Tuorein sisältö

Monkey Island 5 työn alla?

11.06.2007 klo 21.01 | Luettu: 7402 kertaa | Teksti: Pasi Piispa

Monkey Island -pelisarja saa ilmeisesti viimeinkin jatkoa. Rumor Reporter -blogin mukaan sarjan viidettä osaa on kuitenkaan turha odottaa ainakaan ennen ensi vuotta, ja virallista vahvistusta siitä, että peli ylipäätään olisi työn alla ei LucasArtsilta ole herunut.

Rohkaisevia huhuja ja hyviä enteitä sen sijaan on liikkeellä runsaastikin. Bruce Rumor Reporterista kertoo tuntevansa sarjan alkuperäisten osien säveltäjiä, ja näiden mukaan jatko-osan suunnittelu olisi parhaillaan käynnissä. Lisäksi The World of Monkey Island -sivustolta löytyy muutamia Steve Purcellin lähettämiä maalauksia, jotka eivät herran omien sanojen mukaan "liity mihinkään olemassaolevaan tai keskeytettyyn piraattiprojektiin". Toivoa sopii, että asiasta saadaan piakkoin virallistakin tietoa. Tilanteesta uutisoi Actiontrip.


V2.fi | Pasi Piispa
< Halokakkosta myös XP... EA:lta mäkkirakkautt... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.06.2007 klo 23.34

Monkey Island ilman Ron Gilbertiä on murheellinen juttu. Onneksi Ron kirjoittelee silloin tällöin mielenkiintoisia juttuja blogiinsa, joka löytyy osoitteesta grumpygamer.com
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.06.2007 klo 00.12

Vanhanajan seikkailupeleissä mentiin vikaan siitä lähtien kun ne siirrettiin polygoneiksi. Larry 1:stä pelaa mielellään vieläkin, mutta ensimmäiset polygonipelit ovat kammottavaa katsottavaa. Lisäksi niiden lataustauot venyvät pitkiksi ja peli tuntuu raskaalta.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.06.2007 klo 08.24

Gilberthän työstää parhaillaan Penny-Arcaden peliä.
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

12.06.2007 klo 09.12

3D:nä tehty Monkey4 oli paha pohjanoteeraus. Pohjaksi oli napattu (huippupeli) Grim Fandangon pelimoottori, ja toivottu että sekin peli tulisi myös menestymään ihan muutamalla kliseisellä monkey vitsillä. Toisin kävi. Peli oli ihan kökkö.

Toivotaan parasta että uusi Monkey saa juuri oman sille suunnitellun pelimoottorin, eikä missään vaiheessa tarvitse tehdä huonoja kompromisseja toisen pelimoottorin kanssa, kuten Sam & Max tai Penny-Arcade.
lainaa
Iso-Varvas

27.01.2008 klo 19.19

monkey 3 on ehdottomasti paras! Nelonen näyttää kököltä ja jos lucas arts vaivautuisi tekemää vitosesta saman näköisen kuin kolmosesta olisin oikein kiitollinen.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova