Fortniten uusi pelitila ihmetyttää Among Us -kehittäjiä, jotka olisivat mieluusti tehneet yhteistyötä Epic Gamesin kanssa
Julkaisimme eilen uutisen, jossa kerroimme, kuinka Epic Games julkaisi Fortniteen uuden pelitilan. Impostors on hyvin samankaltainen hittipeli Among Usin kanssa, sillä avaruusaluksessa seikkailee kahdeksan agenttia ja neljä teeskentelijää. Pelitilassa tehtävät ovat hyvin samantyylisiä Among Usin kanssa, vaikka kokonaisuudessa on muutama pieni twitsti.
Nyt Epic Gamesin tekosia on kommentoinut esimerkiksi Among Usin yhteisöjohtaja Victoria Tran, joka kertoi Twitterissä oman kantansa asiaan. Hän kertoo, että yhteistyön tekeminen Epic Gamesin kanssa olisi ollut mukavaa. Tran pohtii myös, mikä on pelialalla ok kopioimista ja missä kohtaa kehittäjien pitäisi keksiä jotain omaa. Esimerkiksi pelimekaniikan kopioimista yhteisöjohtaja pitää ok asiana, mutta teemoissa ja terminologiassa menee hänen mielestään jo raja
Myös Among Us -pelin julkaisija Innerslothin rivistössä työskentelevä ohjelmoija Adriel Wallick otti osaa keskusteluun. Twiiteissä hän ei mainitse Epic Gamesia tai Fortnitea nimeltä, mutta toteaa muun muassa tilanteen olleen “hauska” muistutus siitä, kuinka pieniä me kaikki olemme.
Alla Victoria Tranin ja Adriel Wallickin julkaisemat twiitit:
like game mechanics fine, those shouldn't be gatekept, but at the very least even different themes or terminology makes things more interesting? ????
— Victoria Tran ???? (@TheVTran) August 17, 2021
Anyway - just feeling pretty bummed today.
— Adriel Wallick (@MsMinotaur) August 17, 2021
Everything in the world was already feeling insurmountable, so this was just another fun reminder of how tiny we all really are.
Lähde: PC Gamer
Keskustelut (2 viestiä)
19.08.2021 klo 01.35 4
19.08.2021 klo 13.24 1