Tuorein sisältö

Halvoista Witchereistä syntyi kädenvääntöä pelistudion ja myyjän välillä

07.05.2015 klo 11.00 | Luettu: 13744 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Eurogamer kertoo, että The Witcher 3: Wild Huntin julkaisija CD Projekt Red älähti eilen illalla, kun Green Man Gaming -sivuto pisti pelin tarjoukseen 32,49 punnan hintaan (normaalihinta noin 50 puntaa).

Kyseisellä koodilla pelin voi ladata CD Projekt Redin oman GOG-palvelun kautta, mutta mutkana oli se, ettei julkaisija ole myynyt Green Man Gamingille kyseisiä avaimia. "Pyydämme, ettette ostaisi GMG:stä tällä hetkellä. Me emme ole myyneet heille pelejä, emmekä tiedä niiden alkuperää", kertoi CDPR:n edustaja.

Green Man Gaming kuitenkin vakuuttaa ostaneensa pelit rehellisesti kolmansien osapuolien kautta. GMG syyttää CDPR:ää oman GOG-palvelunsa suosimisesta, väittäen, että siitä syystä Witcher 3:a ei myyty kaikille verkkokaupoille jälleenmyytäväksi. He haluavat aloittaa keskustelut pelijulkaisijan kanssa uudelleen ja kertovat, että alennusmyynnistä tulevat tappiot ovat heidän omasta pussistaan.

Viimeisin käänne on uusi kommentti CD Project Rediltä:

"Teimme GMG:n kanssa yhteistyötä Witcher 2:n kanssa ja he ovat kunniallinen kuuppani. Hallitsemme kaikkia digitaalisia latauskoodeja, joten kun GMG ilmoitti alennusmyynnistä, emmekä olleet heille pelejä myyneet, se yllätti meidät. Olemme tiedustelleet pelien lähdettä, mutta vastausta ei ole vielä tullut. Ehkä he myyvät NVidian grafiikkakorttien ilmaispelejä (joita ei saisi myydä) tai sitten he vain ostivat peliavaimet GOG:sta normaalina asiakkaana ja myyvät niitä tappiolla (siihenhän emme voi puuttua)." CDPR myös huomauttaa, että GMG on pelin tiedoissa ilmoittanut väärän pelijulkaisijan. "GMG ei ole CDPR:n kumppani Witcher 3:n suhteen, mutta heidän avaimensa saattavat silti toimia."

Netistä löytyy useita digitaalisten pelien kauppoja, joita on ainakin syytetty varastetuilla luottokorteilla ostettujen pelien myymisestä, "arvostelukappaleiden" haalimisesta pelijulkaisijoilta ja niiden myymisestä eteenpäin ja niin edelleen. Ehkä tässä ei ole kyse siitä, joten seurataan tilannetta.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelaajien unelmien h... Nintendo tekee taas ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

Jouniboy

07.05.2015 klo 11.58 1 tykkää tästä

Oma fyysinen kappalehan maksoi pc:lle 21e ja paikkahan oli netanttila. Että ei nyt niin kovin halvalla GMG myy.
lainaa
Liimaletti

07.05.2015 klo 13.22 8 tykkää tästä

Jouniboy kirjoitti:
Oma fyysinen kappalehan maksoi pc:lle 21e ja paikkahan oli netanttila. Että ei nyt niin kovin halvalla GMG myy.
On kyllä aivan äärimäisen vaikea uskoa, että sait NetAnttilasta uuden The Witcher 3 pelin (jota siis ei vielä ole edes julkaistu) noin halvalla. Melkoista persnettoa NetAnttila tekisi tuolla diilillä. Ottaen vielä huomioon se, että peliä myydään sielä tällä hetkellä 60e konsoleille ja 45e PC:lle.
lainaa
ojsdjpofsidfsdjpoi

07.05.2015 klo 14.09 2 tykkää tästä

Liimaletti kirjoitti:
Jouniboy kirjoitti:
Oma fyysinen kappalehan maksoi pc:lle 21e ja paikkahan oli netanttila. Että ei nyt niin kovin halvalla GMG myy.
On kyllä aivan äärimäisen vaikea uskoa, että sait NetAnttilasta uuden The Witcher 3 pelin (jota siis ei vielä ole edes julkaistu) noin halvalla. Melkoista persnettoa NetAnttila tekisi tuolla diilillä. Ottaen vielä huomioon se, että peliä myydään sielä tällä hetkellä 60e konsoleille ja 45e PC:lle.

Siellähän on muutaman päivän ollut "pimeät hinnat"

Mutta joo eihän sitä nykyään tiedä mistä kiinavietnamvenäläisten piraattipalvelusta firmat nykyään nuo tuotteensa alihankkijan alihankkimana hankkii

Enkä ihmettelis vaikka Jouni puhuis Witcher ykkösestä tai kakkosesta. On täällä sen verran uunoa sakkia sivulla
lainaa
Bacper

Rekisteröitynyt 02.03.2014

07.05.2015 klo 14.45

Jouniboy kirjoitti:
Oma fyysinen kappalehan maksoi pc:lle 21e ja paikkahan oli netanttila. Että ei nyt niin kovin halvalla GMG myy.

Miten olet voinut kyseisen pelin saada ostettua? Mahtaakohan suomessa olla edes yhtäkään täysversiota pelistä missään.. Mahtaakohan peli olla edes viellä painossa...
lainaa
Noituri

07.05.2015 klo 15.08

Bacper kirjoitti:

Peli meni painoon jo abouttiarallaa 1kk sitten. Näin nyt ihan btw. G2P:ssä oli alkuvuodesta 25e myynnissä. Itse maksoin 34e. Nämä tietenki digitaalisena.
lainaa
Bacper

Rekisteröitynyt 02.03.2014

07.05.2015 klo 15.17

Noituri kirjoitti:
Bacper kirjoitti:
Jouniboy kirjoitti:
Oma fyysinen kappalehan maksoi pc:lle 21e ja paikkahan oli netanttila. Että ei nyt niin kovin halvalla GMG myy.

Miten olet voinut kyseisen pelin saada ostettua? Mahtaakohan suomessa olla edes yhtäkään täysversiota pelistä missään.. Mahtaakohan peli olla edes viellä painossa...

Peli meni painoon jo abouttiarallaa 1kk sitten. Näin nyt ihan btw. G2P:ssä oli alkuvuodesta 25e myynnissä. Itse maksoin 34e. Nämä tietenki digitaalisena.

Aijaa en ole kuulut asiasta :) Olisi se hienoa jos saisi konsoleillekkin tuohon hintaan mut paskat hyvä jos ens vuonna saa edes viellä alle 50e :P
Muokannut: Bacper 07.05.2015 klo 15.25 lainaa
fgfh

07.05.2015 klo 15.17 3 tykkää tästä

Jouniboy kirjoitti:
Oma fyysinen kappalehan maksoi pc:lle 21e ja paikkahan oli netanttila. Että ei nyt niin kovin halvalla GMG myy.

Ihan varmaan joo.
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

07.05.2015 klo 15.19

NetAnttilasta on saanut ennakkotilattua Witcher 3:sta jo hyvän tovin, ja nehän myyvät fyysisiä kopioita. Anttilan alennuskoodien jälkeen en ihmettelisi tuota 21 euron hintaa lainkaan. Kyseessä vielä PC-versio.
lainaa
M454

07.05.2015 klo 15.32

Itse ostin GOGilta kun sai alennusta jossain välissä sekä plus lisää alennuksia kun oli aiemmat Witcher pelit ostettuna. 43.79€ kaupan päälle tuli jotain extra sälää, olikos 10€ arvonen peli ja 10€ GOG lompakkoon rahaa. Eli periaatteessa jos laskettas nuo edut rahassa niin pelille tuli hintaa 23,79€. Periaatteessa. Harmillista ettei kyseessä fyysinen versio, ehkä joskus ostan jos jostain halvalla löytyy sellanen erikoisversio.
lainaa
Jouniboy

07.05.2015 klo 18.50

OldHorny kirjoitti:
NetAnttilasta on saanut ennakkotilattua Witcher 3:sta jo hyvän tovin, ja nehän myyvät fyysisiä kopioita. Anttilan alennuskoodien jälkeen en ihmettelisi tuota 21 euron hintaa lainkaan. Kyseessä vielä PC-versio.

Juu alennuskoodeillahan tämä hinta tuli.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova