Tuorein sisältö

Kännykkäautopeli, jonka grafiikat jättävät konsolit taakseen

01.07.2015 klo 17.23 | Luettu: 14817 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Polygon on kirjoitellut pitkän artikkelin CSR2-nimisestä autopelistä, jonka julkaisijana toimii Zynga - kyllä, se FarmVilleistä tuttu firma.

Peliä työstää NaturalMotion ja se tullaan julkaisemaan tuoreimmille iOS-laitteille. Syy selviää viimeistään alla olevasta teaserista, joka ei valitettavasti esittele vielä varsinaista kilpa-ajoa. Polygonin mukaan kyseessä on "parhaan näköinen mobiililaitteen peli koskaan".

Pelin työstämisessä on menty samoja polkuja kuin Forzan ja Gran Turismon tekijät: McLarenin kaikki luukut aukevat, Ferrarin kanssa tehtiin yhteistyötä mm. sisustan kangasmateriaalin saamiseksi täysin oikean väriseksi. Teaservideolla näkyvät valot muuttavat auton maalipinnan sävyjä hitusen, sillä ne on mallinnettu näkymään realistisesti usean maalikerroksen läpi. Myös pelin äänet ja fysiikat on kaikki otettu todellisuudesta.

Polygonin jutussa puhutaan ainoastaan drag race -tyyppisestä kisasta, jonka voisi kuvitella toimivan hyvin tabletin kosketusnäytöllä. Kaikki pyörii 1080p-resoluutiossa Apple iPad Air 2:lla. Video on iPhone 6:n kuvaa.




V2.fi | Manu Pärssinen
< Playstation 4 runnoo... Daedalicin Silencest... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

AkuAnkka

01.07.2015 klo 17.49 13 tykkää tästä

Paskapuhetta, mutta uskon.

T: Aku Ankka
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

01.07.2015 klo 18.19 12 tykkää tästä

Mitä järkeä panostaa mobiilipelissä noin paljon maalipinnan ja sisustan realistisuuteen, kun pikkunäytöltä on suhteellisen hankala erottaa pieniä yksityiskohtia.
lainaa
sperma

01.07.2015 klo 19.19

ilmaista mainosta kun on "parhaimman näkönen koskaan" joten myyntitavoitteet täyttyy.
lainaa
SeppoTaalasmaa

01.07.2015 klo 21.27 5 tykkää tästä

Grafiikat sikseen, mikä on FPS?
lainaa
Yazu

02.07.2015 klo 02.43

En usko ennen kun näin kunnon pelikuvaa
lainaa
vilke

02.07.2015 klo 03.07 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Mitä järkeä panostaa mobiilipelissä noin paljon maalipinnan ja sisustan realistisuuteen, kun pikkunäytöltä on suhteellisen hankala erottaa pieniä yksityiskohtia.


Tableteissa on isot näytöt.
lainaa
HTH

02.07.2015 klo 03.32 4 tykkää tästä

SeppoTaalasmaa: FPS eli first person shooter on sellainen ammuskelupeli, jossa tapahtumat on kuvattu pelaavan päähenkilön silmin.
lainaa
sdfjpisfdji

02.07.2015 klo 08.31 8 tykkää tästä

Mobile Masterace
lainaa
Atuin

02.07.2015 klo 16.27 5 tykkää tästä

SeppoTaalasmaa kirjoitti:
Grafiikat sikseen, mikä on FPS?


Forssan Palloseura (FPS) on vuonna 1931 perustettu forssalainen jääkiekkoseura.

Forssan Palloseura perustettiin Forssassa vuonna 1931 ja putosi vuonna 2007 kolmenkymmenen Mestis- ja ykkösdivisioona-vuoden jälkeen Suomi-sarjaan, kun se jäi Mestis-karsintojen viimeiseksi. Seura oli lähellä putoamista jo pari kautta aiemmin, mutta selvisi silloin karsintojen kautta. Seura on pelannut myös SM-liigassa liigan kaksi ensimmäistä kautta. Ensimmäisen liigakauden jälkeen jouduttiin karsintasarjaan, jossa liigapaikka säilyi. Toisena kautena joukkue aloitti hyvin ja oli aivan kärkipäässä, ja yleisöä riitti Kuplahallissa (ennätys 3805 Kiekkoreipasta vastaan). Joukkue ajautui kuitenkin tappioputkeen ja joutui taas karsintasarjaan, joka oli tasainen: FPS ja Kärpät päätyivät tasapisteisiin. Kärpät sai kuitenkin arvonnassa kotipelin, jossa FPS taipui 3–9, joten liigataru loppui siihen. Muutaman kerran FPS pääsi vielä yrittämään nousua liigaan, mutta liigajoukkueet olivat aina liian vahvoja.
lainaa
Paskapuhetta

02.07.2015 klo 18.17

"pelin äänet ja fysiikat on kaikki otettu todellisuudesta" = täysiverinen ajosimulaatio kännykkään, ok.
lainaa
jpofgjpiofd

03.07.2015 klo 10.18

vilke kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Mitä järkeä panostaa mobiilipelissä noin paljon maalipinnan ja sisustan realistisuuteen, kun pikkunäytöltä on suhteellisen hankala erottaa pieniä yksityiskohtia.


Tableteissa on isot näytöt.


8-14 tuumaa on ihmisten peniksen koko. katsoisitko tai pelaisitko sä yhtään mitään peniksestä?
lainaa
vihpfsfipsh

12.12.2016 klo 21.17

vilke kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Mitä järkeä panostaa mobiilipelissä noin paljon maalipinnan ja sisustan realistisuuteen, kun pikkunäytöltä on suhteellisen hankala erottaa pieniä yksityiskohtia.


Tableteissa on isot näytöt.


Et ilmeisesti ollut paikalla kun ihmiset totesivat että vittu kun 20" kuvaputki on aivan liian pieni ja alkoivat ostamaan 60" telkkareita ja 100" projektoreja
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova