Tuorein sisältö

Forza 2 -ennakkoversion tunnelmia

07.05.2007 klo 11.30 | Luettu: 6245 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen


Aina ystävällinen eDome-toimitus antoi meidän kurkistaa debug-boksinsa sisään, jonne oli ilmestynyt likimain lopullinen versio odotetusta Forza Motorsport 2:sta. Tässä viiden minuutin pikatestin tunnelmaa:

Valittavina on erittäin mielenkiintoisia autoja, kuten Lotus Carlton (Manner-Euroopassa Lotus Omega, samannimiseen Opel-malliin pohjautuen) ja vanha kunnon Porsche 911. Autoissa on jonkinlainen vauriomalli - niitä ei saa aivan päreiksi, mutta palasia kyllä lentelee. Renkaiden ja jousituksen liikkeet näyttävät varsin uskottavilta, eikä polygoneja ole säästelty autoissa. Ohjaamonäkymän puuttuminen oli pieni pettymys, juuri kun siihen on vihdoin totuttu.

Ajettavuus on kuitenkin kakun kruunu. Etenkin ilman ajoapuja tunnelma oli juuri samalla tavoin herkullisen "liukas" kuin oikean auton puikoissa. 911:n jarrut menivät helposti lukkoon ja perä lähti irti, mutta laitetta sai tuotua mutkaan herkullisesti kahva edellä, juuri pidon rajamailla taistellen. Peli painottuu selvästi PGR3:a enemmän realismiin, mikä on tervetullutta. Osa radoista oli kapeita, joten ohituspaikkaa joutui todella hakemaan, eikä Gran Turismosta tuttua kilpailijoiden kyljillä ratsastamista voinut harrastaa.

Olen odotellut Forza 2:ta melko innolla jo aiemmin, eikä tämänpäiväinen pelitesti ainakaan vettä kieleltä laskenut.


V2.fi | Mikko Heinonen
< Katso ennen kuin ost... Video Sonyn kohuvuoh... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.05.2007 klo 13.10

Vaikka autopeleissä yleensä kohtuullisen huono olenkin, kyllä tämä taitaa ostoslistalla olla. Jos ei muuten, niin edes maisemien takia.
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.05.2007 klo 13.17

Aah, voi taivas. Komea oli, kiitos vain ystävällismieliselle kollegalle. Pikaisen testin perusteella en juuri nokan koputtamista löytänyt, ympäristötkin näyttivät hämmästyttävän aidoilta ja yksityiskohtaisilta.

Kokeilin autoista 2006 mallin Golf GTi:tä, Skyline R-34:ää, 70-lukulaista Porsche 911:ä sekä täkäläistä Nissan 350Zetaa (pelissä Fairlady). Autojen erot tulivat esiin varsin hienosti ja siinä missä uudella Golfilla pärjäsi kokemattomampikin kuski, oli wanha Porsche pitkin seiniä jos herkesi liikaa kurvissa kahvaa antamaan.

Vauriomallinnus oli mielestäni aivan riittävä, Golffi ainakin antautui varsin hienosti ja perusteellisestikin perinteisessä "Austin Powers" -testissä (eli poikittain tiellä kaiteesta toiseen eteen- ja taaksepäin). Tositoimissa vienot naarmut ja haljenneet puskurit lisäsivät autenttisuutta entisestään.

Tekoälypelaajat vaikuttivat myös fiksuilta, juurikaan ei tarvinnut hajoilla kurveissa perään iskeytyviin "juniin", ja ymmärsivät ne antaa tarvittaessa tietäkin. Kuten Mikko totesi, kurvia ei voi matkustaa kaverin kylkiäisenä, vaan omasta linjasta on pidettävä itse huolta. Vaikeustaso nopean kokeilun perusteella vaikutti inhimilliseltä, taisin pärjätä ensimmäisessä kisassa (joskin tutulla radalla) sen verran hyvin, että kiinnostaisi päästä toistakin ajamaan. Silloin tällöin tämänkaltaisten pelien kanssa on epätoivo iskenyt tarpeettoman nopeasti kun realismi nostaa päätään liikaa. Mutta toisaalta pelaaja voi vaikuttaa "ajotaitoihinsa" hyvinkin helposti lisäämällä luistonestoja ja lukkiutumattomia jarruja sun muita apulaitteita ajokkiinsa.

Grafiikka oli yksinkertaisesti sanottuna pirun hienoa, maisemat ja autot olivat parasta mitä olen nähnyt (vaatteet päällä).

Taitaa käydä kalakauppaan minunkin tieni lopulta.
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

07.05.2007 klo 14.08

Hyvä että ette pettyneet. Forza ykkönen jäikin minulta kokonaan väliin, joten PGR tyylisestä arcadesta tuleekin melko iso hyppy realistin suuntaan.

Muutama kyssäri: Pelasitteko ratilla vai perus padilla, ja näyttikö grafiikka aidosti HD-tarkkuudelta?
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.05.2007 klo 14.51

Ei ollut rattia tarjolla ja näyttönä oli 1024 x 768 perus-TFT, että ei, HD:ta ei päästy kokeilemaan.
lainaa
jehu

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.05.2007 klo 15.30

Tähän varmaankin tulen jäämään koukkuun...

Xboxilla jäi aikanaan Forza 1 pahasti kesken, kun möin konsolin ja pelit pois ja pelin keskeytys harmittaa edelleen. Nyt olen pelaillut PS2:lla GT4:sta ja ihan ok sekin on, ei vaan Forzan veroinen. Gran Turismoa ja PC:tä ajatellen tuli hankittua myös Logitechin Driving Force Pro -ratti ja olisipa hienoa jos ko. laite toimisi myös Xbox360:llä...vaan eipä taida toimia (jos jollakin tästä omaa kokemusta niin kerro ihmeessä)?
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.05.2007 klo 09.40

Jees, pitihän se vanha boksi tökätä töllöön kiinni sitten eilen Wiin rinnalle ja laittaa Forza ykkönen pyörimään... (greetsit Mikolle!) ei ole pahan näköinen peli kyllä sekään. Sitä pitää ny fiilistellä sitten sitä ainakin kuukauden päivät.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova