Tuorein sisältö

Valve haluaa uusilla säännöillä siistiä Steam-kaupan ulkoasun

29.07.2022 klo 20.30 | Luettu: 3266 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen

Valve on ilmoittanut uudistavansa Steam-kaupan ja kirjaston tunnistekuvia koskevat säännöt tehdäkseen pelien löytämisestä sekä ostamisesta mahdollisimman selkeää ja helppoa myös tulevaisuudessa.

Uudistuksen taustalla on Valven mukaan se, että tällä hetkellä joidenkin pelien kohdalla on hankalaa enää ymmärtää mikä peli on kyseessä kun pelin tunnistekuva on niin täynnä palkintologoja, arvosanoja ja muuta sisältöä, että pelin logo tai nimi hukkuu niiden joukkoon.

Syyskuun alussa voimaan astuvat uudet säännöt kieltävätkin jatkossa kaikenlaisten arvostelunumeroiden, palkintojen ja jopa alennusten mainostamisen. Jatkossa kuvissa ei saa olla käytännössä mitään muuta ylimääräistä tekstiä mutta pienenä poikkeuksena on peleihin ilmestyvät isot päivitykset tai kausitapahtumat, joiden kohdalla pelinkehittäjät ja julkaisijat voivat laittaa pelille maksimissaan kuukauden ajan esillä olevan uuden tilapäisen tunnistekuvan.

Tilapäinen tunnistekuva saa myös ainoastaan pitää lisätekstinä maininnan päivityksestä, kausitapahtumasta, taistelupassista tai muusta uudesta sisällöstä eikä rikkoa muita rajoituksia. Lisäksi kaikki lisäteksti on käännettävä vähintään kaikille pelin tuetuille kielille.

Valven mukaan jatkossa peleillä ei saa siis olla esillä seuraavia:
- Ei arvostelunumeroita mistään lähteestä, mukaan lukien Steam-arvostelut ja ulkoiset uutissivut.
- Ei palkintojen nimiä, symboleita tai logoja.
- Ei alennusmainontaa (esim. "Nyt alessa" tai "Jopa –90 %").
- Ei muita tuotteita mainostavaa tekstiä tai kuvia. Myös jatko-osien tai sarjan muiden pelien mainonta on kielletty.
- Ei muuta ylimääräistä tekstiä.

Uudet säännöt tulevat varmasti tekemään jatkossa Steam-kaupan ulkoasusta entistä selkeämmän mutta jää nähtäväksi saako Valve negatiivista palautetta käyttäjiltä esimerkiksi alennusmainosten poistumisesta.

Lähde: Kotaku

V2.fi | Mikko Seppänen
< Sega soittelee Dream... PlayStation 5 myi ta... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

maker

29.07.2022 klo 21.22 1 tykkää tästä

surkea uudistus ja selvästi ahneuden piikkiin menee.
lainaa
oghegeptgeh

29.07.2022 klo 21.55

ei tajuu keta nuo palkintotekstitkin muka hamaa kyl pelifirmat pitaa huolen et logon silti nakee. jos joku ostaa best new gamen tai winnerin niin ihan oma vika
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

30.07.2022 klo 00.46 2 tykkää tästä

Hyvä. Vielä kun saisi työkalut hyvien pelien kaivamiseen ryönävuoren keskeltä. Pornopelien ottaminen Steamin valikoimiin oli iso virhe, ja laaduntarkkailu saisi muutenkin olla parempaa.
lainaa
destev

30.07.2022 klo 13.01

Refloni kirjoitti:
Hyvä. Vielä kun saisi työkalut hyvien pelien kaivamiseen ryönävuoren keskeltä. Pornopelien ottaminen Steamin valikoimiin oli iso virhe, ja laaduntarkkailu saisi muutenkin olla parempaa.

Mä en ymmärrä mitä nuo pornopelit siellä haittaa yhtään sen enempää kuin mikä tahansa muukaan peli joka ei nyt vain satu kiinnostamaan. Enemmän siellä on muita epäkiinnostavia pelejä tukkimassa listoja kuin pornopelejä. Laaduntarkkailukaan ei lopulta ole mitään muuta kuin teennäisiä rajoja jotka voivat helposti blokata helmiä taakseen.

Pornon ja laaduntarkkailun sijaan ongelma on mielestäni Steaming ala-arvoiset hakutyökalut, joilla on todella vaikea etsiä mitään ellet tiedä pelin nimeä ja hakemasi peli ei satu olemaan top-listojen kärjessä.
lainaa
Magol

31.07.2022 klo 11.03 11 tykkää tästä

destev kirjoitti:

Nojoo....se vähä riippuu minkälainen peliä etsii ja mitä pelaamista haluaa illaksi jne. Ei kaikki pornopelejä mikään huippuja ole, mutta ei se suinkaan tarkoita kaikki olisi huonoja muka. Hakutyökalut toiminnut mielestäni hyvin kuin tähänkin asti ja ihan helppo säädellä jos ei halua esim. pornopeli näkyville. Jos se ei sinulla toimi, niin kannattaa tarkistaa onko sun PC varmasti kunnossa ettei olisi Virus?
lainaa
Magol

31.07.2022 klo 11.13 15 tykkää tästä

maker kirjoitti:
surkea uudistus ja selvästi ahneuden piikkiin menee.
Noo itepä ole surkea jos tuollainen sohvaperuna jonne huutelee perättömiä asioita tai vihailla Steamia ilman mitään syitä tai käynnyt ikinä töissä jne.
lainaa
Magol

31.07.2022 klo 11.25 11 tykkää tästä

oghegeptgeh kirjoitti:
ei tajuu keta nuo palkintotekstitkin muka hamaa kyl pelifirmat pitaa huolen et logon silti nakee. jos joku ostaa best new gamen tai winnerin niin ihan oma vika
Nojoo...osittain samaa mieltä ja osittain en. NHL-peleissä mainita kokoajan 26 Awards kotelon joka julkaisussa, vaikka todellisuutta näin ei ole. Mutta eipä se ole noita jengejä vaivannut ja ostavat sen silti huolimatta. Kyllä se EA mainostemppu osaa hyvin...ehkä liiankin hyvin.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova