Legendaarinen RuneScape elää ja voi hyvin, mutta klassikko tarpoo kohti loppuaan
Massiivimoninpelien pioneeri sekä tuhansien vinoilujen aihiona tunnettu RuneScape on saapumassa yhden aikakauden päätökseen. Teoksen Classic-versio suljetaan syksyllä 17 vuoden pyörityksen jälkeen.
Vuonna 2001 ilmestynyt RuneScape Classic on pyörinyt jo pitkään omillaan, sillä tekijätiimi Jagex on keskittynyt ainoastaan pelin perusversion sekä Old School RuneScapen kehittämiseen. Esimerkiksi päivityksiä ei ole julkaistu enää pitkään aikaan.
Syyksi ilmoitetaan tekniset ongelmat. Tekijät kertovat, etteivät voi enää taata pelin toimivuutta erinäisten bugien ja ongelmien vuoksi.
”RuneScapen ja Old School RuneScapen kehitystyökalujen kehityksen myötä välineemme eivät enää ole yhteensopivia Classic-version kanssa. Tämä on erityisen ongelmallista yhteisön turvallisuuden varmistamiseksi sekä makrojen tunnistamisen suhteen. Peliä voi nykyisin väärinkäyttää helposti kolmannen osapuolen makro-ohjelmilla, minkä vuoksi bottiongelma on yleistynyt merkittävästi.”
RuneScape on vuosien saatossa säilyttänyt kunnioitettavan suosion. Teoksella on yhä lähes 100 000 päivittäistä pelaajaa, minkä lisäksi peliin on luotu yli 262 miljoonaa pelitiliä.
RuneScape Classicin palvelimet sammutetaan elokuun 6. päivä.
Keskustelut (2 viestiä)
24.05.2018 klo 17.58 3
Rekisteröitynyt 11.04.2007
25.05.2018 klo 17.54
Sääliksi käy niitä nolifersseja jotka on vetäneet maxed accountin tuossa classicissa. Tuhansien tuntien työ hukkaan. Itse onneksi bottasin 24/7 ja sain hyvät statsit ja myin coinsseja
GZ