Ennenkuin V2.fi:n uutistoimitus vetäytyy vuorokaudeksi mökkirannalle, tarjoillaan luettavaksi jättipläjäys peliuutisia laidasta laitaan. Tässä siis pureskeltavaa grilliruoan joukkoon ja mietiskeltävää juhannuskokon tulta tuijotettaessa.
Ubisoft on julkaissut lausunnon
Watch Dogsin PC-versiosta löytyneistä grafiikka-asetuksista. Pelifirman mukaan on totta, että ne saavat pelin paikoittain näyttämään paremmalta, mutta ne jätettiin pois, koska tietyissä tilanteeisa ne vaikuttavat negatiivisesti peliin. Ubisoft kuitenkin kiittelee modaajien innokkuutta. (
Kotaku)
Tätä tietoa on vähän odotettu ja ounasteltukin:
Namco-Bandai sulkee suomalaisen
Bugbearin tekemän Ridge Racer Driftopia -pelin palvelimet elokuun puolivälissä. Pelin betatesti on ollut käynnissä syyskuusta 2013, eikä taida sen pidemmälle päästäkään. Pelifirma kertoo, että betasta saatu palaute otetaan huomioon tulevissa peliprojekteissa. (
Eurogamer)
Eurogamer kertoo, kuinka suomalaisen
Frozenbyten viimeisimpään peliviilaukseen pääse jo nyt käsiksi. Alkuperäisestä
Trinestä julkaistaan nimittäin päivityksenä Enchanted Edition, joka hyödyntää
Trine 2:n pelimoottoria. Nyt pelin Beta-versioon pääsee Steamin kautta seuraamalla Eurogamerin ohjeita.
Nyt kun Kinect ei ole enää Xbox-ykkösasia,
Microsoft vannoo, että
Rare (joka on keskittynyt Kinect-pohjaisiin peleihin) saa firmalta täyden tuen projekteilleen.
Eurogamerin uutisen mukaan Rarella on työn alla projekteja, joista kerrotaan sitten, kun aika on oikea. Mitään ei siis paljasteta, mutta Rare-fanit voivat alkaa taas haaveilla. Conkerista on ainakin tehty uuden sukupolven hahmomalli
Project Sparkia varten.
Ja sitten lyhyemmin:
Lumino Cityn grafiikat tehtiin kokonaan oikeista materiaalista (lähinnä paperista). Touhuun kului kolme vuotta ja tältä lopputulos näyttää.
Hyvää juhannusta V2.fi:n lukijoille, huomenna jatketaan!
V2.fi | Manu Pärssinen
Keskustelut (9 viestiä)
20.06.2014 klo 14.32 12
Ja luulisi nyt, että modia käyttävät tietävät, että ottavat kyllä riskin, kun modia asentelevat. Jos joku parkuu, kun jonkun modia rikkoi pelin, niin kannattaisi kyllä lopettaa se modaaminen siihen. Kaiken huippuhan tulee varmaan olemaan, kun seuraava patch poistaa maksaneilta asiakkailta mahdollisuuden modin käyttöön... Kaiketi tällekkin kieroilulle löytyy puolustajia.
20.06.2014 klo 15.11 3
Ubi kyllä osaa tämän paskan... Modihan parantaa pelin pyörimistä (itse sain 5-15fps nousun) ja näyttää paremmalta. Ja yhtäkään negatiivista ongelmaa en ole kohdannut.
Ja luulisi nyt, että modia käyttävät tietävät, että ottavat kyllä riskin, kun modia asentelevat. Jos joku parkuu, kun jonkun modia rikkoi pelin, niin kannattaisi kyllä lopettaa se modaaminen siihen. Kaiken huippuhan tulee varmaan olemaan, kun seuraava patch poistaa maksaneilta asiakkailta mahdollisuuden modin käyttöön... Kaiketi tällekkin kieroilulle löytyy puolustajia.
Niin tai sitten vain DLC:nä, kuten nykyään tuntuisi olevan tapana. Eli rahastetaan.
20.06.2014 klo 15.12
http://www.ign.com/articles/2014/01/24/namco-bandai-chang
20.06.2014 klo 15.50 14
Namco Bandaita ei enää ole, yritys on nykyään maailmanlaajuisesti Bandai Namco.
http://www.ign.com/articles/2014/01/24/namco-bandai-chang
Hienosti osaat linkata puol vuotta vanhan uutisen! Kuulitko muuten että uuden Xboxin nimi on Xbox One?
20.06.2014 klo 22.39 4
21.06.2014 klo 00.02 1
21.06.2014 klo 08.30
21.06.2014 klo 09.05 4
Rekisteröitynyt 16.06.2014
22.06.2014 klo 00.08