Tuorein sisältö

Switch rikkoo ennätyksiä pitkin poikin maailmaa - Zelda on päätynyt useamman kuin jokaisen konsoliomistajan talouteen

14.04.2017 klo 17.00 | Luettu: 11087 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Nintendon uutuuskonsoli Switchin julkaisu on ollut menestyksekäs. Alkutaipaleen myynnit rikkoivat Euroopassa jo Nintendon entiset ennätykset, mutta vauhti ei ole sittemminkään hiipunut.

Switchin tuoreimmat myyntilukemat Pohjois-Amerikasta kertovat maaliskuussa kaupatun 906 tuhatta konsolia. Lukemat tekevät Switchistä myös Amerikan päädyssä Nintendon ennätyslaitteen. Esimerkiksi Wii U:lla meni 890 tuhannen laitteen kauppaamiseen 41 päivää.

Konsolin ohella on käynyt kaupaksi The Legend of Zelda: Breath of the Wild. Ensimmäisen kuukauden aikana on myyty 1,3 miljoonaa kopiota, joista 925 000 on mennyt Switchin ja loput Wii U:n versioina.

Lukemat ovat sangen hämmästyttävät, sillä tuoretta Zeldaa on myyty Switchillä enemmän kuin mitä koko laitetta on ylipäätään kaupattu. Keskeisin syy on keräilijöiden tarve hankkia pelikopion ohella muoveihin jäävä keräilypaketti, joka pitää sisällään harvinaisia esineitä.

Asiasta uutisoi Eurogamer.

V2.fi | Markus Mesiä
< Nyt se on virallista... Rakenna oma Länsimet... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

Deeku

14.04.2017 klo 19.53 9 tykkää tästä

Aprillipäivä meni jo.
lainaa
make

14.04.2017 klo 20.27 18 tykkää tästä

Hyvin kiusallinen tilanne kaikille Nintendon dissaajille.
lainaa
lerssierkki

14.04.2017 klo 20.46 4 tykkää tästä

Tämän viivan alle tulee Nintendon kyvyttömän johdon, konkurssikypsän yhtiön ja tehottoman lastenkonsolin dissausta. Olkaa hyvät, areena on teidän!
-------------------------------------------------------------
-------------------------------
lainaa
make

14.04.2017 klo 22.16 7 tykkää tästä

Aikamoisia anaalytikoita löytyy V2:sta kun avataan jo shamppanjat reilun kuukauden myyntien perusteella. Ehkä jos kyse olisi festarilipuista eikä konsolista. Toivottavasti ette päädy mihinkään talous tai finanssihommiin. :D
lainaa
koulunpenkille

14.04.2017 klo 22.52 5 tykkää tästä

make kirjoitti:
Aikamoisia anaalytikoita löytyy V2:sta kun avataan jo shamppanjat reilun kuukauden myyntien perusteella. Ehkä jos kyse olisi festarilipuista eikä konsolista. Toivottavasti ette päädy mihinkään talous tai finanssihommiin. :D

Taidat olla itse vähän hukassa. Analyytikko ennustaa tulevaisuutta, V2.fi uutisoi vain toteutuneita lukuja. Ja mikä ettei shampanjaa voisi jo tässä vaiheessa avata, hyvinhän näyttäs Switchin alku alkaneen, toisin kun täällä kaikkitietävät "analyytikot" ennustivat.
lainaa
Ulospelattu

14.04.2017 klo 22.57 7 tykkää tästä

koulunpenkille kirjoitti:

Hyvinhän se Xbonellakin alko, vaan mikä on tilanne nyt. ;)
lainaa
Repesorsa

15.04.2017 klo 01.00 5 tykkää tästä

koulunpenkille kirjoitti:
make kirjoitti:
Aikamoisia anaalytikoita löytyy V2:sta kun avataan jo shamppanjat reilun kuukauden myyntien perusteella. Ehkä jos kyse olisi festarilipuista eikä konsolista. Toivottavasti ette päädy mihinkään talous tai finanssihommiin. :D

Taidat olla itse vähän hukassa. Analyytikko ennustaa tulevaisuutta, V2.fi uutisoi vain toteutuneita lukuja. Ja mikä ettei shampanjaa voisi jo tässä vaiheessa avata, hyvinhän näyttäs Switchin alku alkaneen, toisin kun täällä kaikkitietävät "analyytikot" ennustivat.

Luitko ollenkaan aikaisempia viestejä? Tuossahan nintendo-jihadistit juuri ennustavat tulevaisuutta ja käyttäytyyvät kuin vuosia kestäny katastrofi olisi ratkennut vaikka ensimmäisen kuukauden myynneillä ei ole mitään merkitystä. Varsinkaan kun Zelda oli käytännössä ainoa syy koko myyntipiikin syntyyn ja Nintendo juuri osoitti NES classicilla että siellä missä raha, se tuhotaan.
lainaa
koulunpenkille

15.04.2017 klo 03.33 3 tykkää tästä

Repesorsa kirjoitti:

Kovin lyhytnäköistä ajattelua. ihan perusmarkkinointiopin mukainen toimenpide Nintendolta vetää NES Classic konsoli myynnistä oikealla momentumilla ja aiheuttaa sitä kautta patoutuneella volyymin kasvulla moninkertainten määrä konsolin ostajia. Myöhemmin pusketaan uusi erä markkinoille ja tyhjennetään tämä patoutunut kysynnän tarve, ja kas, taas kassa kilisee. Eli sitä rahaa tehdään, ei tuhota!
lainaa
Työmies

15.04.2017 klo 10.24 2 tykkää tästä

Kyllä minäkin aikoinani ostin N64:lle GoldenEyen vaikka en koskaan omistanutkaan itse konsolia.
lainaa
Arpo

15.04.2017 klo 12.10

Tuntuu oudolta että keräillään jotain kamaa mitä myydään miljoonia kopioita. Arvo tulee olemaan huikea?
lainaa
pvifspihvspbvh

15.04.2017 klo 22.40

make kirjoitti:
Hyvin kiusallinen tilanne kaikille Nintendon dissaajille.

Ainoa konsoli joka julkaistiin maaliskuussa. Niinkuin joku sanoikin niin mikään muu kuin tämä uutinen olisi katastrofi. Wii U:hunkin vertaaminen on outoa kun kyseessä on kuitenkin nykyajan Sega CD yms katastrofi. Sen päihittäminen ei kerro siis yhtään mitään.

Tuo on kyl aika rohkea toteamus että pelejä on myyty enemmän kuin konsoleita ihan keräilyarvon takia. Toki normaalia on että Nintendon pelejä ja laitteita myydään samalla tavalla kuin Ferrareita mutta
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova