Tuorein sisältö

Irtisanomisaalto jatkuu vain - Riot Gamesilta lopetetaan noin 530 työpaikkaa

23.01.2024 klo 20.00 | Luettu: 22920 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Valorant ja League of Legends -peleistään erityisesti tunnettu Riot Games on ilmoittanut irtisanovansa lähes 11 % työvoimastaan, mikä valitettavasti tarkoittaa noin 530 työpaikkaa ympäri maailman. Studio kertoo syyksi työroolien vähentämisen ydintehtävien ulkopuolelta ja tämän kerrotaan myös vaikuttavan joidenkin studion pelien tulevaisuuteen. Riot Gamesin omistama julkaisija Riot Forge kuopataan samassa rytinässä heti Bandle Tale: A League of Legends Story -pelin julkaisun jälkeen.

”Tiedän, että nämä uutiset ovat kauheita kuulla, etenkin heille jotka joutuvat lähtemään. Kaikille irtisanotuille haluan kertoa olevamme syvästi pahoillamme, että tapahtumat johtivat tähän pisteeseen”, kirjoitti toimitusjohtaja Dylan Jadeja työntekijöille lähetetyssä sähköpostissa. Jadeja kertoi nykytilannetta edeltäneestä ajasta, kun Riot oli laajentanut pelivalikoimaansa ja kasvanut studiona voimakkaasti. Lopulta voimakas kasvu ja suurten investointien liian alhaiset tuotot vaikeuttivat liiketoimintaa niin, että ainoaksi vaihtoehdoksi tämän mukaan jäljelle jäi vain työpaikkojen vähentäminen.

Riotilta kerrotaan myös kattavan kuuloisista tukitoimista irtisanotuille. Pudotusta pehmentämään tarjotaan muun muassa uusiin tehtäviin siirtyminen sen ollessa mahdollista, vähintään kuuden kuukauden palkan verran irtisanomisrahaa, taloudellinen tuki terveyspalvelujen käyttöä varten vähintään kuuden kuukauden ajan sekä apu viisumien hankinnassa työviisumien voimassaolon päättyessä.

Pelaajille julkaistussa ilmoituksessa Riot painotti enemmän pelien jatkuvuutta ja tulevaisuutta. League of Legends, Valorant, Teamfight Tactics ja Wild Rift saavat jatkua ja studion mukaan pelaajayhteisön toiveisiin pyritään vastaamaan jatkossa paremmin.

V2.fi | Anne Kukkura
< Like a Dragon: Infin... Hirviönmetsästys sai... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

joojoo

24.01.2024 klo 00.21 4 tykkää tästä

Ei kiinosta nämä irtisanomiset
lainaa
Jusifer

24.01.2024 klo 15.55 4 tykkää tästä

Maailma on erikoinen paikka, kun klikataan otsikoita jotka eivät kiinnosta, jotta voi anonyymisti kertoa kuinka ei kiinnosta.
lainaa
joojoo

25.01.2024 klo 15.38

Kyse on vaan siitä että näitä uutisoidaan jatkuvasti joka paikassa. Ei ole mielestäni mikään uutisen arvoinen asia.
lainaa
gklanvlqdnkand

25.01.2024 klo 17.19

kohta ollaan kaikki tyottomia ja vaatimassa kansalaisrahaa et saadaan maata kotona ja pelata tekoalyn tekemia peleja
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova