin boxit hajoo, ja sitte kuljetukseen käytetään lunastuskunnossa olevia junia.


Ei mikkis niitä junia valitse... DHL on kuitenkin kunnon kuriiri.

Ja kyllähän tuo DHL voi oikeuteen mennä, koska heillä on kuitenkin sen kulut kattava vakuutus, ja yrittävät sitten raastuvan kautta saada tuon korvaussumman pienemmäksi.
lainaa
Qanzi

Rekisteröitynyt 03.10.2008

12.10.2008 klo 09.22

Eeppinen epäonnistuminen.
lainaa
pööpöileväapina

12.10.2008 klo 11.50

Yllätys, että haastaa taas oikeuteen :D. Eikö vakuutus korvaa ihan normaalisti tuollaiset.
lainaa
Junaryöstö

12.10.2008 klo 13.11

karppa99 kirjoitti:
JUNARYÖSTÖ kirjoitti:
Microsoft säästää aina väärissä paikoissa... ensin boxit hajoo, ja sitte kuljetukseen käytetään lunastuskunnossa olevia junia.


Ei mikkis niitä junia valitse... DHL on kuitenkin kunnon kuriiri.


No enköhän minä sen nyt tiedä. Viestini oliki vitsillä tehty...
lainaa
jep

13.10.2008 klo 05.12

Voin kuvitella sen tilanteen kun kun joku jamppa on vaikka viikon kalastanut ilman saalista, ja yhtäkkiä alkaa boxeja valumaan virran mukana :D
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova