Tuorein sisältö

Nintendo-pomo pyysi anteeksi Switchin Joy-Con-ohjainten drift-ongelmia

30.06.2020 klo 23.10 | Luettu: 4695 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Olemme uutisoineet aiemmin kuinka Nintendon Switch- ja Switch Lite -konsolien Joy-Con-ohjaimet ovat kärsineet niin sanotusta drift-ongelmasta. Ongelmassa kyse on siitä, että ohjaimen analogisauva rekisteröi liikettä myös silloin, kun siihen ei kosketa.

Asiaan liittyen on Yhdysvalloissa myös nostettu joukkokanne ja tämä nousi myös esille Nintendon äskettäin sijoittajille pitämässä kysymys-vastaus-palaverissa.

Tässä yhteydessä Nintendon puheenjohtaja Shuntaro Furukawa esitti anteeksi kaikesta asiakkaille ongelman aiheuttamasta vaivasta. Furukawa jatkoi, että Nintendo pyrkii jatkuvasti parantamaan tuotteitaan mutta koska asiasta on yhä joukkokanne vireillä Yhdysvalloissa, niin Nintendo ei voi kommentoida sitä enempää.

Nintendo on ainakin Yhdysvalloissa luvannut korjata drift-ongelmasta kärsivät ohjaimet ilmaiseksi ja kehottaa yleisesti ihmisiä kääntymään ongelman suhteen aina oman asiakaspalvelunsa puoleen.

Nintendo ei suinkaan kärsi ole ainoa, joka kärsii ohjaimia koskevista tuotanto-ongelmista. Toukokuussa myös Microsoft joutui joukkokanteen kohteeksi Xbox Elite -ohjaimia koskevien drift-ongelmien vuoksi. Ongelma näyttäisi erityisesti siis vaivaavan nykysukupolven laitteistoa, nähtäväksi jää tuleeko tilanne paranemaan uuden konsolisukupolven ja yhä monimutkaisempien ohjainten myötä.

Lähteet: Eurogamer, Kotaku

V2.fi | Mikko Seppänen
< Uusi pelialan vetera... Nintendo keskittää d... >

Keskustelut (2 viestiä)

Cubisti

01.07.2020 klo 00.57 9 tykkää tästä

Itselläni on kaksi paria kiukutteleva joyconeja eikä takuuajasta tietoakaan. Suomessa ei ole omaa asiakaspalvelua, joten ainoa vaihtoehto on tapella Bergsalan valtuutetun huollon kanssa joka haluaa korjauksesta 45€ per ohjain. Mutta hienoa, että pomo pyysi anteeksi ja amerikkalaisten ohjaimen korjataan. Lohduttaa. Paljon.

Saisiko artikkelin missä annetaan step by step ohjeet miten tee-se-itse-mies korjaa nämä kotona? Ja muista vastaavista uusi juttusarja. Näin vaihdat pleikkariin uudet jäähdytystahnat. Vaihdetaanpa uusi akku Sixaxikseen. Ja niin edelleen!
lainaa
Joni

01.07.2020 klo 03.57 8 tykkää tästä

Itse heitin kiukuttelavan ohjaimeni seinään ja sen jälkeen ei ole mitään ongelmia ollut.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova