Tuorein sisältö

Apex Legendsin pelisuunnittelija sai potkut 14 vuotta vanhoista kirjoituksistaan

12.08.2021 klo 15.00 | Luettu: 7097 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Blizzard ei ole ainoa paikka, jossa ovet kolisevat työntekijöiden lähtiessä. Eurogamer kertoo, että Apex Legendsissä pelisuunnittelijana toiminut Daniel Klein on saanut potkut Respawnilta.

Syy potkuihin ovat miehen 27-vuotiaana vuonna 2007 kirjoittamat blogipostaukset, jotka ovat pullollaan seksismiä ja rasismia. Klein on pyytänyt kirjoituksiaan anteeksi.

"Äskettäin sain eteeni kauheita lausuntoja, joita kirjoitin blogiin vuonna 2007. Otan täyden vastuun sanomisistani ja olen häpeissäni ja surullinen sekä vihainen nuoremmalle itselleni, joka näitä asioita sanoi. Toivon, että kaikille on ilmeistä, etten enää ajattele samoin."



Twitterissään mies kertoo, että on samaa mieltä siitä, että se mies, joka nuo asiat kirjoitti, ansaitsee potkut. "Olen käyttänyt paljon voimavaroja tullaakseni paremmaksi ihmiseksi sittemmin ja nyt olen alamaissa, koska tuntuu, etten koskaan saa tehtyä tekemättömäksi sitä, kuka minä olin."

Klein pyysi anteeksi myös Apexin kehittäjätiimille aiheuttamaansa lisäharmia.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Blizzardin ovet lonk... Alien-elokuvaunivers... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

hide

Moderaattori

Rekisteröitynyt 16.04.2007

12.08.2021 klo 15.40 18 tykkää tästä

Potkut sanoista, joita sanoi 14 vuotta sitten. Uskoakseni tuokin ihminen on tehnyt melkoisen kasvun ja nämä sanat eivät varmasti enää resonoineet hänen todellisia mielipiteitään, mutta silti nämä riitti potkujen syyksi? Aivan järjetön maailma.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.08.2021 klo 17.23 1 tykkää tästä

Toisaalta oli myös ehkä 14 vuotta aikaa ottaa se kirjoitus pois sieltä, jos näin oli? Epäreiluudesta voidaan keskustella, mutta aika selväksi on käynyt, että kaikki mitä olet sanonut voidaan käydä läpi uudessa valossa. Ehkä ei sitten tullut mieleen.

Gamesindustry.biz linkkasi alkuperäiseen kirjoitukseenkin, ja joo, olihan se aika katkeraa ja naisvihamielistä settiä. Ei toki mitään mitä ei internet jo pullistelisi muutenkin, mutta en tiedä onko se sitten kovin hyvä peruste.
lainaa
Nimpnin

12.08.2021 klo 19.32

Mikko kirjoitti:
Toisaalta oli myös ehkä 14 vuotta aikaa ottaa se kirjoitus pois sieltä, jos näin oli? Epäreiluudesta voidaan keskustella, mutta aika selväksi on käynyt, että kaikki mitä olet sanonut voidaan käydä läpi uudessa valossa. Ehkä ei sitten tullut mieleen.

Gamesindustry.biz linkkasi alkuperäiseen kirjoitukseenkin, ja joo, olihan se aika katkeraa ja naisvihamielistä settiä. Ei toki mitään mitä ei internet jo pullistelisi muutenkin, mutta en tiedä onko se sitten kovin hyvä peruste.

En tapauksesta mitään tiedä mutta oliko tili edes aktiivisena? Muutenkin epäilen ettei kovin moni muista mitä on 14 vuotta sitten kirjoitellut. Mutta ehkäpä tälläisten tapausten myötä ihmiset hiljalleen oppivat ettei nettiin ihan kaikkea kannata oksentaa, ainakaan omalla nimellään.
lainaa
nklökölblkö

12.08.2021 klo 21.05 2 tykkää tästä

hide kirjoitti:
Potkut sanoista, joita sanoi 14 vuotta sitten. Uskoakseni tuokin ihminen on tehnyt melkoisen kasvun ja nämä sanat eivät varmasti enää resonoineet hänen todellisia mielipiteitään, mutta silti nämä riitti potkujen syyksi? Aivan järjetön maailma.


No mä komppaan täysiä hadea tässä, me eletään ihan naurettavassa maailmassa tällä hetkellä missä ei tosiaan saa paljoa muuta olla kun poliittisesti korrekti ku porukka on niin helvetin sinisilmäisiä ja moni porukka taas tajuaa käyttää tätä hyödyksi, ei tarvi ku vetää joku natsi-, blacklifesmatter- tai metookortti niin sä oot faktoja lukuunottamatta oikeassa ja paras.

Ihminen oppii niinsanotun tietoisen kusetuksen jo n. 3 vuotiaana, milloin siis tietoisesti osaa kusettaa saadakseen jossain asiassa hyötyä itselleen.
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

12.08.2021 klo 21.19 2 tykkää tästä

Cancel ei unohda, cancel ei armahda. Päitä on putoillut nyt muutaman vuoden ajan ja viimeistään tämä tapaus osoitti, että missä ja milloin tahansa kirjoittamastaan änkyröinnistä joutuu vastuuseen. Jokaisen, jolla on työpaikka, on syytä käydä läpi kaikki koskaan omalla nimellään kirjoittamansa tekstit, ja hävittää todisteet kyseenalaisista ajatuksista ennen kuin maailmanparantajat löytävät ne.

Minusta Klein saa oikeastaan syyttää itseään siitä, ettei älynnyt ryhtyä varotoimiin ja tuhota tekstejään. Kirjoitus on ollut seinällä jo useamman vuoden. Tällaisessa yhteiskunnassa elämme ja siihen on sopeuduttava.
Muokannut: Refloni 12.08.2021 klo 21.31 lainaa
Cubisti

12.08.2021 klo 21.27 5 tykkää tästä

Itsehän olen siivonnut itseni pois Facebookista ja Twitteristä. Mitään en julkaise, mistään ette saa kiinni.

Mutta on järjetön maailma eikä rikkeillä ole enää vanhenemisaikaa ja tuomio tulee saman tien.
lainaa
dhajasjasjr

13.08.2021 klo 01.08 1 tykkää tästä

Se varsinainen ongelma on se, että tässäkin palstalla instana kaveri saa paskaa niskaan ilman, että kukaan varsinaisesti tuntee tyypin tai tietää faktoja tapahtuneesta ihan vaan siksi kun "joku sanoi niin"
Onko se edes tiedossa mitä kaveri sanoi? Koska niinkuin tässäkin lyön karvaiset pikku pallini vetoa, että asiaa on suurenneltu/väritetty koska se samperin natsi -kortti METOOMETOO

I just sit back and whatch the show kuten lausui Dr.Drekin ja kumppanit chronic 2001 -levyllä.

Sosiaalisella medialla on liian suuri valta tällaisissa asioissa. Noh perseilkää ja parantakaa maailmaa rauhassa sielä koska en itsekkään mitään sosiaalista mediaa käytä, lukuunottamatta satunnaisia vapaasti kommentoitavia paltsoja kuten v2.
lainaa
sdgsg

13.08.2021 klo 01.21

Cubisti kirjoitti:

Mutta on järjetön maailma eikä rikkeillä ole enää vanhenemisaikaa ja tuomio tulee saman tien.


No entäs jos on vaikka istunut murhasta 30v linnassa ja pääsee vapaaksi kun joku sillai "Ohhh shit sori kaveri me tarkistettiin juttuja ja ei se ollukkaa nii, sry kaveri saat tosta tonnin. "
DNA -testitkin on kauan ollut olemassa varsinkin vakavia rikoksia ajatellessa mutta ei niin ei.

Tässäkin tapauksessa kaverilla meni duuni ja sosiaalisessa mediassa pyörivät lokakampanjat takaa sen, ettei ihan heti varmaan duuniin pääse. Eikä sillä oo enää sitten mitään merkitystä jos joku vaikka oikaisee asiat joskus 10v päästä vaikka. Ei sitä kukaan usko enää silloin kun on tämmöisestä asiasta kyse.
lainaa
dhakfbjs

13.08.2021 klo 15.27

taallalin moni elaa ihan terroristien saannoilla. tuo cancelporukka ei eroa mitenkaan jostain talebanista joka kivittaa yksilon millon mistakinnsyysta yhtaan miettimatta isoa kuvaa. ja heti ollaan antamassa periksi ja neuvomassa muitakin etta antaa niiden kivittaa mutta siivotkaa menneisyytenne. positiivista et ton twiitin perusteella ukko ei oikeesti pyytanyt anteeksi vaan totesi just niin kun pitaa et nuorena tehdaan kaikenlaista alkoholimyrkytyksesta alasti kadulla juoksemiseen ja myohemmin ne jaa
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.08.2021 klo 15.35

dhajasjasjr kirjoitti:

Onko se edes tiedossa mitä kaveri sanoi? Koska niinkuin tässäkin lyön karvaiset pikku pallini vetoa, että asiaa on suurenneltu/väritetty koska se samperin natsi -kortti METOOMETOO


Voit pitää pallisi, tässä linkki:

https://www.deviantart.com/danielzklein/journal/I-am-Danie
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.08.2021 klo 15.42

dhakfbjs kirjoitti:
nuorena tehdaan kaikenlaista alkoholimyrkytyksesta alasti kadulla juoksemiseen ja myohemmin ne jaa


No joo, "nuorena vähän vihataan ja halveksutaan naisia ja myöhemmin se jää". On tässä kai jotain aste-eroja sentään, aika ihmeellistä katkeraa ranttausta tuo oli.

Mutta sikäli olet oikeassa yleisellä tasolla, että onhan tämä armotonta kun kaikki mitä ikinä sanot on sitten taltioituna jossain ja kaivetaan tarvittaessa esiin. Siksi olen itse yrittänyt olla somessa ja muutenkin niin, ettei tarvitse myöhemmin hirveästi hävetä. Tästä huolimatta tyhmiä läppiä on tullut heitettyä, jos olisin vaikka poliitikko niin varmaan jotain huumoriani joutuisin selittelemään. Mutta tuollaista en ole koskaan oksentanut kuin tämä kyseinen nuorimies.
lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

15.08.2021 klo 16.46

Eipä tuon kirjoituksissa nyt mitään sen kummempaa ollut, perus aivoripulointia nuorelta mieleltä vaan.

"aika ihmeellistä katkeraa ranttausta tuo oli."

Kunhan kaveri höyryjä päästeli vain, ei se sen ihmeellisempää ollut. Lopettakaa jo tuo nössöily.
Alle kolmikymppisenä ihmisen aivot ovat kuitenkin vielä suhteellisen kehittymättömät monella tavoin, ja jos joitain huonoja kokemuksia elämässä ynnä muita paineita ihmisellä on, niin jollain tapaa se paska sieltä päästä purkaantuu, vaikkei sitä niin tosissaan tarkoittaisikaan.
Muokannut: min5sevaan 15.08.2021 klo 16.50 lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova