Tuorein sisältö

Yli 2000 Activision Blizzardin työntekijää on allekirjoittanut vetoomuksen, joka kutsuu pelijätin reaktiota häirintäsyytöksiin "vastenmieliseksi ja loukkaavaksi"

27.07.2021 klo 21.00 | Luettu: 5977 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen

Pelijätti Activision Blizzard joutui viime viikolla pinteeseen, kun Kalifornian osavaltio haastoi firman oikeuteen syrjintää ja seksuaalista häirintää vilisevästä työkulttuurista. Yli kaksi vuotta kestänyt tutkinta toi osavaltion työviraston mukaan esille järjestelmällisiä ongelmia etenkin pelinkehittäjä Blizzardilla, jotka mahdollistivat seksuaalisen häirinnän ilman minkäänlaisia seuraamuksia.

Oikeuskanteen tultua julkisuuteen, useat entiset ja nykyiset Blizzardin työntekijät vahvistivat kanteen väitteitä kertomalla itse kokemiaan tai näkemiään tapauksia. Työntekijöissä närää aiheutti myös Activision Blizzardin julkaisema lausunto, joka vahvasti kanavoi maan jo muutenkin varautunutta poliittista ilmapiiriä väittämällä syytteen olevan "vastuutonta käytöstä ilman tilivelvollisuutta olevilta osavaltion byrokraateilta, jotka ajat pois Kaliforniasta osavaltion parhaat yritykset".

Lisää vettä myllyyn heitti myös Blizzardin johtaja J. Allen Brackin työntekijöille lähettämä kirje, jossa tämä kutsuu syytteen väitteitä järkyttäviksi ja siinä esitettyä toimintaa täysin hyväksymättömäksi. Kalifornian jättämässä syytekirjelmässä kuitenkin kerrotaan Brackin olevan yksi johtohenkilöistä, jotka olivat jättäneet reagoimatta hänelle esiintuotuihin ongelmiin.

Viimeinen niitti työntekijöille taisi kuitenkin olla Activisionin Blizzardin johtajiin kuuluvan Fran Townsendin myös työntekijöille lähettämä viesti, jonka mukaan oikeuskanne pitää sisällään tietoa joka on "vääristynyttä, valheellista ja osassa tapauksista yli vuosikymmenen vanhaa". Townsendin nimitys herätti kohua työntekijöissä jo maaliskuussa, sillä Townsendin aiempiin työtehtäviin on kuului toimiminen George W. Bushin terrorisminvastaisissa toimissa ja hänen on myöhemmin nähty puolustavan kidutuksena pidettyjä toimenpiteitä.

Pelijätin virallinen sekä johtajien työntekijöille lähettämät lausunnot oikeuskannetta koskien jättivät selvästikin toivomisen varaa, sillä nyt yli 2000 Activision Blizzardin nykyistä ja entistä työntekijää ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, jossa vaaditaan yrityksen ryhtymän välittömiin toimenpiteisiin.

Vaatimusten mukaan pelifirman pitää muun muassa myöntää väitteiden vakavuus sekä osoittaa myötätuntoa häirinnän uhreille. Lisäksi kirjeessä vaaditaan Fran Townsendin eroa työntekijöiden naisten verkostoimisjärjestön sponsorin roolista, sillä vetoomuksen mukaan Townsendin lähettämä aiempi viesti kertoo tämän olevan sopimaton siihen tehtävään. Viimeisenä vaatimuksena vetoomuksessa halutaan johtoryhmän työskentelevän yhdessä työntekijöiden kanssa uusien merkittävien toimien puolesta häirintätapausten estämiseksi.

Nähtäväksi jää miten Activision Blizzard aikoo reagoida työntekijöiden tyytymättömyyteen, sillä lähes 2000 allekirjoitusta on yli 20 prosenttia koko pelijätin lähes 9500 työntekijästä. Toistaiseksi alkuperäisen lausunnon lisäksi Activision Blizzard ei ole kommentoinut johtajien lähettämien kirjeitä tai työntekijöiden reaktioita mitenkään.

Lähteet: Eurogamer, Bloomberg,

V2.fi | Mikko Seppänen
< Pariisi piirittyy As... Nintendo kertoo ette... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

dfhdfh

27.07.2021 klo 22.35 1 tykkää tästä

Kuinkeivät ole aiemmin valittaneet asiasta jos asia on niin paha vaikka vakava aihe onkin. Kuulostaa vähän samalta kun naisten rantalentopallopelaajat valittavat bikinipakosta, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta kuitenkin jatkavat pelaamista.
Nykyään on vaan niin helppo vetää toi natsi- tai häirintäkortti joka reikään jos nyt vähän kehuu vaikka naisen mekkoa ja pyllyä niin heti ollaan nii #METOO #METOO.

Aivan varmasti saisivat töitä muualta jos vain hakisivat.

Joojoo yaadayaada mä oon vaan jonne joka valittaa yadayada mä jo niin tiedän, että joku urbaanijuntti apina keksii tästä kommentista jotain perinteistä valittamisen aihetta vaan valittamisen ilosta kun ei facessa natsaa peukkuja.
lainaa
Miituu

28.07.2021 klo 02.40 2 tykkää tästä

dfhdfh kirjoitti:

Siisti yksinpuhelu. Mutta jooh, ihan totta sie puhut.
lainaa
tuukas

28.07.2021 klo 08.50 4 tykkää tästä

dfhdfh kirjoitti:
Kuinkeivät ole aiemmin valittaneet asiasta jos asia on niin paha vaikka vakava aihe onkin. Kuulostaa vähän samalta kun naisten rantalentopallopelaajat valittavat bikinipakosta, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta kuitenkin jatkavat pelaamista.
Nykyään on vaan niin helppo vetää toi natsi- tai häirintäkortti joka reikään jos nyt vähän kehuu vaikka naisen mekkoa ja pyllyä niin heti ollaan nii #METOO #METOO.

Aivan varmasti saisivat töitä muualta jos vain hakisivat.

Joojoo yaadayaada mä oon vaan jonne joka valittaa yadayada mä jo niin tiedän, että joku urbaanijuntti apina keksii tästä kommentista jotain perinteistä valittamisen aihetta vaan valittamisen ilosta kun ei facessa natsaa peukkuja.

ahdistaako kun kujanjuoksu on alkanut, aikanne on koittanut setämiehet :D
lainaa
hero

28.07.2021 klo 09.48 1 tykkää tästä

sovinismi miehille on varmaan paha kolaus taas kerran.
lainaa
dbianfjejw

28.07.2021 klo 16.49

kiusaajat vaihtaa paikkaa ei kiusatut. muuten kun seuraava duunari tulee niin taas kiusaus kaynnissa. kumma kun joku jaksaa vielakin puolustaa activisionia ihan kaiken negatiivisen jalkeen. vaikka bobby ampuis jonkun niin varmaan sillekin joku puolustus loytyy
lainaa
destev

29.07.2021 klo 06.54 3 tykkää tästä

dfhdfh kirjoitti:
Kuinkeivät ole aiemmin valittaneet asiasta jos asia on niin paha vaikka vakava aihe onkin. Kuulostaa vähän samalta kun naisten rantalentopallopelaajat valittavat bikinipakosta, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta kuitenkin jatkavat pelaamista.
Nykyään on vaan niin helppo vetää toi natsi- tai häirintäkortti joka reikään jos nyt vähän kehuu vaikka naisen mekkoa ja pyllyä niin heti ollaan nii #METOO #METOO.

Sun lukutaidossa on vähän parantamisen varaa. Oikeusjuttu ja nykyinen kohu nousi juuri siksi että häirinnästä kyllä ilmoitettiin mutta johto ei tehnyt mitään häirintäkulttuurin lopettamiseksi. Kyse ei todellakaan ole siitä että etteivät olisi aijemmin valittaneet.
lainaa
Herpy

01.08.2021 klo 17.11

destev kirjoitti:

BURN. Jos yli 20% Jizzardin työntekijöistä on allekirjoittanut vetoomuksen niin todennäköisesti moinen kertoo ihan vakavasti otettavista epäkohdista heidän tiiminsä sisällä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova