Tuorein sisältö

PewDiePie julkaisi vastineen Shadow of Mordor -sponsorointikohuun

14.07.2016 klo 17.00 | Luettu: 8368 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Suosittu YouTube-tähti PewDiePie eli Felix Kjellberg on julkaissut kanavallaan vastauksen häneen ja moniin muihin YouTube-tähtiin kohdistuneisiin syytöksiin pelin Middle-earth: Shadow of Mordor maksetuista kehuista. Aiemmin viikolla Yhdysvaltojen liittovaltion kilpailuviranomainen FTC pääsi sopimukseen Warner Brosin kanssa tapauksesta, jossa Warner oli maksanut tubettajille pelin ylistämisestä.

Kjellbergin vastineen mukaan hänet nostetaan esiin tapauksesta uutisoidessa epäreilun usein omien sanojensa mukaan vain siksi, että hän on "suurin tubettaja". FTC:n julkaisemassa lausunnossa "hurjan suosittu PewDiePie" on ainoa nimeltä mainittu tubettaja.

Kjellberg kertoi WB Gamesin sponsoroinnista kyseisen, vuonna 2014 julkaistun videon About-tekstissä.

"Kyllä, olisin voinut kertoa siitä paremmin (vuonna 2014)", Kjellberg kertoo videolla. "Olisin voinut laittaa sen aivan alkuun. Käytännössä kaikki nämä uutisartikkelit käyttävät minua klikkihoukuttimena ja madaltavat nimeäni, vaikken tehnyt mitään väärin."

Hänen mukaansa WB Games on ainut FTC:lle vastuullinen osapuoli, ei hän. "Jos tein jotain väärin, minun pitäisi maksaa siitä seuraukset. Tässä tapauksessa en usko, että tein mitään väärin", Kjellberg päättää videonsa.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Jumalsimulaatio Reus... Yhdysvaltalainen sen... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

upo

14.07.2016 klo 21.16 6 tykkää tästä

Tärkein kommentti puuttuu lainauksista, pewdiepie oli kyllä merkinnyt nämä kaikki videot sponsoroiduiksi videon kuvaustekstissä. Suivaantuminen on aika ymmärrettävää kun hänen nimensä nostetaan otsikoihin, vaikka tämä oli lisännyt sponsorimaininnat WB:n sitä erikseen pyytämättäkin.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

15.07.2016 klo 02.17

Saattaisi olla ihan suotavaa vaikka lainsäädännön tasolla vaatia, että ei-riippumattomat materiaalit on selvästi merkittävä ei-riippumattomiksi materiaaleiksi. On yksi asia sponsoroida vilpittömässä mielessä jotakin, mutta on kokonaan toinen asia sponsoroida jotakin ja asettaa jonkinlaisia vaatimuksia tuotokselle.

upo kirjoitti:
Tärkein kommentti puuttuu lainauksista, pewdiepie oli kyllä merkinnyt nämä kaikki videot sponsoroiduiksi videon kuvaustekstissä. Suivaantuminen on aika ymmärrettävää kun hänen nimensä nostetaan otsikoihin, vaikka tämä oli lisännyt sponsorimaininnat WB:n sitä erikseen pyytämättäkin.

Ainakin jossain uutisoitiin, että WB olisi sopimuksissa vaatinut, että sponsoroinnista mainitaan jossain.
lainaa
durrr

15.07.2016 klo 13.53

Julkisuuden (ja ahneuden) kääntöpuolet.
lainaa
Tahvo

Rekisteröitynyt 18.01.2010

15.07.2016 klo 14.38

Raha humaltaa
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

15.07.2016 klo 15.38

kuka tuota ilmaiseksi tekisi
lainaa
khkhkhkhk

15.07.2016 klo 16.23 1 tykkää tästä

Ja kuten PewDiePiekin videollaan sanoi, FTC päivitti ohjeistuksensa vuonna 2015 kun taas nämä videot kuvattiin ja julkastiin jo vuonna 2014.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova