Tuorein sisältö

Ninja Gaidenien isä lähti lätkimään - haastoi Tecmon oikeuteen

03.06.2008 klo 09.54 | Luettu: 11195 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Päivän yllättävimmästä uutisesta vastaa Ninja Gaidenien ja Dead or Alive -pelisarjan isä Tomonobu Itagaki. Mm. 1up kertoo miehen lähtevän Tecmolta vain kaksi päivää ennen Ninja Gaiden II:n julkaisua ja haastavansa firman oikeuteen mennessään.

Oikeusjuttuun ovat syynä Dead or Alive 4:n valmistumisen bonuspalkkioiden maksamatta jättäminen ja Tecmon pääjohtajan kommentoinnit Itagakin tekemisistä. Irtisanoutuminen astuu voimaan ensimmäinen heinäkuuta. Itagakin tiedotuskirjeen mukaan yksi Tecmon johtajista oli jopa todennut hänelle "jos olet tyytymätön siihen, että palkkiota ei makseta, voithan aina erota ja haastaa meidät oikeuteen".

Mies teki työtä käskettyä. Hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta Ninja Gaidenien tai Dead or Alive-pelien tekemiseen hän ei enää omien sanojensa mukaan osallistu. Sen sijaan tekeillä on 'aivan uusi toimintapeli, joka tulee olemaan väkivaltainen Ninja Gaidenin tyyliin'. Itagakin huhutaan myös olleen tyytymätön Tecmon harrastamaan rahastukseen Rygarin ja Ninja Gaiden Sigman tiimoilta, laadusta välittämättä.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Saints Row 2 vahvist... Ubisoftin tulevat ju... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (9 viestiä)

580p

03.06.2008 klo 11.10

"Itagakin huhutaan myös olleen tyytymätön Tecmon harrastamaan rahastukseen Rygarin ja Ninja Gaiden Sigman tiimoilta, laadusta välittämättä."

Heh melko yllättävä kommentti, etenkin kun PS3:n Sigma näyttää olleen saamistaan arvosteluista päätellen laadukkaampi tuotos kuin Itagakin PAL-resoilla pyörivä NG2.

Metacritic:

NG sigma: 88
NG 2: 81
lainaa
Elämää

03.06.2008 klo 12.03

Yllätys että Sigma pyörii niin kuin pyörii. Käytettiihän siinä vanhal Xboxille suunniteltua pelimoottoria! Eikä ole ihme että Sigma sai noinkin hyviä pisteitä, koska olihan se arvostelu menestys jo Xboxille ilmestyessään.

Ps. olisin revennyt ilosta jos PS3:n ei olisi pystynyt pyörittämään vanhan Xboxin peliä kunnolla!
lainaa
Tillu

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.06.2008 klo 12.16

Hoh hoijaa mitä provoa :D
lainaa
elämä2

03.06.2008 klo 12.29

''Ps. olisin revennyt ilosta jos PS3:n ei olisi pystynyt pyörittämään vanhan Xboxin peliä kunnolla!''


Olkoon pelimoottori vaikka ps1, mutta voitti graafisesti ja teknisesti NG2 joka kertoo, että ei taida 360 riittää tehot ? Vai mitä ?
lainaa
Konsolimies

03.06.2008 klo 15.47

[quote]Metacritic:

NG sigma: 88
NG 2: 81[/quote]

NG 2 ei eronnut Sigmasta järin, tästä hyvästä pienempiä arvosanoja, tietääkseni. Uutisesta senverran, että Itakagi ei niinkään lähtenyt Tecmolta vaan Team Ninjasta.

lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

03.06.2008 klo 16.18

Elämää kirjoitti:
Yllätys että Sigma pyörii niin kuin pyörii. Käytettiihän siinä vanhal Xboxille suunniteltua pelimoottoria! Eikä ole ihme että Sigma sai noinkin hyviä pisteitä, koska olihan se arvostelu menestys jo Xboxille ilmestyessään.

Ps. olisin revennyt ilosta jos PS3:n ei olisi pystynyt pyörittämään vanhan Xboxin peliä kunnolla!

Luuletko että PS3:lla pyöritetään sitä xbox versiota? Kyllä kyseessä oli ihan kunnon remake, jossa oli engineä muokattu ja käytetty tarkempia ja suurempia tekstuureita.
lainaa
i30

03.06.2008 klo 19.03

"NG2 joka kertoo, että ei taida 360 riittää tehot ? Vai mitä ?"

Voi daa niiq, milläs resolla se GTA IV ja Haze pyöriikään?
Ei taida se sun matolaatikko edes pyörittää kunnolla Orange Boxia :O :D: :D: :D ::D: :D :D: ::D : :D : : D:D :D: D : :DD: :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D : :D : :D:D :D :D

Jatkakaa toki aivotonta keskustelua :)
lainaa
Miäsh

03.06.2008 klo 19.57

NG sigma: 88
NG 2: 81

No jaa, demojen perusteella kakkonen on 14 miljoonaa kertaa parempi. :I
lainaa
Mason

04.06.2008 klo 20.23

Hieno meininki urpot.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova