Tuorein sisältö

Putinin kirje auttoi hataran peliprojektin Kickstarter-menestykseen?

21.07.2014 klo 16.03 | Luettu: 10850 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen



Polygon kertoo 50 000 dollarin Kickstarter-tavoitteensa juuri saavuttaneesta Areal-pelistä, jota on alusta alkaen epäilty jonkinasteiseksi huijaukseksi:

- West Games -pelistudio kertoo koostuvansa Stalker-pelin tekijöistä, mutta todisteet tälle ovat hatarat - ilmeisesti vain mukana ollut taiteilija on mahdollisesti ollut Stalkerin ydintiimissä
- myös on väitetty, että Kickstarter-kampanja käyttää videoissaan kuvamateriaalia Call of Pripyatista, sekä Stalkeria varten tehtyä vanhaa konseptitaidetta

West Game on iskenyt takaisin sanoen, että pelitoimittajat ovat uutisoineet pelistudiosta yksipuolisesti ja väittää, että esimerkiksi Forbes-lehden sivuston toimittajien standardit ovat horjuneet, koska se myytiin Hong Kongiin.

Eurogamer(kin) kertoo, että Kickstarter-kampanjassa tapahtui viikonloppuna jotain lievästi omituista. Kampanja oli perjantaina 37 000 dollarissa, kunnes tekijät väittivät saaneensa kirjeen Venäjän presidentti Vladimir Putinilta.

Tekijät kertovat, että hekään eivät uskoneet sitä todeksi, vaan trolliksi, mutta alkoivat uskoa kirjeen aitouteen. Kirjeen mukaan Putinin tytär oli tukenut kampanjaa ja siksi Putin itsekin oli kiinnostunut siitä: "On tärkeää, etteivät kansamme ammu toisiamme, vaan pelaavat sen sijaan tällaisia pelejä. Jos annatte minun pelata pelinne alphaversiota, kutsun teidän Kremliin tapaamaan minut henkilökohtaisesti, pelaamaan vähän ja keskustelemaan siitä, mikä nuoria, maamme pelaajia, kiinnostaa", lukee kirjeessä. West Games on enimmäkseen ukrainalainen pelistudio.

Kuulostaa uskottavalta, eikös juu?

V2.fi | Manu Pärssinen
< 5 miljoonan Dota-pot... Rock Band saattaa pa... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

-_o

21.07.2014 klo 16.35 25 tykkää tästä

what the fuck
lainaa
joops

21.07.2014 klo 16.37 6 tykkää tästä

Forbesista löytyy kyllä hyvä juttu pelistä, mm kuvien vertailua unityn assetteihin (pelissähän on kerrottu olevan muu moottori).
lainaa
scam

21.07.2014 klo 17.32 13 tykkää tästä

mitä vittua nyt taas putin
lainaa
IZATRAB

21.07.2014 klo 17.44 4 tykkää tästä

Juuh ukrainalaiset tulkaa vaan tästä idästä rajan yli niin katsotaan ketä täällä nuoret haluaa ampua
lainaa
Defaulted

Rekisteröitynyt 04.01.2011

21.07.2014 klo 18.48

En itse nähnyt missään tekstiä, jonka mukaan peli perustuisi mihinkään kirjaan, mutta kirjan nimeltä arial (ja kansikuva sama kuin yksi kickstarter kuvista) löysin: http://books.imhonet.ru/element/9773631/
lainaa
Nisu

Rekisteröitynyt 20.03.2014

21.07.2014 klo 18.54 2 tykkää tästä

Tykkään Stalkkereista ja kyllä Areal kiinnostaa, mutta jos Putin on sotkeutunut juttuun niin en anna yhtäkään penniä ennen kuin peli on julkaistu.
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

21.07.2014 klo 19.18

" myös on väitetty, että Kickstarter-kampanja käyttää videoissaan kuvamateriaalia Call of Pripyatista, sekä Stalkeria varten tehtyä vanhaa konseptitaidetta"

Ainakin tuo konseptitaide pitää paikkansa.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

21.07.2014 klo 20.24 16 tykkää tästä

"On tärkeää, etteivät kansamme ammu toisiamme..."

Oh, the irony...
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

21.07.2014 klo 20.43 4 tykkää tästä

-_o kirjoitti:
what the fuck

Sama lause tuli ekana omaan mielen kun luin tämän jutun.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

22.07.2014 klo 01.21

Bladekill kirjoitti:
"On tärkeää, etteivät kansamme ammu toisiamme..."

Oh, the irony...

Aivan, pistetään kansat ampumaan omassa keskuudessaan ja siihen päälle vielä vähän muita kansoja - mutta toisiaan noiden kahden ei tarvitse ampua.
Muokannut: MJR2312 22.07.2014 klo 01.21 lainaa
Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

22.07.2014 klo 11.54

Putin tullaan muistamaan hien0na miehenä.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova