Tuorein sisältö

Project Beast: From Software kehittää Souls-henkistä peliä yksinoikeudella PS4:lle?

03.05.2014 klo 11.05 | Luettu: 13981 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö

Verkossa on viimeisen parin päivän aikana kiertänyt ahkearasti huhuja From Softwaren ja Sony Computer Entertainment Japanin väitetystä Project Beast -yhteisprojektista. Pelistä vuodettiin vastikään joukko suttuisia kuvakaappauksia ensin 4chanin /v/-laudalle ja myöhemmin NeoGAF:iin.

Kuvien alkuperä vaikuttaisi olevan suljetulle yleisölle näytetty traileri tai pelivideo, mutta kuvien matala resoluutio ja hämärä alkuperä antavat paljon syytä epäillä kyseessä olevan vain taitavasti toteutettu huijaus.

Useat tekijät kuitenkin puhuvat myös pelin puolesta. Dark Souls 2:n on jo aiemmin väitetty olevan From Softwaren "B-tiimin" kädenjälkeä, sillä pelisarjan ohjaaja Hidetaka Miyazaki jättäytyi pelin kehityksestä ulos monien muiden silmäätekevien ohjelmoijien ja suunnittelijoiden kanssa. Nyt uudet huhut antavat syytä uskoa, että he ovat työskennelleet Project Beastin parissa aina ensimmäisen Dark Soulsin valmistumisesta lähtien.

V2.fi | Mats Kyyrö
< Ensimmäiset kuvat Th... Maistuisiko yli 2000... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

sadgame

03.05.2014 klo 11.27

no lol ensin ei ole yhtään soulsia ja sitten ei muuta olekaan. pelintekijät vois oikeasti olla vähän omaperäisempiä eikä mennä aina virran mukana
lainaa
M454

03.05.2014 klo 11.49 4 tykkää tästä

sadgame kirjoitti:
no lol ensin ei ole yhtään soulsia ja sitten ei muuta olekaan. pelintekijät vois oikeasti olla vähän omaperäisempiä eikä mennä aina virran mukana

Olisiko vain niin, että tästä on tullut oma genrensä? HC adventure tai jotain sinnepäin. Mennään hakataan tapetaan kuollaan kuollaan kuollaan retry retry retry. Voisihan samaa sanoa kaikista FPS peleistä, onko niissä ollut vuosiin oikein mitään oikeasti omaperäistä? Tai point & click pelit? Tai Diablo "kloonit" (loot, bloody loot) tai RTS pelit?

Omaperäiset pelit tulevat enää indie kehittäjiltä ja ikävä kyllä 80% niistä indie peleistä on vain klooneja jo olemassa olevista peli genreistä. Muutamat jotka ovat omaperäisiä, ovatkin kohta massaa kun kaikki kopioi ideaa tai kehittää sitä johonkin suuntaan.
lainaa
sadgame

03.05.2014 klo 11.53

pointti oli että samankaltaisia pelejä tulee useita muutaman vuoden sisään
lainaa
vanha

03.05.2014 klo 12.54 1 tykkää tästä

Ei tossa ollut kyllä mitään pointtia edelleenkään.
Älä osta jossei kelpaa, tästä pamahti samantien lisää odoteltavaa jokaiselle demon's souls / dark souls peleistä pitäville.

Kelpaa!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

03.05.2014 klo 13.03 6 tykkää tästä

Kyllähän tämä itselle kelpaisi.
lainaa
Czfftg

03.05.2014 klo 14.33 2 tykkää tästä

Jee jee yksinoikeusralli alkaa taas.
lainaa
töpöliputtaja

03.05.2014 klo 14.39

Eikös dark souls ollu "project dark" aikoinaan. Muistanko oikein?
lainaa
jammari

03.05.2014 klo 14.56

töpöliputtaja kirjoitti:
Eikös dark souls ollu "project dark" aikoinaan. Muistanko oikein?

Best Souls confirmed.
lainaa
Micco_

Rekisteröitynyt 23.01.2008

03.05.2014 klo 19.33 1 tykkää tästä

Jos tämä on totta niin olisi ensimmäinen syy hankkia ps4. Pitääpi seurata mitä tuleman pitää.
lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

03.05.2014 klo 20.20

Ja missäköhän vitussa väitetään tän olevan vaan ps4-yksinoikeus?
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

03.05.2014 klo 20.31 5 tykkää tästä

MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ja missäköhän vitussa väitetään tän olevan vaan ps4-yksinoikeus?

Koska se on Sonyn rahottama projekti huhujen mukaan.
Kuulemma kans Fromin pääjehut ollu tekemässä tätä samalla kun B-tiimi teki Dark Souls kakkosen, mikä selittäisi pelin edellistä osaa heikomman laadun.
Yksinoikeudet olisivat saaneet kuolla pois pari sukupolvea sitten.
Muokannut: Mirr5 03.05.2014 klo 20.33 lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

03.05.2014 klo 20.59 2 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ja missäköhän vitussa väitetään tän olevan vaan ps4-yksinoikeus?

Koska se on Sonyn rahottama projekti huhujen mukaan.
Kuulemma kans Fromin pääjehut ollu tekemässä tätä samalla kun B-tiimi teki Dark Souls kakkosen, mikä selittäisi pelin edellistä osaa heikomman laadun.
Yksinoikeudet olisivat saaneet kuolla pois pari sukupolvea sitten.

Kuule. Niin kauan kun toi vitun peli on olemassa niin siitä voi tulla ihan hyvin Xbox onen peli myös. Muisteleppa vittu Resident evil nelosta.

Tiedän nämä jutut joten turha päteä.
lainaa
8illukkeli

03.05.2014 klo 23.35 6 tykkää tästä

uuu a very mad bro
lainaa
Derp

04.05.2014 klo 01.35

Jaah, taas yksi Souls peli jää meikältä ohi.

FU Sony. :/
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

04.05.2014 klo 04.46 1 tykkää tästä

Jospa sieltä tulisi Demon's Souls 2. Eikös Sonylla edelleen oikeudet hallussa yhä ole? Käsittääkseni oli osasyy Demon's -> Dark muutokseen.
lainaa
PS4WIN

04.05.2014 klo 10.20 1 tykkää tästä

Hyvä että tulee yksinoikeudella tehokkaammalle konsolille, ei tarvitse kärsiä huonosta porttauksesta heikompien vehkeiden takia.

Xbotit voivat pelata videonauhurillaan haloa ja niitä lasten kinetic pelejä.
lainaa
dsadsasda

04.05.2014 klo 13.41 3 tykkää tästä

MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Kuule. Niin kauan kun toi vitun peli on olemassa niin siitä voi tulla ihan hyvin Xbox onen peli myös. Muisteleppa vittu Resident evil nelosta.

Tiedän nämä jutut joten turha päteä.
Ei toivoakaan että Xbox One jaksaisi pyörittää tätä peliä.
lainaa
N1Gl3

04.05.2014 klo 13.53

Se on Deathless (ei FS peli) & Fog Gate kuva on King Vendricki'ä ennen.

Kaikkea 4chanin humpuukituotoksia sitä uutisiin pääseeki...
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

04.05.2014 klo 14.48

N1Gl3 kirjoitti:
Se on Deathless (ei FS peli) & Fog Gate kuva on King Vendricki'ä ennen.

Kaikkea 4chanin humpuukituotoksia sitä uutisiin pääseeki...

Vendrickin portti oli kyllä aika hiton paljon isompi.
Mutta joo, jokin näissä vähän narahtaa väärältä. Myös blurrin ja bloomin käyttö on aika amatöörimäistä. Ja muutenkin tuo usva näyttää aivan liian kehittyneeltä muuhun grafiikkaan verrattuna.
lainaa
dfs

05.05.2014 klo 10.18

"Dark Souls 2:n on jo aiemmin väitetty olevan From Softwaren "B-tiimin" kädenjälkeä..."

Joo, siltähän tuo tosiaan tuntuisi. En nyt väitä, etteikö DS2 olisi hyvä peli, muttei missään nimessä DS1:n veroinen kokemus millään osa-alueella. Toivottavasti seuraava peli From Softwarelta olisi tosiaan "A-tiimiltä" ja ei mielellään sitä "ihan samaa" enää, eikä mikään yksinoikeus.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

05.05.2014 klo 13.10

Niin paljon kuin sielua kirpaisee, en osta alustaa vain yhden pelin takia.

PS. DaS2 oli kelvotonta kuraa.
lainaa
Ihmetys

05.05.2014 klo 15.56

Yllättävää kohinaa huomioiden soulsien ehkä jopa huonot myynnit.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova