Tuorein sisältö

Barbie ei osaa tehdä pelejä -kirja vedettiin markkinoilta

21.11.2014 klo 22.11 | Luettu: 18245 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Internet on täyttynyt tämän viikon ajan kuvista, jotka ovat kotoisin "Barbie I Can Be A Computer Engineer" -kirjasta. Kuhina lähti liikkeelle sivusta, jossa Barbie kertoo suunnittelevansa peliä, mutta tarvitsevansa Stevenin ja Brianin apua sen varsinaiseen tekemiseen - sillä eihän tytöt osaa koodaa!

Seuraava askel olivatkin internetin kuvamuokkaukset, joissa kirjan sivujen tekstit oli muokattu niin päin, että sen sivuilla esiintyvät miehet olivat totaalisen torveloita tietokoneiden kanssa, kun Barbie itse oli 31337-haxx0rz.

Polygon kertoo, että Mattel on reagoinut asiaan ja vetänyt vuonna 2010 julkaistun kirjan myynnistä.

"Se, miten Barbie kuvataan tässä tietyssä tarinassa ei kuvasta brandin visiota siitä, mitä Barbie edustaa. Uskomme että tyttöjä pitäisi rohkaista ymmärtämään, että kaikki on mahdollista ja uskomaan, että he elävät maailmassa, jossa ei ole rajoituksia. Pyydämme anteeksi, että tämä kirja ei kuvastanut sitä uskoa. Kaikki Barbie-kirjat tästä eteenpäin kirjoitetaan inspiroimaan tyttöjen mielikuvitusta ja kuvastamaan itsevarmaa Barbie-hahmoa."



V2.fi | Manu Pärssinen
< Xbox Liven kultajäse... Voihan Sony! Seksiä ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (15 viestiä)

sadsadsadsa

21.11.2014 klo 22.55 4 tykkää tästä

Eli... Barbie tekee jotain konseptitaidetta ja se on tosi sovinistista, kun tulee ilmi, ettei se osaa koodaa?
lainaa
mestarirotu

Rekisteröitynyt 17.06.2014

21.11.2014 klo 23.14 2 tykkää tästä

En nyt pelkästään tämän v2.fi -artikkelin luettuani ymmärtänyt, että mikä tässä nyt oli niin hauskaa
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

21.11.2014 klo 23.17 20 tykkää tästä

Ihan perus nainen. Pistää miehet tekemään työt lirkuttelemalla ja ottaa lopputuloksesta kaiken kunnian itselleen. Eikö se ole sitä tasa-arvoa että esitetään asiat niinkuin ne on?
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

21.11.2014 klo 23.18 7 tykkää tästä

Vähän olisi sellainen kutina, että Barbiessa olisi sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta muutakin valittamista kuin yksi kirja, ellei koko hahmo ole muuttunut siitä kun sen viimeksi näin jossain.
lainaa
valivalivali

22.11.2014 klo 10.09 10 tykkää tästä

Ja taas lisää kiihkofeminatsi-ihmissaastan keksimiä valituksen aiheita.

Jokainen IT-alalla työskentelevä tietää, että tuo on ihan realistinen tilanne about 99,9% tapauksista joten varmaan vähintäänkin kohtuullista että tällaisen tilanteen saa myös kuvata kirjassa.
lainaa
SimaaLiittimessä

22.11.2014 klo 10.30 1 tykkää tästä

Ilmeisesti ette osaa enklantia, kirjan nimi on suomeksi seuraava:
Barbie Minä voin olla tietokoneinsinööri.
Kirjassahan Barbie esitetään lähinnä bimbona tissijapimppiripustimena, joka ei ymmärrä tietotekniikasta mitään. Toki jos tämä edustaa kuvaanne yleisestikin it-alan ihmisistä, niin sitten ei ole mitään ihmeteltävää.
lainaa
SimaaLiittimessä

22.11.2014 klo 10.34 4 tykkää tästä

Toki toinen näkökulma asiaan on se, että kirjan nimi vain viittaa idioottibimboBarbin haluun olla jotain mistä hän ei ymmärrä mitään. Sitten hän suurilla silmillään viettelee pahaa aavistamattomat osaajat tekemään kaiken puolestaan ja kuvittelee edelleen olevansa tietokoneinsinööri.
Kavala lehmä, pilaa tietokoneinsinöörien maineen. Pysyisi vaan keittiössä.
lainaa
Peace

22.11.2014 klo 10.39 3 tykkää tästä

En ymmärrä, mitä kamalaa tässä on. On ihan normaalia kuvata päähenkilö osaamattomana ja neutraalina osapuolena, jotta häneen samaistuttaisiin paremmin. Jos ihminen haluaa opetella jotain, on normaalia pyytää apua osaajilta - sukupuolesta välittämättä.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on tärkeää, mutta turha kiihkoilu ei johda mihinkään hyvään..
lainaa
vaahtera

22.11.2014 klo 11.12 3 tykkää tästä

Peace kirjoitti:
En ymmärrä, mitä kamalaa tässä on. On ihan normaalia kuvata päähenkilö osaamattomana ja neutraalina osapuolena, jotta häneen samaistuttaisiin paremmin. Jos ihminen haluaa opetella jotain, on normaalia pyytää apua osaajilta - sukupuolesta välittämättä.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on tärkeää, mutta turha kiihkoilu ei johda mihinkään hyvään..


Minusta ongelma tässä kirjassa tulee juuri kirjan kohderyhmästä eli 4-8 vuotiaista tytöistä. Barbie ei kirjassa halunnut osata tietokoneasioita, hän ei edes halunnut/osannut noudattaa IT-opettajansa ohjeita, Barbie pisti pojat tekemään kaiken puolestaan ja loppujen lopuksi taisi vielä ottaa kunnian koko asiasta. Tämä ei luultavasti ole sellainen viesti, jotka vanhemmat, jotka ostavat "voin olla tietokoneinsinööri" tyttärelleen, haluavat antaa. Tai siis: vanhemmat (eli maksajat) haluavat kannustavan kirjan joka luo uskoa omiin mahdollisuuksiin, ei sellaista jossa kerrotaan, ettei tyttöjen tarvitse osata, koska pojat hoitavat kyllä asian.
lainaa
jisfdio

22.11.2014 klo 11.16

Curlingäitien yes we can my child will be president -menoa taas
lainaa
make

22.11.2014 klo 11.57 9 tykkää tästä

Ainahan sitä voi haaveilla, mutta kylmä tosiasia on, että 99,99% koodaajista on miehiä. Naisia kyseinen ala ei vain yksinkertaisesti kiinnosta.
lainaa
hermanni

22.11.2014 klo 12.27 7 tykkää tästä

make kirjoitti:
Ainahan sitä voi haaveilla, mutta kylmä tosiasia on, että 99,99% koodaajista on miehiä. Naisia kyseinen ala ei vain yksinkertaisesti kiinnosta.

Eikä äly riitä.
lainaa
djjfhdjf

22.11.2014 klo 13.18 3 tykkää tästä

Tämä uutinen tiivistettynä:
http://m.youtube.com/watch?v=0CrK2rlD4b4
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

22.11.2014 klo 13.43 2 tykkää tästä

SimaaLiittimessä kirjoitti:
Ilmeisesti ette osaa enklantia, kirjan nimi on suomeksi seuraava:
Barbie Minä voin olla tietokoneinsinööri.
Kirjassahan Barbie esitetään lähinnä bimbona tissijapimppiripustimena, joka ei ymmärrä tietotekniikasta mitään. Toki jos tämä edustaa kuvaanne yleisestikin it-alan ihmisistä, niin sitten ei ole mitään ihmeteltävää.

Sehän on nimenomaan "voin olla", eikä "olen". Barbiehan on sen verran nuori ettei voikkaan olla vielä mikään tietokoneinsinööri tai näi ainakin päättelisin. Tämä on hyvin monitulkintainen juttu, mutta yleensä tasa-arvo kortti muuttaa kaikki hyvin mustavalkoiseksi.
lainaa
Barbie

23.11.2014 klo 14.14 1 tykkää tästä

Osaamattomuuskin on mahdollista ja mahdollisuus jättää tekemättä asia jota ei osaa ja tekemättä jättäminenkin on tekemistä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova