Tuorein sisältö

Take-Two pisti GTA Onlinen korvikkeet säppiin, lähetti etsiviä modaajien oville

10.11.2015 klo 15.22 | Luettu: 7638 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Viralliselle GTA Onlinelle on ollut pyörimässä myös muutama epävirallinen vastine: GTA Multiplayer ja FiveM.

GTA Multiplayerin tekijä kertoo sivuillaan, että Take2 Interactive on ottanut yhteyttä ja pyytänyt sulkemaan kilpailijansa. Tekijät suostuvat Take-Twon kohteliaaseen pyyntöön, vaikka päätös ei ollut helppo: töitä GTA:MP:n eteen tehtiin yli kaksi vuotta.

"Se on heidän oikeutensa. Ja oikeutetusti. Heidän täytyy suojella omia etujaan ja suunnitelmiaan GTA:Onlinelle sekä tuleville GTA-peleille."

GTA Multiplayerin tekijät olivat olleet yhteydessä myös Rockstariin projektin aikana ja saaneet sieltä tukea hankkeelleen. Take-Two emoyhtiönä otti siis hieman tiukemman linjan, mutta lakitupaan ei kuitenkaan uhattu lähteä.

Samantapainen tarina kuuluu myös FiveM-modin tekijän suunnalta. Hän kertoo, että Take-Two lähetti hänen ovelleen yksityisetsiviä, jotka löivät luurin kouraan. Luurin päässä kerrottiin, että lakimiehiin ei oteta yhteyttä, kunhan modi suljetaan. FiveM:n tekijälle ei kuitenkaan kerrottu, oliko hän ainoa, jolle tällaista tultiin kertomaan, mutta ääni puhelimessa kertoi, että hänen tekemänsä lähdekoodi oli tutkittu läpikotaisin.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Manu Pärssinen
< Star Wars Battlefron... Ei saa läpsytellä py... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Orbon

10.11.2015 klo 17.14 2 tykkää tästä

Ei ole tämän MP-modin tekijöillä kyllä paljoa järkeä päässä, jos tämä tuli heille yllätyksenä. Etenkin Yhdysvalloissa yritysten täytyy puolustaa omia immateriaalioikeuksiaan tai ne voidaan menettää kokonaan. Tämä oli edessä ennemmin tai myöhemmin.
lainaa
arskatosimies

10.11.2015 klo 18.00 1 tykkää tästä

Orbon kirjoitti:
Ei ole tämän MP-modin tekijöillä kyllä paljoa järkeä päässä, jos tämä tuli heille yllätyksenä. Etenkin Yhdysvalloissa yritysten täytyy puolustaa omia immateriaalioikeuksiaan tai ne voidaan menettää kokonaan. Tämä oli edessä ennemmin tai myöhemmin.


Mitä helvettiä? Eihän modin tekijät rahaa pyytäneet. On kyllä sairasta minkälaiseen "online online osta haikortti" paskeeseen GTA meni. Pari vuotta odottanu yksinpeliin jatkoa DLC muodossa, mutta ei niin ei. Online näköjään tärkeempi... innolla odotetaa minkälaista online syöpää Red Dead 3 tulee olemaan. Mahtavaa päästä kokemaan villilänsi pilvisimulaattorissa...
lainaa
Marstom

10.11.2015 klo 22.30

Red Dead Redemptionin mp on aika ookoo, gangiin liittymista ja dueleita. Seura tosin ehka harvassa nain 2015.
lainaa
Yksityisetsivae

11.11.2015 klo 16.01 1 tykkää tästä

Aika julmaa mennä toisen ovelle ja lyödä luurilla korvaan.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova