Tuorein sisältö

Pokemon GO:n päivitys hämmästyttää: olennaisia ominaisuuksia ei korjattu, ne vain poistettiin

01.08.2016 klo 13.00 | Luettu: 11273 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eilen monia Pokemon GO -pelaajia odotti pelin käynnistyessä sisäänkirjautumisruutu, mikä viesti siitä, että peliin oli tehty päivityksiä! Pelaajien silmät kirkastuivat: joko nyt olisi korjattu se kolmen tassunjäljen Pokemon-jäljitysbugi, tai vaikka se, että virransäästötilassa ruutu jää joskus mustaksi, eikä siitä enää tokene?

Ei. Niantic on vastannut näihin bugeihin poistamalla kyseiset ominaisuudet kokonaan (jälkimmäisen tosin vain iOS-versiosta)!

Varsinkin ensimmäinen tapaus on saanut pelaajia hylkäämään pelin ja jopa vaatimaan siihen käytettyjä rahoja takaisin. Pokemonien jäljitys ei onnistu enää millään tavalla loogisesti ja epävirallisille karttasivuillekin on lähetetty lakimiesten kirjeitä - onnistuneesti, kuten alla olevasta twiitistä näkyy.

Pelaaminen on siis jatkossa pääasiallisesti kiinni harhailusta ja onnesta. Niantic selittää ratkaisua sillä, että pokemonien etäisyystietojen jatkuva päivittäminen oli iso rasitus pelin palvelimille. Jotkut pelaajat ovat myös huomanneet, että päivityksen jälkeen pitää olla paljon lähempänä potentiaalisia pokemoneja, ennen kuin ne näkyvät "lähettyvillä"-listalla.

On päivityksessä hyviäkin ominaisuuksia: pelaajan hahmon ulkoasua pääsee nyt vaihtelemaan näin jälkikäteenkin ja haluamansa pokemonit voi suojata vahinko-transferilta.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Telltale tarkentaa: ... Assembly lähestyy, t... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Kheetor

01.08.2016 klo 15.40 4 tykkää tästä

Älykääpiödevaajat ei tajua että askelten laskemisen voisi siirtää clientille koska clientille lähetetään ne pokemonien koordinaatit joka tapauksessa. Älypuhelimessa riittää tehoa laskea satunnaisia neliöjuuria vaikka Niantecilla kyykkää purkit
lainaa
AssKetchup

01.08.2016 klo 17.09

Muistaakseni tästä jäljittämisestö kirjoiteltiin jossain aiemmin, että se otetaan käyttöön, kun se saadaan fiksusti toimimaan ilman palvelimien kyykkäämistä.
lainaa
paskaaa

01.08.2016 klo 17.48 2 tykkää tästä

Kheetor kirjoitti:
Älykääpiödevaajat ei tajua että askelten laskemisen voisi siirtää clientille koska clientille lähetetään ne pokemonien koordinaatit joka tapauksessa. Älypuhelimessa riittää tehoa laskea satunnaisia neliöjuuria vaikka Niantecilla kyykkää purkit

Joo ei voi käsittää mitä ihmettä ne oikein touhuavat. Pelin suosion myötä Nianticilla olisi vara palkata 1000 devaajaa kehittämään tätä ja silti hommaa pyörittää parin nörtin kaveripiiri.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

01.08.2016 klo 20.26 2 tykkää tästä

paskaaa kirjoitti:
Kheetor kirjoitti:
Älykääpiödevaajat ei tajua että askelten laskemisen voisi siirtää clientille koska clientille lähetetään ne pokemonien koordinaatit joka tapauksessa. Älypuhelimessa riittää tehoa laskea satunnaisia neliöjuuria vaikka Niantecilla kyykkää purkit

Joo ei voi käsittää mitä ihmettä ne oikein touhuavat. Pelin suosion myötä Nianticilla olisi vara palkata 1000 devaajaa kehittämään tätä ja silti hommaa pyörittää parin nörtin kaveripiiri.

Ohjelmistokehittäjiä ei palkata kuin varastoukkoja. Tuollaisella 1000 devaajan tiimillä tulisi todennäköisesti vain maailman bugisin tuote ja vuosisadan management/transparency/communication katastorofi. Ainoa oikea tie tuollaisen softan kehittämiseen on yksittäiset pienet ketterät tiimit per platformi.
Tulee ihan mieleen klassinen vitsi: "Project manager is a person who thinks nine women can deliver a baby in one month. "
lainaa
bfpdhigpih

01.08.2016 klo 20.45 1 tykkää tästä

Plus muistaa miten Rovion kävi. Palkattiin vitusti kaikenlaisia peukalonpyörittäjiä jolle jouduttiin maksamaan osat voitoista ja sitten todettiin että meidän tuloshan menee kohti nollaa. Kaippa ne nykyiset devit ottavat mielummin kaiken minkä irti saavat vielä kun Go kannattaa
lainaa
Defaulted

Rekisteröitynyt 04.01.2011

01.08.2016 klo 22.53

Ilmeisesti Pokemon Go on rakennettu Ingressin koodin perusteella. Luulisi aikaa säästyvän, mutta Ingress oli vissiin jo itsessään rakennettu toisen pelin koodin päälle, joten GO:ssa on hyvällä lykyllä kolmen pelin bugit. Saas nyt nähä mitä ne saa ylipäätänsä tehtyä.

Hyvä juttu itsellä oli se, että uusin päivitys vähensi paikoittain lagia ja akku kuluu hitaammin.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova