Tuorein sisältö

Entinen työntekijä haastaa Valven oikeuteen 3,1 miljoonasta dollarista

25.05.2016 klo 19.00 | Luettu: 13017 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Peliyhtiö Valven entinen työntekijä on haastanut Valven oikeuteen. Espanjan kääntäjänä toiminut kantaja vaatii Valvelta yli kolmen miljoonan dollarin korvauksia.

Huhtikuun 12. päivänä kirjattu kanne erottelee korvaukset seuraavasti: miljoona dollaria yleisistä vahingoista, miljoona dollaria ansioiden menetyksestä, miljoona dollaria erityisistä vahingoista ja 150,000 dollaria maksamattomia palkkoja.

Washingtonissa työskennellyt kääntäjä pyysi Valvelta vuonna 2012 mahdollisuutta tehdä töitä Los Angelesista käsin, jossa hänen oli määrä vaihtaa sukupuoltaan. Valve myöntyi pyyntöön sillä ehdolla, että hän ei toimisi enää täysipäiväisenä työntekijänä vaan itsenäisenä freelancerina. Ulkopuoliset tahot eivät ole oikeutettuja Valven työterveydenhuoltoon tai ylityökorvauksiin.

Hän teki valituksen Valven henkilöstöosastolle kääntäjien huonosta kohtelusta ja palveluiden hyväksikäytöstä. Hänen mukaansa hänet "houkuteltiin" työskentelemään ilmaiseksi. Muutama päivä valituksen jälkeen työntekijä irtisanottiin, kanteessa kerrotaan.

Kantajan mukaan syy potkuihin oli hänen "transsukupuoli-statuksensa", ja hänen esimiehensä kutsui häntä vähättelevästi termillä "it" termin "her" sijaan.

Toukokuun 20. kirjatussa kirjallisessa vastineessa Valve kieltää jokaisen kantajan esittämistä väitteistä. Yhtiön virallinen kanta on, ettei työntekijää "vahingoitettu millään tavalla" Valven toimesta tai Valvesta riippuvien syiden vuoksi.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Suotta juokset, kats... Battleborniin ilmain... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

cuck

25.05.2016 klo 20.14 13 tykkää tästä

Jos jätkä on mies ja mielenvikansa vuoksi pitää itseään naisena, niin miksi sitä pitäisi kutsua sitten "her," jos hän ei tätä oikeasti ole. "It" on hyvin neutraali sana tässä tapauksessa. En minä ainakaan miestä sano naiseksi, vaikka tämä luulisi itsestään mitä.

Ja kyseessä ihan perus sekoilija rahan perässä. Nykyään näitä kusetuksia voi tehdä helposti, kun netistä löytyy retkuun meneviä valkoritareita ja vastaavia, jotka menevät ilman mitään faktoja friikin puolelle, koska muh suvaitsevaisuus.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

25.05.2016 klo 21.01 5 tykkää tästä

Siinä on taas huomiohuoraus viety uudelle tasolle..
lainaa
Liimaletti

25.05.2016 klo 22.03 3 tykkää tästä

Gamespotillahan oli myös yksi henkilö joka ilmeisesti oli muuttamassa sukupuoltaan miehestä naiseksi. Tämä henkilö näki myös naisvihaa joka paikassa. GTA5:kin arvostelu sai negaa siitä kun se peli on niin naisvihamielinen. Vieläkään en tajua missäkohden naisia vihataan GTA5:ssa. En tiedä onko tälläisillä ihmisillä sitten niin herkkä nahka, että sitä "syrjintää" aletaan näkemään joka paikassa? Ja se kortti on sitten aina hyvä pelata kun saa monoa.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

26.05.2016 klo 05.52 10 tykkää tästä

cuck kirjoitti:
Jos jätkä on mies ja mielenvikansa vuoksi pitää itseään naisena, niin miksi sitä pitäisi kutsua sitten "her," jos hän ei tätä oikeasti ole. "It" on hyvin neutraali sana tässä tapauksessa. En minä ainakaan miestä sano naiseksi, vaikka tämä luulisi itsestään mitä.

Tätähän ei yleensä pidetä mielenvikana. Sen sijaan sinun asennettasi pidetään varsin yleisesti syrjivänä.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

26.05.2016 klo 07.40 2 tykkää tästä

V2:n kommenteissa tiivistyy taas kaikki syyt sille miksi käytän tätä sivustoa nykyään 90 % vähemmän mitä aiemmin. Jospa jatkossa enää lukisi arvostelut ja jättäisi kommentit lukematta, kun meno on aika hommafoorumi.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.05.2016 klo 08.30 14 tykkää tästä

Kyse on laajemminkin Internetin keskustelukulttuurin tilasta. Jossain vaiheessa vain kaikki kokivat saavansa oikeutuksen sille, että ummehtuneimmatkin asenteet ovat arvokkaita ja niitä pitää päästä toitottamaan.

Olen tänään poistellut kahdesta uutisesta enemmän kommentteja kuin varmaan edelliseen viikkoon. Olen jättänyt näkyviin vain sellaiset, joissa on edes siteeksi jotain argumenttia. Aion jatkaa tätä politiikkaa.
lainaa
le_traditionalist

26.05.2016 klo 10.00

Mazena kirjoitti:
V2:n kommenteissa tiivistyy taas kaikki syyt sille miksi käytän tätä sivustoa nykyään 90 % vähemmän mitä aiemmin. Jospa jatkossa enää lukisi arvostelut ja jättäisi kommentit lukematta, kun meno on aika hommafoorumi.


Mitä, etkö ole kuullut, kuinka jokainen internetinkäyttäjän (erityisesti anonyymeillä foorumeilla) sisäänpääsyvaatimuksiin kuuluu nykyään tutkinto psykologian, biologian, evoluutiopsykologian sekä sukupuolentutkimuksen aloilla?
lainaa
Asd

26.05.2016 klo 10.23 3 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Olen tänään poistellut kahdesta uutisesta enemmän kommentteja kuin varmaan edelliseen viikkoon. Olen jättänyt näkyviin vain sellaiset, joissa on edes siteeksi jotain argumenttia. Aion jatkaa tätä politiikkaa.


Mahtaa olla aika hemmetin epäkiitollista touhua, joten ajattelinpa vain sanoa kiitos.
lainaa
cuck

26.05.2016 klo 14.55 6 tykkää tästä

MJR2312 kirjoitti:
Tätähän ei yleensä pidetä mielenvikana. Sen sijaan sinun asennettasi pidetään varsin yleisesti syrjivänä.


Ehkä ei. Mutta minä en mielipiteitä muuta jokaisen uuden tutkimuksen jälkeen, joka tulee jostakin tumbler tason tietäjältä ja sukupuolentutkijalta, jotka päättävät, että jokainen ajatus on uniikki sukupuoli. Eihän nämä perustu mihinkään logiikkaan.

Biologia on aikamoinen juttu ja sitä ei tunteilla voi kumota. Mies on mies ja nainen on nainen. Päässä voi kehitellä mitä lystää, mutta se ei muuta faktoja, vaikka kuinka tahdottaisiin.

Biologia ei syrji. Meni tunteisiin tai ei, mutta ajatuksissa päätetty sukupuoli ei muutu todeksi, vaikka sitä toitottaisi peilin edessä meikit naamalla.
lainaa
Kaipaaja

26.05.2016 klo 18.39

Missä olet Talmunen?
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

26.05.2016 klo 19.22 1 tykkää tästä

cuck kirjoitti:
MJR2312 kirjoitti:
Tätähän ei yleensä pidetä mielenvikana. Sen sijaan sinun asennettasi pidetään varsin yleisesti syrjivänä.


Ehkä ei. Mutta minä en mielipiteitä muuta jokaisen uuden tutkimuksen jälkeen, joka tulee jostakin tumbler tason tietäjältä ja sukupuolentutkijalta, jotka päättävät, että jokainen ajatus on uniikki sukupuoli. Eihän nämä perustu mihinkään logiikkaan.

Biologia on aikamoinen juttu ja sitä ei tunteilla voi kumota. Mies on mies ja nainen on nainen. Päässä voi kehitellä mitä lystää, mutta se ei muuta faktoja, vaikka kuinka tahdottaisiin.

Biologia ei syrji. Meni tunteisiin tai ei, mutta ajatuksissa päätetty sukupuoli ei muutu todeksi, vaikka sitä toitottaisi peilin edessä meikit naamalla.

Mutta kumpi määrittelee sukupuolen: kroppa vai ajatusmaailma? Minusta on aika ahdasmielistä ajatella, että kroppa määrittää sukupuolen niin, ettei ajatusmaailmalla ole mitään merkitystä. Oikeastaan on aika harmillista, että sukupuolta pitää edes ajatella yhtenä asiana. Oikeastihan sen voi jakaa ainakin fyysiseen ja henkiseen sukupuoleen, jotka useimmiten ovat kyllä sama asia, mutta usein sitten eivät. Voit toki puhua fyysisestä sukupuolesta, mutta kannattaa silti tiedostaa ero henkiseen sukupuoleen. Mitä taas siihen tulee, pitäisikö fyysisen ja henkisen sukupuolen vastata toisiaan, siihen ehkä osaa vastata paremmin alan ammattilainen. Veikkaan kuitenkin, että sen tulkinta on melko kulttuurisidonnaista.
lainaa
rankkaa

26.05.2016 klo 19.45

Valvea on helppo kiristää. Kaikki muistaa uutisen missä henkilö joka työskenteli valvella sai ison rahasumman + oikeuden kaikkiin teknologioihin joita oli kehittänyt valvella valven rahoilla kun uhkasi kertoa lehdistölle miten häntä oli syrjitty jos hän ei näitä saisi.

Sai nämä ja sitten kertoi lehdistölle miten valve häntä niin kavalsi

Ei millään pahalla mut v2.fi mielummin lukee juttuja netistä ja kopsaa niitä kuin tekisi mitään taustatutkimusta uutisista (artikkelit ja arvostelut ovat erikseen ja usein erinomaisia). Yleensä mennään sillä pohjalla että jos jonkun uutisen punainen lanka on "gamergate aiheutti polygyn doom arvostelun pilkkaamisen, misogynejä epäillään" niin tämä on fakta.
lainaa
Lol

28.11.2019 klo 00.46

MJR2312 kirjoitti:
cuck kirjoitti:
Jos jätkä on mies ja mielenvikansa vuoksi pitää itseään naisena, niin miksi sitä pitäisi kutsua sitten "her," jos hän ei tätä oikeasti ole. "It" on hyvin neutraali sana tässä tapauksessa. En minä ainakaan miestä sano naiseksi, vaikka tämä luulisi itsestään mitä.

Tätähän ei yleensä pidetä mielenvikana. Sen sijaan sinun asennettasi pidetään varsin yleisesti syrjivänä.
Mutta sitähän tarvii laillisesti olla mielenterveysongelma jos haluaa vaihtaa sukupuolta
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova