Tuorein sisältö

Vin Diesel ja kumppanit jättävät hyvästit fysiikan laeille Fast & Furious Crossroads -pelin ensimmäisessä pelikuvaa sisältävässä trailerissa

27.05.2020 klo 20.00 | Luettu: 2786 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime vuoden joulukuussa The Game Awards -tapahtumassa julkistettu Fast & Furious Crossroads -peli on saanut ensimmäisen pelikuvaa sisältävän trailerin sekä uuden julkaisupäivän.

Alun perin pelin oli tarkoitus tulla ulos toukokuussa mutta oletettavasti koronaviruspandemian vuoksi pelin kehitys on hieman viivästynyt ja sen sijaan peli julkaistaan 7. päivä toukokuuta Xbox One-, Playstation 4- ja PC-alustoilla.

Trailerin perusteella luvassa on elokuvasarjalle uskollista täysin absurdia mutta viihdyttävää autotoimintaa, jossa pelaaja pääsee ainakin taistelemaan autoilla tankkia vastaan ja jahtaamaan mahdollisesti avaruusrakettia. Yksi mielenkiintoinen trailerissa nähtävä pelimekaniikka on mahdollisuus vaihtaa lennosta eri hahmojen ja autojen välillä.

Leffasarjasta tuttujen hahmojen ääninä tullaan kuulemaan näiden tutut näyttelijät ja mukana toistamassa roolinsa ovat ainakin Vin Diesel, Michelle Rodriguez ja Tyrese Gibson.

Fast & Furious Crossroads -pelin kehityksestä vastaa erityisesti realistisista Project CARS -simulaatioista tuttu Slightly Mad Studios ja sen julkaisijana toimii Bandai Namco.


V2.fi | Mikko Seppänen
< E-formulakuski huija... Blizzard pistää tämä... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

kaesi

Rekisteröitynyt 28.03.2016

27.05.2020 klo 20.11

Uuden julkaisupäivän pitäisi ilmeisesti olla 5. elokuuta, ei 5. toukokuuta.
lainaa
Bub

27.05.2020 klo 21.52 3 tykkää tästä

En kyllä keksi mitään hyvää tuosta videosta.
lainaa
shgshsh

28.05.2020 klo 15.04

Full auto F&F edition
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova