Tuorein sisältö

Peliriita johti tragediaan: poliisin epäillään ampuneen miehen vain 1,50 dollarin tähden

30.12.2017 klo 14.00 | Luettu: 7015 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Pelit voivat aiheuttaa kärhämää, mutta Kansasissa tilanne meni kriittisesti yli. Paikallinen poliisi ampui 28-vuotiaan miehen Call of Duty -riidan päätteeksi. Uhrilla itsellään ei kuitenkaan ollut tekemistä pelin tai riidan kanssa.

Wichitan poliisilaitoksen johtaja Troy Livingston kertoi tiedotustilaisuudessa poliisin luulleen tapahtumaa panttivankitilanteeksi. Poliisille soittanut henkilö kertoi ampuneensa isäänsä päähän ja tähtäävänsä muuta perhettään. Lisäksi hän kertoi valelleensa koko talon bensiinillä.

”Taidan sytyttää talon tuleen ja polttaa koko paikan”, todettiin julkaistulla ääninauhalla.

Kun poliisi saapui paikalle, mies avasi oven ja joutui välittömästi ammutuksi. Uhri todettiin aseettomaksi.

Mitä ilmeisimmin koko tapahtumassa on kuitenkin ollut kyse niin sanotusta ”swattaamisesta”, eli pilapuhelusta, jossa pyritään saamaan SWAT-tiimi murtautumaan asuntoon sisälle.

Twitteristä ja sitä kautta Kotakuun kantautuneiden tietojen mukaan taustalla oli Call of Duty -pelaajien kina $1,5 (1,25 euroa) ottelusta. Kaksi tappion kärsinyttä pelaajaa lähettivät osoitteen ”swattaamisesta” tunnetulle osapuolelle. Osoite oli kuitenkin peliin osallistuneiden henkilöiden kotipaikan sijasta täysin ulkopuolisen ihmisen osoite.

Poliisi kertoo epäilevänsä ”swattaamista”. Vaikka epäiltyjen nimiä ei ole vielä paljastettu, poliisi on todennut ”tutkivansa lupaavia johtolankoja”. Molempien epäiltyjen pelaajien Twitter-tilit on sittemmin jo suljettu tai poistettu. Varsinaisensa ”swattaamisen” tekijä ei kuitenkaan ole ollut aivan niin hiljainen.



V2.fi | Markus Mesiä
< Psykologit tyrmistyi... Half-Life 2- ja Left... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

30.12.2017 klo 14.31 11 tykkää tästä

Ei helvetti... Sanattomaksi vetää. Tulisipa maailmanloppu pian.
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

30.12.2017 klo 15.53 5 tykkää tästä

Only in ´Murica.
lainaa
Murica_corp

30.12.2017 klo 17.45

Swattays jonne kuuluu kyllä vankilaan. Swat joukkojen kanssa ei voi olettaa koskaan olevansa turvassa ja virheliike johtaa helposti ammutuksi tulemiseen..
lainaa
eelis

30.12.2017 klo 17.48 3 tykkää tästä

America, land of free!
lainaa
JimfromAmerica

30.12.2017 klo 18.55 1 tykkää tästä

eelis kirjoitti:
America, land of free!


Land of the free. Tarkkuutta!

Best Regards, Jim
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova