Rockstar vahvisti tietovuodon olevan totta – massiivinen kasa GTA 6 -aiheista kuvamateriaalia päätyi nettiin ja nyt myynnissä on myös lähdekoodi
Uutista muokattu kello 17.35. Lisätty mukaan Rockstarin julkaisema twiitti, jossa tietomurrosta tiedotetaan.
Toimittaja Jason Schreier kertoi Rockstarin vahvistaneen hänelle, että viikonloppuna tapahtunut GTA 6 -tietovuoto on totta. Internettiin jaettu materiaali on siis oikeata, mikä Schreierin mielestä on myös iso takaisku Rockstarille. Hänen mukaansa kyseessä voi olla peliteollisuuden isoin tietovuoto. Samalla hän povaa, että tietovuoto aiheuttaa muutoksia GTA 6:n kehitykseen ja julkaisuaikatauluihin.
Vuotoja paljastanut hakkeri on omien sanojensa mukaan saanut käsiinsä myös GTA V:n, mutta myös GTA 6:n lähdekoodit. Hakkeri yrittää myydä tällä hetkellä GTA V:n lähdekoodia. Tarkempaa summaa ei ole tiedossa, mutta hakkerin mukaan hän ei tyydy alle viisinumeroiseen summaan. GTA 6:n lähdekoodi ei ole vielä myynnissä.
Myös Take-Two Interactive on aloittanut DMCA-pyyntöjen lähettämisen ja osa GTA 6 -materiaalista onkin jo poistunut verkosta.
Alla Rockstarin, Schreierin ja Tom Hendersonin twiittiketjut, joista saa runsaasti lisätietoja siitä, missä tietovuotoasiassa ollaan menossa.
A Message from Rockstar Games pic.twitter.com/T4Wztu8RW8
— Rockstar Games (@RockstarGames) September 19, 2022
To those who asked: There are several reasons this is a nightmare for Rockstar. One is that it'll disrupt work for a while. Another is that it may lead management to limit work-from-home flexibility. The repercussions of this leak might not be clear for quite a while
— Jason Schreier (@jasonschreier) September 18, 2022
The hacker has updated the original post stating that he is "looking to negotiate a deal".
— Tom Henderson (@_Tom_Henderson_) September 18, 2022
The hacker has also said that he has source code for GTA 5 and GTA 6. pic.twitter.com/LDtkAUt4Vt
Keskustelut (8 viestiä)
19.09.2022 klo 17.32
Moderaattori
Rekisteröitynyt 15.05.2017
19.09.2022 klo 17.36
Rockstar on myös juuri ilmoittanut ettei vuoto vaikuta kehitysaikatauluun: https://twitter.com/RockstarGames/status/15718490918600294
Jep, sieltä se virallinen info tuli! Lisäsin tämän alkuperäiseen uutiseen tiedoksi. Kiitoksia.
19.09.2022 klo 18.07
19.09.2022 klo 18.09 3
19.09.2022 klo 18.09 3
19.09.2022 klo 19.02
onks tää se uus floppi
19.09.2022 klo 19.13 4
Mikä on edellinen floppi?
Geeteen isä tietää.
Rekisteröitynyt 08.01.2017
19.09.2022 klo 23.35 2
onhan se gta 5 sitä voisi kunnolla rahastaa ja laittaa gta 6 naftaliiniin.
Unohdit tykätä kommentistasi.