Tuorein sisältö

Nvidia ja Google esittivät huolensa Microsoftin aikomuksista hankkia Activision Blizzard

14.01.2023 klo 17.00 | Luettu: 1794 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Nvidia ja Google ovat olleet yhteydessä Yhdysvaltain kauppakomissioon esittääkseen huolensa Microsoftin pyrkimyksistä ostaa pelijulkaisija Activision Blizzard.

Asiasta kertoi uutisivusto Bloomberg joiden lähteiden mukaan teknologiafirmat ovat nostaneet kauppakomission kanssa esille suunniteltujen kauppojen tarjoaman mahdollisen edun pilvipelaamiseen, tilauspalveluihin ja mobiilipelaamiseen liittyvissä teknologioissa.

Kyseiset seikat ovatkin keskiössä kauppakomission nostamassa oikeusjutussa, joka pyrkii estämään kauppojen toteutumisen.

Lähteiden mukaan Nvidia ei ole kuitenkaan suoraan esittänyt vastustusta kaupoille mutta kauppakomissiolle antamassaan lausunnossa firma painottaa tarvetta yhtäläiselle ja avoimelle pääsylle peleihin, koskien etenkin pääasiassa näytönohjaimia valmistavan yrityksen omaa GeForce Now -striimauspalvelua.

Googlen kauppakomissiolle antaman lausunnon tarkkaa sisältöä ei ole tiedossa mutta pilvipelauspalveluiden puolella yritys tuskin enää voi Microsoftia nähdä kilpailijaan, sillä Googlen oma Stadia-striimauspalvelu sulkeutuu ensi viikolla pysyvästi. Kuitenkin muiden pilvipalveluiden parissa Microsoft ja Google ovat kilpailijoita sekä tietenkin Microsoft on aiemmin yrittänyt myös laajentua Googlen Android-alustan hallitsemille mobiilimarkkinoille.

Microsoft on kuitenkin todennut pyrkivänsä taistelemaan Yhdysvaltain kauppakomission nostamaa oikeuskannetta vastaan ja Bloombergille antamassaan lausunnossa Microsoftin tiedottaja David Cuddy kertoo firman "olevan valmis osoittamaan ja jo aiemmin osoittaneensa olevan valmis ratkaisemaan viranomaisten sekä kilpailijoiden esille nostamia ongelmakohtia".

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< GOG-pelikauppaan Ste... V2.fi:n laiteuutiset... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

cnpskqfbiajd

14.01.2023 klo 20.49 2 tykkää tästä

huvittaa isot firmat ostelee kaikenlaist ja sit ku joku muu ostamas ni ei ei monopoli
lainaa
Nisu

Rekisteröitynyt 20.03.2014

15.01.2023 klo 20.36

cnpskqfbiajd kirjoitti:
huvittaa isot firmat ostelee kaikenlaist ja sit ku joku muu ostamas ni ei ei monopoli


Naapurilla uudempi auto ja hienompi grilli? Ei käy päinsä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova