Tuorein sisältö

Epic Games Storen alennusmyynti herätti tunteita - 2K Games poisti Borderlands 3:n kokonaan pois myynnistä

19.05.2019 klo 11.00 | Luettu: 8694 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Epic Games Storessa alkoi tällä viikolla mittava alennusmyynti. Epic Mega Salessa pelien hinnat tippuivat parhaimmillaan -75%. Myös jos myyntikappale maksaa yli 14,99 euroa, saa lopullisesta hinnasta pois vielä 10 euroa. Erotuksen kustantaa Epic Games omasta kukkarostaan ilman, että raha on pelinkehittäjiltä pois.

Mitä ilmeisemmin tämä ei kuitenkaan käynyt päinsä sillä nyt kauppapaikalta on poistunut muutamia pelejä, ilman sen kummempaa selitystä. Poistettujen joukossa on 2K Gamesin Borderlands 3, mutta myös Paradoxin Vampire: The Masquarade - Bloodlines 2 ja Klei Entertainmentin Oxygen Not Included. Vaikka virallista syytä ei ole saatu, on epäilty poistumisten johtuvan siitä, että Epic Gamesin tarjoama alennus laskee pelien arvoa. Arvellaan, että pelaajat eivät ostaisi teoksia enää normaaliin hintaan, vaan jäisivät odottamaan uutta alennuskampanjaa.

2K Games vei asian vieläkin pidemmälle, sillä tällä hetkellä tulevaa Borderlandsia ei voi ostaa edes pelin virallisen sivuston kautta. PC-versio on poistettu kokonaan listasta ja jäljellä on ainoastaan konsoleille käyvät vaihtoehdot. Eurogamerin tietojen mukaan 2K Games kuitenkin kunnioittaa alennuksella myytyjä pelejä ja jos sellaisen ehti jo ostaa, saa sen myös pitää ostamallaan hinnalla.

Lähde: Eurogamer (1), Eurogamer (2)

V2.fi | Miia Lyyra
< V2.fi:n viikon laite... Kojima Productions j... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Murrer

19.05.2019 klo 11.20 1 tykkää tästä

Oppivathan kantapään kautta miten tuommoisen alustan pyörittäminen vaatii ja mitä se tekee pelaajille.
lainaa
Tahvo

Rekisteröitynyt 18.01.2010

19.05.2019 klo 11.44

Sama mitä steam tekee poljetaan hinnat alas että ainoa järkevä vaihtoehto on ostaa heidän kaupasta ja fyysisillä media tiedostoilla ei ole enää mitään arvoa etenkää Pc peleissä.
lainaa
SteamPelikehittaja

19.05.2019 klo 13.32 8 tykkää tästä

Tahvo kirjoitti:
Sama mitä steam tekee poljetaan hinnat alas että ainoa järkevä vaihtoehto on ostaa heidän kaupasta ja fyysisillä media tiedostoilla ei ole enää mitään arvoa etenkää Pc peleissä.

Steam ei päätä mitkä pelit ja milloin ovat alennuksessa, sen tekevät kehittäjät. Steam muistuttaa kehittäjiä isommista alennustapahtumista niin voi helposti käydä laittamassa halutut alennusprosentit peleille, mutta kukaan ei pakota osallistumaan niihin.
Tässä on kyseessä Epicin oma alennuskampanja jolla pyritään saamaan käyttäjiä kiinalaiselle vakoilualustalle.
lainaa
nimetön

19.05.2019 klo 15.42

MInusta tässä epic saa nyt ihan turhaa paskaa niskaan. Eihän se ole keltäkään pois jos myyntialusta pitää alennuksia leikaamalla omaa katetta. minusta tämä on japä hienop ele.
ps. otan kantaa vain tähän kyseiseen alennus kampaniaan en epicin muihin toiminta tapoihin
lainaa
hfosjfjfnejf

19.05.2019 klo 16.22

nyt juttu ei ihan aukea. siis onko ale vai eiko. on ale mutta ei kaynyt painsa. tarkoittaako etta kaikki hinnat on alennettu mutta nama kolme poistettiin jotta ne ei olis alennuksessa. eiko asiaa voi muuten kontrolloida. jos haluavat pitaa alennuksia niin sittenhan pitaa hyvaksya etta jonain paivana bl3kin saa alennuksella vai meinaavatko ottaa nintendoasenteet et pelin hinta korkeintaan nousee ajan myota
lainaa
miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

19.05.2019 klo 16.38

hfosjfjfnejf kirjoitti:
nyt juttu ei ihan aukea. siis onko ale vai eiko. on ale mutta ei kaynyt painsa. tarkoittaako etta kaikki hinnat on alennettu mutta nama kolme poistettiin jotta ne ei olis alennuksessa.


Kaikki muut pelit ovat normaalisti alennuksessa niin kuin alun perin oli ilmoitettu. Ale jatkuu aina 13. kesäkuuta saakka.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova