Tuorein sisältö

Suomeen joukkorahoituksella uusi retropelilehti - Retro Rewind

12.10.2017 klo 11.00 | Luettu: 6887 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Vanhat videopelit ja niiden keräily ovat viime vuosina nousseet erittäin suosituiksi harrastuksiksi. Yhä useampi haluaa palata menneiden vuosikymmenten digitaalisiin peleihin joko muistellakseen vanhoja kokemuksia tai kokeakseen jotakin itselleen aivan uutta.

Retroa on käsitelty pelilehdissä isoimmissa ja pienemmissä katsauksissa, mutta laajasti aihetta käsittelevää, retropeliharrastusta tukevaa lehteä ei ole suomeksi julkaistu - siihen vastaus on joukkorahoituskampanjansa eilen aloittanut Retro Rewind. Projektin takana on V2.fi:stäkin tuttuja nimiä: jo yli 30 vuotta peleistä kirjoittanut Jukka O. Kauppinen sekä Pelikonepeijoonit-yhteisön perustajat, itsekin pitkän uran pelijournalisteina tehneet Mikko Heinonen ja Manu Pärssinen.

Joukkorahoituspalvelu Mesenaatti.me:n kautta voi nyt hankkia itselleen vuoden 2018 vuosikerran uutta lehteä – ja samalla vaikuttaa siihen, montako numeroa sitä ensi vuonna ilmestyy, mikäli päästään täyteen tavoitteeseen, lehti ilmestyy vuonna 2018 neljästi. Kampanja on käynnistynyt osoitteessa mesenaatti.me/retrorewind.

”Halusimme tehdä tästä paperilehden, koska paperi säilyy. Webiin kirjoitetut jutut häviävät sivustouudistusten myötä sekä palveluiden sulkeutuessa. Lehdet ovat sen sijaan luettavissa vuosien ja vuosikymmenten kuluttua. Paperi tuo pysyvyyttä ja helpottaa tarinoihin palaamista. Kaikki tilaajat saavat silti myös lehden digiversion veloituksetta”, toteaa Jukka O. Kauppinen.

”Minusta suomalainen mediakenttä on kypsä sille, että retropelaaminen saa oman lehtensä eikä vain pientä nurkkausta muiden julkaisujen kyljestä”, sanoo Mikko. ”Harrastus on paljon laajempaa kuin vain ne muutamat suuren yleisön muistamat suosikit, ja sen parissa tapahtuu jatkuvasti kaikkea mielenkiintoista. Haluamme kertoa tästä muillekin.”

Viisisataa ensimmäistä joukkorahoittajaa saa vuoden 2018 lehdet kotiinsa 20 eurolla. Myös mainostajat voivat ostaa näkyvyyttä lehteen Mesenaatti.me-palvelun kautta. Kampanja jatkuu joulukuun alkupäiviin asti.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Oculukselta 200 doll... Tähtimeren viimeiset... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

passing_breeze

12.10.2017 klo 15.21

Osui ja upposi !!! Take my money, you bastards :)
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

12.10.2017 klo 16.23

Kuinka paljon mainosrahoituspaikkoja on saatavilla? Eli kuinka paljon 64 sivusta on mainoksia? Ei mainokset paha juttu ole tietenkään. Toivottavasti on jotenkin aiheeseen liittyvää, esim. sen puljun joka korjaa retrotietokoneita hesassa.
lainaa
npvrpirhsvoi

12.10.2017 klo 17.04

Mutta mitä sanoo Manu?

On kyllä kova haaste kun nykyaikaankin keskittyvä100-sivuinen pelilehti saadaan kerran kuukaudessa täyteen. Tässä on 50 vuotta käytettävää lähdemateriaalia. Siitä sitten nyppimään rusinat pullasta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.10.2017 klo 09.08

LateHuominen kirjoitti:
Kuinka paljon mainosrahoituspaikkoja on saatavilla? Eli kuinka paljon 64 sivusta on mainoksia? Ei mainokset paha juttu ole tietenkään. Toivottavasti on jotenkin aiheeseen liittyvää, esim. sen puljun joka korjaa retrotietokoneita hesassa.


Mainosmäärä tulee pysymään ns. näpeissä. Ei näihin pienkustanteisiin ole jonoksi asti mainoksen ostajiakaan.
lainaa
Näintein

19.11.2017 klo 12.03

Tilasin eilen kännipäissäni. Kai tulee myös Dos-peleistä tottakai?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova