11.05.2016 klo 18.12 | Luettu: 7762 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen
Steamin sivuilta löytyy jo Civilization VI. Sen kerrotaan saapuvan 21. lokakuuta.
Verge on kirjoitellut juuri julkaistussa artikkelissa aiheesta enemmänkin. Pelin luvataan olevan CIV V:n faneille kuin "lämmin, tuttu ja turvallinen peitto".
Kaupungit tulevat olemaan isompia ja niillä on pelissä myös isompi rooli. Ne voi jakaa kaupunginosiin ja myös sillä on merkitystä, mihin kaupunkinsa sijoittaa. Uusi ominaisuus on myös "dynaaminen diplomatia", jonka myötä tekoälyvastustajien aikeet ja tavoitteet muuttuvat pelin edetessä pelaajien tekemien valintojen perusteella.
CivVI on tehty kokonaan uudella pelimoottorilla, mitä voi ihastella alla olevista ruutukuvista.
Turvapeitto vitosen faneille ? Täyttä roskaa siis, modattu nelonen edelleen valovuosia edellä.
Zerff
11.05.2016 klo 20.29
2
Tieodssa on siis toivoton Ai ja buginen multiplayer. Pelaamaan voi alkaa joskus toisen lisärin tienoilla, kun suoritusongelmat ja pahimmat bugit ovat vihdoin liiskattu. Kolmas lisäri voi sitten fixata ui:n.
Gandhithenukemaster
11.05.2016 klo 21.57
4
Haluaisin olla tästä innoissani, mutta peli julkastaan kuitenkin keskeneräsenä. Koko pelin voi sitten ostaa muutaman vuoden päästä kun lisärot julkaistu. Mutta kyllä aikasempia Civejä jaksaa pelata välillä liiankin hyvin.
32173g4ymurr
11.05.2016 klo 22.41
4
Reisk kirjoitti: Turvapeitto vitosen faneille ? Täyttä roskaa siis, modattu nelonen edelleen valovuosia edellä.
Joo mäkin tykkään vertailla tuoreita modaamattomia strategiapelejä 11v vanhoihin modattuihin. Tajuat varmaan, mitä ajan takaa?
Jos vertaa ihan peruspelejä lisäreiden kanssa, vitosen heksapohjaisuus ja niiden kuuluisien kuolonstäkkien poissaolo on imo kiva juttu.
Keskustelut (4 viestiä)
11.05.2016 klo 18.31 1
11.05.2016 klo 20.29 2
11.05.2016 klo 21.57 4
11.05.2016 klo 22.41 4