Tuorein sisältö

Kysely vihjailee Microsoftin harkitsevan halvempaa mainoksia sisältävää Xbox Game Pass -tilausta

18.12.2022 klo 16.00 | Luettu: 2751 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Uuden kyselyn perusteella vaikuttaa siltä, että Microsoft harkitsee uusia tilaustasoja Xbox Game Pass -palveluun, joista yksi sisältäisi mainoksia mutta olisi normaalia Game Pass -tilausta halvempi. Muita halvempia vaihtoehtoja olivat myös muun muassa tilaustaso, jossa Microsoftin pelistudioiden Xbox-pelit olisivat julkaisupäivän sijaan pelattavissa vasta puolen vuoden kuluttua.

Kyselystä kirjoitti ensimmäisenä Windows Central -sivusto, joka oli huomannut asiasta julkaistun viestin suositulla ResetEra-foorumeilla.

Ottaen huomioon, että Microsoft on aiemminkin kokeillut huhuttuja Xbox Game Pass -ominaisuuksia, kuten perhetilausta pienemmillä markkina-alueilla, niin kysely voisi hyvinkin vihjata firman tulevaisuuden suunnitelmiin.

Kyselyssä uuden alemman joko mainosrahoitteisen tai yksinoikeuspelien viivästyksen sisältävän tilaustason hinnaksi annetaan vain 2,99 euroa. Uusi halvempi taso ei sisältäisi kuitenkaan EA Play -pelejä mutta siihen kuuluisi myös Xbox-nettimoninpeli, joka tällä hetkellä pelkällä Xbox Live -tilauksella maksaa 6,99 euroa kuussa.

Kuulostaako uusi mahdollisesti 2,99 euroa maksava Xbox Game Pass -tilaus lukijoista houkuttelevalta, vaikka se sisältäisi mainoksia tai päästäisi pelaamaan odotettuja yksinoikeuspelejä, kuten Starfieldiä vasta puoli vuotta myöhemmin?

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Resident Evil Villag... Rainbow Six Siege va... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

makeri

18.12.2022 klo 18.01 16 tykkää tästä

säälittävää.karmeasti flopanneen xbox series roskapöntön massiivisia tappioita pitää nyt yrittää epätoivoisesti paikata mainoksilla.
lainaa
Xbox

18.12.2022 klo 18.52 12 tykkää tästä

Huomio xbox pelaajat! Hätäkokous kerhohuoneella heti.
lainaa
dfgs

18.12.2022 klo 19.03 3 tykkää tästä

Erinomainen vaihtoehto. Ei ihme, että pleikkariin killinkinsä hassanneet tomppelit itkevät verikyyneleitä.
lainaa
titityy

18.12.2022 klo 20.27 4 tykkää tästä

mahtava homma-pleikun oma game pass on todella surkea ja todella kallis vaikka siihen tulee vain vanhoja pelejä.
lainaa
suxbox

18.12.2022 klo 20.44 11 tykkää tästä

Lol. :D Suxbox-pelaajat ylistävät, vaikka M$ kusee suoraan päälle tyrkyttämällä maksulliseen palveluun mainoksia.
lainaa
vhspjwndqlqmbroajx

19.12.2022 klo 21.31

mainoksia ei ikina. viela maksat 3 euroo siita et pelikokemus pilattu kun kesken resident evilin tulee mainoskatko tuc kekseista. viivastys taas ei haittais yhtaan julkaisupaivana ei muutenkaan kannata mitaan bugipaskaa pelata
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova