Tuorein sisältö

Segan ja Gearboxin Alien-kiista velloo yhä: "Pitchford teki mitä hemmettiä halusi"

04.09.2014 klo 12.57 | Luettu: 10188 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Polygon uutisoi edelleen jatkuvasta kiistelystä Segan ja Gearbox-pelistudion välillä koskien huikean heikkoa ja flopannutta Aliens: Colonial Marinesia.

Lakijuttu asian ympärille kehkeytyi, kun firmat saivat joukkohaasteen kuluttajien harhaanjohtamisesta: aikainen pelikuva näytti paljon paremmalta kuin lopullinen tuote. Gearbox pyysi heinäkuussa, että heidät jätettäisiin jutun ulkopuolelle, koska markkinointi oli Segan vastuulla. Sega lupasikin maksaa korvauksia pelin ostaneille.

Nyt kiistely kuitenkin jatkuu, sillä Polygon esittelee vuotaneita sähköposteja, joissa Gearboxin osuus asiaan esittäytyy toisenlaisena. Yksi niistä väittää, että Gearbox huijasi Segaa ja sen perustaja Randy Pitchford saa tehdä "mitä v**** haluaa".

Uusimmassa vetoomuksessa kerrotaan, että markkinointimateriaalin täytyi olla molempien osapuolten hyväksymää, erityisesti Pitchfordin mukanaolo oli oleellista. Gearbox oli myös vakuuttanut Segalle, että vuoden 2012 E3-lehdistödemo oli se standardi, millainen pelistä oli tulossa. Segan mukaan Gearbox rikkoi myös osapuolten tekemää PR-sopimusta jatkuvasti puhumalla asioista, joita pelissä ei ollut.

Soppa vain jatkuu siis.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Asia on pihvi, T-Bon... Call of Duty: Advanc... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

jipdsfji

04.09.2014 klo 13.33

Pitchford varmaan halusi hyvän tekoälyn. Ei siis pidä otsikon väite paikkansa
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

04.09.2014 klo 13.51 7 tykkää tästä

jipdsfji kirjoitti:
Pitchford varmaan halusi hyvän tekoälyn. Ei siis pidä otsikon väite paikkansa

En usko. Tekoäly tai hauska pelattavuus eivät ole prioriteetteja tripla-A kehittäjille.
Esmes Bioshitit olivat tarkotuksella linearisoituja ja tyhmennettyjä, koska Ken Levine uskoi, että peli myy paremmin jos se ei ole haastava.
lainaa
LordGaben

04.09.2014 klo 13.59 4 tykkää tästä

En kyllä koskaan tajua miksi tuo kirosana pitää ns. sensuroida. Jokainen meistä kyllä tietää mitä siinä on, joten miksi sensurointi?
lainaa
jiodsfjiojio

04.09.2014 klo 14.13 1 tykkää tästä

LordGaben kirjoitti:
En kyllä koskaan tajua miksi tuo kirosana pitää ns. sensuroida. Jokainen meistä kyllä tietää mitä siinä on, joten miksi sensurointi?


Sinä oletkin kuullut sen sanan joskus. Mutta ne pikkulellut 2v eivät ole vielä nähneet yhtäkään sanaa
lainaa
ipfeijpi

04.09.2014 klo 14.15

Mirr5 kirjoitti:
jipdsfji kirjoitti:
Pitchford varmaan halusi hyvän tekoälyn. Ei siis pidä otsikon väite paikkansa

En usko. Tekoäly tai hauska pelattavuus eivät ole prioriteetteja tripla-A kehittäjille.
Esmes Bioshitit olivat tarkotuksella linearisoituja ja tyhmennettyjä, koska Ken Levine uskoi, että peli myy paremmin jos se ei ole haastava.


Niinno ehkä Pitchford halusi pelinsä tunnetuksi tällä tavalla. Jos siitä olisi tehty ihan perushyvä niin ei olisi näin paljon kohua ja mediatilaa
lainaa
kheetor

04.09.2014 klo 14.21

https://www.youtube.com/watch?v=3z2qVebxlUo

On tuo kyllä melkosta kun nyt katsoo. Puuttuu suurin osa raycast-varjoista, real time point lightteja, kaikki halot, volumetrinen sumu...?

Tulee vaan mieleen voiko kyseessä olla edes sama engine? Oliko demo rendattu ajan kanssa näyttämään tolta tai ajettu jollain Googlen supertietokoneella? Eipä ihme että haetaan korvauksia.
lainaa
teppo

04.09.2014 klo 14.48 6 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
En usko. Tekoäly tai hauska pelattavuus eivät ole prioriteetteja tripla-A kehittäjille.
Esmes Bioshitit olivat tarkotuksella linearisoituja ja tyhmennettyjä, koska Ken Levine uskoi, että peli myy paremmin jos se ei ole haastava.


Bioshockit tyhmennettyjä? En kyllä tiedä mitä "2deep4u" pelejä sinä pelaat.
lainaa
fdsjisioj

04.09.2014 klo 15.22 2 tykkää tästä

teppo kirjoitti:
Mirr5 kirjoitti:
En usko. Tekoäly tai hauska pelattavuus eivät ole prioriteetteja tripla-A kehittäjille.
Esmes Bioshitit olivat tarkotuksella linearisoituja ja tyhmennettyjä, koska Ken Levine uskoi, että peli myy paremmin jos se ei ole haastava.


Bioshockit tyhmennettyjä? En kyllä tiedä mitä "2deep4u" pelejä sinä pelaat.


Pelkästään jo Fallout New Vegasiin verrattuna Bioshock on pienen laatikon älytön räiskintä
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

04.09.2014 klo 15.37 3 tykkää tästä

Se on jo tiedetty kauan, että Segan rahat käytettiin Borderlandsiin.
lainaa
Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

04.09.2014 klo 16.08 2 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Se on jo tiedetty kauan, että Segan rahat käytettiin Borderlandsiin.
Sega antaa rahaa 2K:lle? Jahas
lainaa
LordGaben

04.09.2014 klo 19.48

jiodsfjiojio kirjoitti:
LordGaben kirjoitti:
En kyllä koskaan tajua miksi tuo kirosana pitää ns. sensuroida. Jokainen meistä kyllä tietää mitä siinä on, joten miksi sensurointi?


Sinä oletkin kuullut sen sanan joskus. Mutta ne pikkulellut 2v eivät ole vielä nähneet yhtäkään sanaa

En usko että tällä sivulla olisi yhtään alle 10-vuotiasta.
lainaa
Sirieas

05.09.2014 klo 10.02 3 tykkää tästä

Huutaja kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Se on jo tiedetty kauan, että Segan rahat käytettiin Borderlandsiin.
Sega antaa rahaa 2K:lle? Jahas
Taispa pointti olla, että rahat, joilla Sega rahoitti Aliensia, menivät Gearboxin "siihen parempaan peliin", Borderlandsiin, sen sijaan, että olisivat menneet Aliensiin.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova