Tuorein sisältö

Final Fantasy XV -pelikuvaa: Tissi-Cid, englanninkielinen ääninäyttely, hengailua kaupungilla

20.12.2014 klo 16.00 | Luettu: 14789 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö


Japanissa vuosittain järjestettävässä Jump Festa -tapahtumassa esiteltiin jälleen uutta pelikuvaa tulevasta Final Fantasy XV:stä. Aikaisemmin peliä pidettiin niin salamyhkäisenä, että jopa sen ilmestymistä epäiltiin toistuvasti - uuden ohjaajan alaisuudessa suhde julkisuuteen on kuitenkin muuttunut täysin, ja uutta pelikuvaa nähdään lähes viikoittain.

Viimeisimmissä pätkissä nähdään kaksi uutta asiaa - ensimmäisenä on keltaiseen pusakkaan ja pikkushortseihin pukeutunut naismekaanikko, joka on pelin uusi Cid-hahmo. Final Fantasy on kautta historian sisältänyt Cid-nimisiä hahmoja, jotka ovat useimmiten tiedemiehiä tai mekaanikkoja. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen naispuoleinen Cid-hahmo, tai paremminkin siis "Cidney".



Toinen uusi klippi näyttää hengailua rantakaupungissa, joskin keskeneräisessä sellaisessa. Puolet videosta näytetään koiran näkökulmasta, jotta pelaajat voitaisiin säästää kaupungissa olevilta spoilereilta.



Lopuksi, aiemmin viime viikolla julkaistiin pelin Tokyo Game Show -trailerin englanninkielinen versio. Hyväksi onneksi ääninäyttely kuulostaa melko kelvolta!


V2.fi | Mats Kyyrö
< Denuvon "murtumaton"... Notch osti 70 miljoo... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

Hetero

20.12.2014 klo 16.08 9 tykkää tästä

Näyttää kenenkää muun mielest päähenkilöt homoilta ?
lainaa
pikkuarska

Rekisteröitynyt 20.03.2008

20.12.2014 klo 16.29 1 tykkää tästä

Hetero kirjoitti:
Näyttää kenenkää muun mielest päähenkilöt homoilta ?


visual kei..visual gay? tomato tomato
lainaa
Maik

20.12.2014 klo 16.39 5 tykkää tästä

Hetero kirjoitti:
Näyttää kenenkää muun mielest päähenkilöt homoilta ?

Miten se menikään... Kyllä henkilö kaltaisensa tunnistaa

Niin, mielumminhan katsoisin testosteronia uhkuvat Gears of War-ukkelit suutelemassa toisiaan.
lainaa
nohomo

20.12.2014 klo 19.42 1 tykkää tästä

Vituttaa tuommoinen huoruli-Cid saatana.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

20.12.2014 klo 21.14 1 tykkää tästä

Näyttää kyllä hyvälle. Tässä on ainesta yhdeksi vuosikymmenen parhaimmaksi peliksi, jos gameplay on kunnossa.
lainaa
Virtanen

20.12.2014 klo 22.11 1 tykkää tästä

En oo koskaan ollut FF-fani, mut tää näyttää hyvältä, saatan ehkä jopa ostaakkin jos hinta kohdillaan ja arvostelut hyviä.
lainaa
jipsfdpij

20.12.2014 klo 22.16 2 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Näyttää kyllä hyvälle. Tässä on ainesta yhdeksi vuosikymmenen parhaimmaksi peliksi, jos gameplay on kunnossa.


Eikös samaa voinut sanoa Colonial Marinesista ja Watch Dogsista?
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

21.12.2014 klo 10.41

jipsfdpij kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Näyttää kyllä hyvälle. Tässä on ainesta yhdeksi vuosikymmenen parhaimmaksi peliksi, jos gameplay on kunnossa.


Eikös samaa voinut sanoa Colonial Marinesista ja Watch Dogsista?

Ei, koska en nähnyt noissa peleissä potentiaalia missään vaiheessa.
lainaa
ekkekekdkle

21.12.2014 klo 13.30 3 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Tässä on ainesta yhdeksi vuosikymmenen parhaimmaksi peliksi


Edellisten FF-pelien laadun perusteella arvioin tämän viestin olevan vitsi.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

21.12.2014 klo 15.09 1 tykkää tästä

ekkekekdkle kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Tässä on ainesta yhdeksi vuosikymmenen parhaimmaksi peliksi


Edellisten FF-pelien laadun perusteella arvioin tämän viestin olevan vitsi.

Edellinen osa oli täysi vitsi, mutta sitä edeltäneet FF-pelit olivat pelillisesti hyviä, jos online FF:t jätetään pois laskuista.
lainaa
hdiosahifo

21.12.2014 klo 15.21

Edellinen osa viittaa ilmeisesti FFXIII-universumiin
lainaa
Qukko

Rekisteröitynyt 21.01.2014

22.12.2014 klo 14.33

Se on hienoa ja tasa-arvoa, että ei jämähdetä perinteisiin sukupuolirooleihin!

(No eikö se nais-Cid olisi voinut olla ihan tavallinen nainen, eikä tollanen ... tyrkky tissi-Cid...)
lainaa
yal

26.12.2014 klo 19.43

tagman kirjoitti:
ekkekekdkle kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Tässä on ainesta yhdeksi vuosikymmenen parhaimmaksi peliksi


Edellisten FF-pelien laadun perusteella arvioin tämän viestin olevan vitsi.

Edellinen osa oli täysi vitsi, mutta sitä edeltäneet FF-pelit olivat pelillisesti hyviä, jos online FF:t jätetään pois laskuista.


XIV oli kylläkin ainoa hyvä FF viimeiseen kymmeneen vuoteen.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova