Uusi Saints Row -peli siirtyy reilusti eteenpäin
Vaikka uudesta Saints Row -sarjan pelistä, joka kantaa nimeä Saints Row, järjestettiin lehdistöennakoita jo elokuussa, kun se julkistettiin, peli ei ilmestykään ilmoitetussa aikataulussa.
Sen piti päätyä kauppoihin ensi vuoden helmikuussa, mutta nyt uusi julkaisupäivä onkin 23. elokuuta. Lisäaikaa tarvitaan "vision toteuttamiseen sen arvoisesti" sekä "hiomiseen". Tekijät kertovat myös aliarvioineensa sen, kuinka suuri vaikutus aikatauluihin koronapandemialla on.
"Uuden Saints Rowmme koon ja laajuuden huomioon ottaen on käynyt selväksi, että parhaan pelin tekemiseksi meidän tarvitsee antaa tiimillemme lisää aikaa työnsä viimeistelyyn". Lisätietoa Volitionin blogissa.
Keskustelut (2 viestiä)
18.11.2021 klo 05.45 3
18.11.2021 klo 11.53