Tuorein sisältö

Kortinlätkijöitä riittää - Hearthstone ladattu jo 20 miljoonaa kertaa

16.09.2014 klo 13.00 | Luettu: 10675 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eurogamer kertoo, että Blizzardin korttitaistelupeli Hearthstone: Heroes of Warcraft on ladattu jo 20 miljoonaa kertaa.

Luku ei tosin kerro sitä, moniko ladanneista on jäänyt pelaamaan useamman kuin yhden kerran, mutta ei peliä ole ainakaan koukuttavuuden puutteesta pahemmin arvosteltu. Myös yksinpeli The Curse of Naxxramas on ollut suosittu.

Iphone- ja Android-versioita pelistä odotellaan vielä tämän vuoden aikana.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Lisää pelien taustoi... 3DS:n Super Smash Br... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.09.2014 klo 13.26

Ainoa mikä itseäni kiinnosti Hearthstonessa on areena.

Koska en kuitenkaan konsistentisti pärjännyt siinä niin hyvin, että yhdellä areenaan osallistumisella olisin suoraan kustantanut seuraava, jäi pelin pelaaminen pariin kokeiluun.

2 euroa yhdestä osallistumisesta on aivan liikaa, eikä dailyjen grindaaminen kiinnosta tippaakaan.

Alun tutoriaalit ja kaikkien hahmojen aukaisu ennen areenaan osallistumista kävi jo hermojen päälle. Kyseessä on kuitenki aika yksinkertainen lappumittelö, jossa areenan pakanrakennusvaihe on melkein mielenkiintoisempaa kuin itse pelaaminen.
lainaa
positivismihoi

16.09.2014 klo 15.31 8 tykkää tästä

Anteeksi vaan mutta sanan "konsistentisti" käyttö pahoitti mieleni. Ei voi sitten suomeksi puhua, tai edes korrekteilla lainasanoilla.

(Ironia oli tarkoitettua)
T. Positiivinen V2-käyttäjä
lainaa
Porkkana

16.09.2014 klo 16.45 2 tykkää tästä

Peli vain kaipaisi kipeästi uusia kortteja. Onhan siellä toki lupailtu yli sadan kortin lisäosaa mutta toivottavasti ei tarvitse kovin kauaa odottaa. Naxxramas oli kyllä kieltämättä ihan hauska paketti ja toi sentään muutaman kortin lisää. Silti ehkä hieman ylihinnoiteltu mutta odotellaan tulevaa silti ihan positiivisissä fiiliksissä.
lainaa
hall0n

Rekisteröitynyt 16.08.2011

16.09.2014 klo 19.28 1 tykkää tästä

Hearthstone on ihan näppärää läiskyttelyä, joka näyttää päällepäin yksinkertaiselta RNG-korttien ja simppelin pelimekaniikan takia. Kuitenkin seasonista toiseen samat pelaajat ovat rankingin huipulla ja areenassakin saa pyörittyä loputtomiin, jos on jonkinnäköinen käsitys korttien keskinäisestä hyvyydestä, sekä korttiedun ja temmon käsitteet hallussa. Valitsee vielä areenassa heron sen mukaan, mille on questia tarjolla niin jää kultaa ylikin. Nimim. ei yhtään oikeaa rahaa kiinni pelissä.

Uusia kortteja kaipaisi kyllä lisää, sekä jotain muuta kannustetta rankedin pelaamiseen kuin cardbackit. Pelaamisen sujuvuus on kuitenkin jotain aivan uskomatonta MTGO:n eri versioihin tottuneelle, joten mielellään tätä läiskii aina silloin tällöin.
lainaa
jspihrgjpi

16.09.2014 klo 22.18

positivismihoi kirjoitti:
Anteeksi vaan mutta sanan "konsistentisti" käyttö pahoitti mieleni. Ei voi sitten suomeksi puhua, tai edes korrekteilla lainasanoilla.

(Ironia oli tarkoitettua)
T. Positiivinen V2-käyttäjä


Taisi olla joo ironia
lainaa
Tahvo

Rekisteröitynyt 18.01.2010

16.09.2014 klo 23.11 2 tykkää tästä

Ihan sama mitä uutta tulee app storeen tai play storeen niin sitä ladataan paljon
lainaa
Nimimerkki

17.09.2014 klo 10.43

hall0n kirjoitti:
Hearthstone on ihan näppärää läiskyttelyä, joka näyttää päällepäin yksinkertaiselta RNG-korttien ja simppelin pelimekaniikan takia. Kuitenkin seasonista toiseen samat pelaajat ovat rankingin huipulla ja areenassakin saa pyörittyä loputtomiin, jos on jonkinnäköinen käsitys korttien keskinäisestä hyvyydestä, sekä korttiedun ja temmon käsitteet hallussa. Valitsee vielä areenassa heron sen mukaan, mille on questia tarjolla niin jää kultaa ylikin. Nimim. ei yhtään oikeaa rahaa kiinni pelissä.

Uusia kortteja kaipaisi kyllä lisää, sekä jotain muuta kannustetta rankedin pelaamiseen kuin cardbackit. Pelaamisen sujuvuus on kuitenkin jotain aivan uskomatonta MTGO:n eri versioihin tottuneelle, joten mielellään tätä läiskii aina silloin tällöin.


Peli kaipaa kolmannen pelimuodon, joka voisi olla pelinsisäiset miniturnaukset. Formaatti voitaisiin varastaa suoraan Guild Wars 1:sestä, jossa kyseinen pelimuoto oli hyvin toteutettu. Pari omaa pakkaa, Bo3/Bo5, sekä class-bannit niin eiköhän se siitä lähtisi.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova