Tuorein sisältö

Euroopan komissio myönsi Jyväskylän yliopistolle kaksi miljoonaa euroa projektiin, jossa tutkitaan terveyden ja videopelaamisen yhteyttä

19.01.2022 klo 20.00 | Luettu: 2377 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Kuva: Lucas Lorizio/Scopio

Euroopan komissio on myöntänyt Jyväskylän yliopiston yliopistotutkija Veli-Matti Karhulahdelle kaksi miljoonaa euroa tutkimusprojektiin, jossa tutkitaan terveyden ja videopelaamisen yhteyttä.

Jyväskylän yliopiston julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että vuodesta 2022 alkaen on ollut mahdollista saada mielenterveyden diagnoosi videopelaamisesta. Tautiluokituksen on antanut Maailman terveysjärjestö. Karhulahti kommentoi, että nyt rahoituksen saanut projekti olisi pitänyt toteuttaa jo 20 vuotta sitten, jotta olisi voitu jo aiemmin ymmärtää, millaisia pelaajien ongelmat ovat ja mitä he kokevat. Hän lisää, että kaikki ongelmat eivät ole automaattisesti sairauksia tai mielenterveyden häiriöitä. Projektissa tutkitaan myös sitä, miten pelaaminen voi tukea terveyttä.

Viisi vuotta kestävä Ontological Reconstruction of Gaming Disorder (ORE) -tutkimusprojekti alkaa keväällä 2022. Kyseessä on monikansallinen projekti, jossa sovelletaan pitkittäisiä laadullisia tutkimusmenetelmiä Etelä-Koreassa, Slovakiassa ja Suomessa.

Lisätietoja tutkimusprojektista voit lukea Jyväskylän yliopiston sivuilta.

V2.fi | Miia Lyyra
< Microsoftin jättiost... WRC 10 kurvaa Ninten... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

hdhrdh

20.01.2022 klo 04.57 2 tykkää tästä

2 miltsiä tyypille, joka ei edes tajua kuinka paljon pelaaminen on muuttunut viimeisten 20v aikana. :D
lainaa
Pc_master_race

21.01.2022 klo 17.08

Vau, EU myönsi pienet roposet takaisin niistä rahoista, joita sinne lähetimme. Vau sanon minä.
lainaa
destev

22.01.2022 klo 00.23 2 tykkää tästä

Vau. Yks tyyppi joka osaa lukea ihmisten ajatuksia nettiuutisen välityksellä ja toinen joka ei ymmärrä EU:n rahan eikä EU-rahan päälle yhtään mitään. Välillä sitä aina toivoo että tietokoneen ajokortti päivitettäisiin nykyaikaan, laitettaisiin pakolliseksi jokaiselle tietoteknisiä laitteita käyttävälle ja että siihen lisättäisiin pakollisia kursseja mm. filosofiasta ja psykologiasta, jotka on pakko suorittaa täysien pisteiden arvoisesti läpi.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova