Tuorein sisältö

GTA 4 poistui myynnistä Steamistä, syynä vanhentunut Games for Windows Live

13.01.2020 klo 22.00 | Luettu: 8867 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Tarkkasilmäiset käyttäjät olivat jo viime viikolla huomanneet, että Rockstarin vuonna 2008 julkaisema Grand Theft Auto 4 -peli oli poistunut Steam-kauppapaikasta myynnistä. Seurasi spekulaatiota siitä, että olisiko poiston taustalla voinut olla esimerkiksi pelissä käytettyjen kappaleiden lisenssien vanheneminen tai joku muu vastaava syy.

Kuitenkin tällä viikolla pelinkehittäjä Rockstar vahvisti, että joutui poistamaan pelin toistaiseksi myynnistä sen vuoksi, että pelissä käytetyn Microsoftin Games for Windows Live -alustan tuki oli lopullisesti pistetty poikki. Tämän vuoksi peliin ei ollut enää mahdollista luoda lisää uusia peliavaimia uusille myyntikappaleille.

Yllätyksenä Games for Windows Live -alustan tuen loppuminen ei Rockstarille voinut tulla, sillä Microsoft ilmoitti asiasta jo vuonna 2013. Vaihtoehtoja alustalle myös on olemassa, sillä useat muut sitä käyttäneet pelit kuten Dark Souls, Street Fighter 4 sekä Bioshock 2 olivat siirtyneet Valven Steamworks-alustalle sen sijaan.

Nyt lopulta pakon sanelemana Rockstar onkin ilmoittanut tutkivansa muita vaihtoehtoja pelin jakelemiseksi PC-pelaajille ja ilmoittanut jakavansa lisää tietoa heti kun mahdollista. Pelin Steam-versio toimii siis entiseen tapaan pelin jo omistavilla pelaajilla mutta ne PC-pelaajat, jotka olisivat juuri nyt halunneet tämän yli 10 vuotta vanhan pelin hankkia joutuvat ainakin hetken odottamaan.

Lähde: The Verge

V2.fi | Mikko Seppänen
< Legends of Runeterra... Ubisoft luottaa tren... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

14.01.2020 klo 04.59 1 tykkää tästä

Tämän voisi kyllä taas pelata läpi, on kuitenkin parempi kuin vaikka gta vee.
lainaa
PekkaKana

14.01.2020 klo 13.06 2 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
Tämän voisi kyllä taas pelata läpi, on kuitenkin parempi kuin vaikka gta vee.


Olisi, jos kännykän saisi mutelle ettei serkkupoika koko ajan soittelisi gaylaamaan ja vastaaviin, sekä pahoittaisi mieltään kun sanoo notta ei kinosta.
lainaa
bdkfhfjd

14.01.2020 klo 16.39

serkkupojan teilailuhan on juuri sita mista gtassa on kyse. siina missa ennen vaan ammuttiin ja rajaytelyiin miin nyn voi tuottaa psykologisia traumoja kun lyo luurin korvaan just oikeissa kohdissa
lainaa
PiiiiiP

14.01.2020 klo 17.09

No Ihmettelen jos GTA IV:llä on ollut myyntiä viime vuonna??
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

15.01.2020 klo 09.06

PekkaKana kirjoitti:

Olisi, jos kännykän saisi mutelle ettei serkkupoika koko ajan soittelisi gaylaamaan ja vastaaviin, sekä pahoittaisi mieltään kun sanoo notta ei kinosta.


Totta puhut kanaseni.
lainaa
Joni

16.01.2020 klo 13.47 1 tykkää tästä

PiiiiiP kirjoitti:
No Ihmettelen jos GTA IV:llä on ollut myyntiä viime vuonna??


Boomerit kehunu et olis parempi kuin se "jonnejen" GTA 5 ja tämän takia myynti noussu yhtäkkiä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova