Kansalliskirjasto tallentaa ja digitoi historiallisia lautapelejä
Kansalliskirjastossa tehdään äärettömän arvokasta työtä suomalaisen pelihistorian tallentamiseksi. Siellä näet tallennetaan ja myös digitoidaan vanhaa suomalaista pelikulttuuria. Mikä hienointa, digitoituja pelejä myös julkaistaan Doria-palvelussa, josta ne voi ladata vaikkapa itse tulostettavaksi ja uudelleen pelattavaksi.
Moni vanhoista peleistä on myös äärimmäisen kauniita ja tyylikkäitä. Niiden taustalta löytyy myös arvokasta näkemystä menneiden aikakausien elämästä. Pelit olivat välillä jopa uutisellisia, eli niitä tehtiin ajankohtaisista asioista, yllättävänkin nopeaan tahtiin. Niinpä pelien kautta oli mahdollista hakea tietoa maailman tapahtumista tai vaikkapa antaa mielikuvituksensa lentää liihottaa ilmailullisten lautapelien parissa.
Kirjastonhoitaja Jussi Omaheimo kertoo: ”Päällimmäisin ja isoin hämmästys ovat 1900-luvun alkupään sotiin keskittyvät pelit, jotka on julkaistu sen sodan alettua tai aikana. Viime viikolla löytyi vuonna 1914 julkaistuun Maailmansota läntisellä sotanäyttämöllä –peliin lisäosa. Kun maailmansota on laajentunut ja Venäjä liittyi siihen mukaan, niin peliin tehtiin lisälauta itäisellä sotanäyttämöllä. Se on varmaan se yksittäisin iso ihme, mitä olen itse sieltä etsiessäni löytänyt. Että ajatella, tällainen lisäosa tullut muutama kuukausi pelin julkaisemisen jälkeen, kun sotatilanne on muuttunut niin radikaalisti. Tämmöinen se maailma silloin oli, näitä varhaisia pelejä käytettiin lähestulkoon uutismaisena materiaalina siihen aikaan.”
”1800-luvun pelit, joita moni nykyään katsoo nyrpeästi, että ne ovat tylsiä noppapelejä, joissa vaan matkustetaan. Mutta matkustaminen on ollut siihen aikaan mielenkiintoista hommaa. Se on ollut eksoottista, siinä on saanut aivan järkyttäviä kokemuksia, kun on vaikka valokuva toiselta puolelta Suomea pelilaudalla. Luulen että ne on olleet kovia juttuja, ettei se ole pelkästään tylsä peli. Yksinkertaiseen noppapeli on liittynyt myös eksotiikkaa ja mielenkiintoisia tapahtumia. 1800-luvun peleissä käydään samalla läpi joku idea, Välskärin kertomukset tai joku vastaava. Sampo-pelissä ikään kuin Kalevalan tapahtumia. Samalla vähän opetetaan. Ehkä ne olivat jo vähän pelillistettyä kirjallisuutta jo silloin.”
Suora linkki: https://youtu.be/djvsfOTz-Qg
Saa kanavan tilatakin
Lisää Kuis hurisee -videoita
Ps. Tilaa hyvä lehti, jos et ole jo? http://retrorewind.fi/tilaa
Pelikopteri esittää
(C) 2023 Mediapalvelut
Yhteistyössä: V2.fi
Jussi Omaheimo, kirjastonhoitaja
Toimittaja: Jukka O. Kauppinen
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku
Kansalliskirjasto: www.kansalliskirjasto.fi/fi
Kansalliskirjaston lautapelit: www.doria.fi/handle/10024/121989
Lisää Kuis hurisee -videoita
Keskustelut (1 viestiä)
31.07.2023 klo 10.50