Tuorein sisältö

Räjähtävää toimintaa tarjoava Tom Clancy’s Ghost Recon Breakpoint saapuu lokakuussa

10.05.2019 klo 13.00 | Luettu: 4019 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Ubisoft kertoi tiedotustilaisuudessaan julkaisevansa Tom Clancy’s Ghost Recon Breakpointin tämän vuoden lokakuussa. Kyseessä on kolmannen persoonan avoimen maailman sotilaallinen toimintapeli, joka sijoittuu Auroa-saarelle. Taistelu ei ole kuitenkaan helppoa, sillä saarella majapaikkaansa pitävä Skell Technology -keskus on vallattu The Wolves -ryhmän toimesta. Teknologiakeskuksessa valmistetaan muun muassa droneja ja robotteja, joita vastaan Ghost-erikoisjoukkojen on taisteltava, jotta Cole D. Walkerin johtama The Wolves -joukko saadaan kukistettua.

Selviytymistaistelu on pelattavissa yksin, mutta se tukee myös neljän hengen co-oppia. Tuleva teos painottuu tällä kertaa entistä voimakkaammin selviytymiseen, piiloutumiseen ja erilaisten voimakeinojen käyttämiseen, joten co-op tilassa ryhmätyöskentely on tärkeässä osassa. Mukana on yhteensä neljä hahmoluokkaa, jotka mahdollistavat selviytymisen esimerkiksi tarkka-ampujana tai hyökkääjänä. Ubisoft lupailee Breakpointiin myös paljon lisäyksiä myöhemmässä vaiheessa, sillä mukaan tulevat esimerkiksi raid-tehtävät sekä uudet hahmoluokat.

Tom Clancy’s Ghost Recon Breakpoint julkaistaan 4. lokakuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Windowsille. The Gold, Ultimate- tai Collector’s Editionin ostajat pääsevät käsiksi peliin kolmea päivää aikaisemmin eli 1. lokakuuta. Sen lisäksi ennakko-ostajat saavat oikeuden tulevaan betatestiin sekä the Sentinel Corp. -pakkauksen. Betatestiin voi ilmoittautua halukkaaksi myös ilman ostamista, mutta pääsy mukaan ei tällöin ole takuuvarmaa.

Alla uunituore traileri sekä muutama valokuva.







V2.fi | Miia Lyyra
< PlayStationin State ... Paradoxin kehuttu St... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Eetvartti

10.05.2019 klo 16.12

Varaudutaan grafiikan downgradeukseen, loputtoman avaraan (tyhjään) ja tylsään karttaan.
lainaa
Fuckegs

10.05.2019 klo 18.46

Taas kerran Ubi skippaa Steamin Epic Storen takia. Taidan minäkin skipata tämän :)
lainaa
Bub

10.05.2019 klo 19.30

Taitaa olla turha toivo enää saada mitään edes etäisesti taktisuutta tarjoavaa Clancy-peli.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova