Tuorein sisältö

Dark Souls 2 ei näytäkään merkittävästi paremmalta PC:llä?

30.03.2014 klo 16.00 | Luettu: 40043 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Uutta Dark Soulsia pitkään odottaneet PC-pelaajat saattavat joutua kokemaan pienen pettymyksen, sillä toivo pelin paremman näköisestä PC-versiosta sai juuri ikävän iskun. Incgamers uutisoi, että Dark Souls 2 -julkaisija Namco Bandai on kaikessa hiljaisuudessa poistanut kuvia pelin kauppasivulta, jättäen jäljelle vain ne, joissa valaistus ja muut tehosteet vastaavat konsoliversioita.

Dark Souls 2 keräsi kritiikkiä ensijulkaisunsa yhteydessä johtuen juuri eroista promokuvien ja lopullisen julkaisun grafiikan välillä. Pelin kehittänyt From Software on kuitenkin kertonut PC:n olevan pelin ensisijainen kehitysalusta, mikä on herättänyt toiveita siitä, että edes pelin PC-versio vastaisi grafiikaltaan ennen konsolijulkaisuja nähtyjä kuvia ja pelivideoita.

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että myös PC-versio tulee olemaan pitkälti samalla linjalla konsoliversioiden kanssa. PC-pelaajat saavat kuitenkin nauttia korkeammasta resoluutiosta ja nopeammasta ruudunpäivityksestä. Konsoliversioita isompi asennuskoko vihjaisi myös siitä, että PC-versiossa olisi käytössä paremmat tekstuurit.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Square-Enix rekister... Itagaki ja Devil's T... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (55 viestiä)

Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

30.03.2014 klo 16.12 27 tykkää tästä

Nyt on lupa itkeä.
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

30.03.2014 klo 16.15 5 tykkää tästä

Jos tämä on totta niin ....


yks tyyppi sano näin ja olen samaa mieltä

It does piss me off that even in this day of so-called next-gen consoles PC gamers could still find a game crippled
Muokannut: Petelius86 30.03.2014 klo 16.42 lainaa
GiZM0

30.03.2014 klo 16.16 3 tykkää tästä

Hahahahahaha.... ei luoja hermannit...
lainaa
kuolemakonsoleille

30.03.2014 klo 16.21 24 tykkää tästä

Ja näin konsolit taas jarruttaa pelien kehitystä seuraavat 10-vuotta...

Ei saatana...
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

30.03.2014 klo 16.22 6 tykkää tästä

japanilaiset eivät ole ikinä osanneet tehdä pc-pelejä
lainaa
vilke

30.03.2014 klo 16.23 5 tykkää tästä

kuolemakonsoleille kirjoitti:
Ja näin VANHATkonsolit taas jarruttaa pelien kehitystä seuraavat 10-vuotta...

Ei saatana...


fix'd
lainaa
Örh

30.03.2014 klo 16.25 1 tykkää tästä

PC Masterrace
lainaa
PatuFin

30.03.2014 klo 16.28 4 tykkää tästä

Se tunne kun on hyvä että konsolit ovat julkaistu, niin jo nyt kauhea käsijarru päällä PC-peleihin -.-
lainaa
MakeaMestarirotu

30.03.2014 klo 16.29 8 tykkää tästä

kuolemakonsoleille kirjoitti:
Ja näin konsolit taas jarruttaa pelien kehitystä seuraavat 10-vuotta...

Ei saatana...


Hahahah. Ja tulevat jarruttamaan vielä seuraavatkin 10 vuotta. Tee sopimus sen kanssa ja hyväksy asia, herrarotulainen.
lainaa
Dredd

30.03.2014 klo 16.30 10 tykkää tästä

In your face!
lainaa
Hohhoijjaa

30.03.2014 klo 16.31 18 tykkää tästä

Paskaa! En osta! Nyt on koko peli pilalla, kun ei tekstuurit ole ultra-realistisia omalla PC:llä! Uli uli!
lainaa
paskakehittäjä

30.03.2014 klo 17.06 7 tykkää tästä

voi harmi. konsoliversiota en ole suostunut edes katsomaan, koska se on sitä taattua tuttua diashowta. ehkä tämän jaksaisi joskus warettaa
lainaa
trolololol

30.03.2014 klo 17.08 2 tykkää tästä

Haha. PC Master Race Fail.
lainaa
Blob

30.03.2014 klo 17.15 8 tykkää tästä

Heh. Alien: Colonial Marinesin kanssa itkettiin kun viimeistä päivää tästä samaisesta asiasta mutta Dark Soulsin tapauksessa tunnostaa että kaikki yrittävät kilpaa painella asiaa villasella. Noh, ainakin gameplay on rautaa joka onkin se pääasia mutta kyllä se silti pistää vituttamaan kun ensin peliä mainostetaan jollain huippu-peeceellä pyörittäen ja sitten kun peli julkaistaan niin edes sillä kovimman luokan koneella ei päästä niihin samoihin grafiikoihin.

Harmillista ettei pc-peleissä ole nähty sellaista mahdollisuutta että niitä grafiikoita voisi säätää vaikka sieltä pelin sisältä. Eikun.
lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

30.03.2014 klo 17.17 2 tykkää tästä

Ps3-versio se kustu on, muut ihan hyvii
lainaa
jahas

30.03.2014 klo 17.43 7 tykkää tästä

Tulin vain lukemaan kommentit. En pettynyt.
lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

30.03.2014 klo 17.46 21 tykkää tästä

Xbox-versio tuntuu varsin mukavalta pyllyssä.
lainaa
daf

30.03.2014 klo 18.53 1 tykkää tästä

Kai maailman viranomaiset tajuavat sakottaa valheellisesta markkinoinnista?

Oho, heräsin juuri toiveunesta.
lainaa
sleepyruby

30.03.2014 klo 19.04 4 tykkää tästä

Kukaan ei täälä tajua sitä että ei se ole konsolin vika että PC saa huonomman näköisen pelin. Tässäkin on monta vaikuttajaa.

1. PC maksaa enemmän kuin konsoli
2. Konsoli on valtavirtaa joten sielä on raha
3. Konsolit ovat vasta tulleet pihalle joten kehittäjät joutuvat taas tottumaan uuteen teknologiaan yms.
4. Raha vaikuttaa. Ja raha liikkuu konsoleissa enemmän kuin PC:llä joten kehittäjät eivät pahemming yritä mielistellä PC-pelaajia.
5. PC:llä vielä tänäkin päivänä on se paha piru: Piratismi. Kyllä sitä konsoli piirissäkin on, mutta 85% konsoli pelaajista, ellei enemmänkin eivtä piratisoi koska konsolissa on suoja joka täytyy kiertää. PC:ssä ei ole.
lainaa
Työmies

30.03.2014 klo 19.11 1 tykkää tästä

Petelius86 kirjoitti:
Jos tämä on totta niin ....


yks tyyppi sano näin ja olen samaa mieltä

It does piss me off that even in this day of so-called next-gen consoles PC gamers could still find a game crippled


Siinä on taas ollut astetta fiksumpi PC-säkki asialla. Pelihän tosiaan tuli noille vanhoille matolaatikoille eikä uusille konsuleille.
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

30.03.2014 klo 19.20 4 tykkää tästä

Työmies kirjoitti:
Petelius86 kirjoitti:
Jos tämä on totta niin ....


yks tyyppi sano näin ja olen samaa mieltä

It does piss me off that even in this day of so-called next-gen consoles PC gamers could still find a game crippled


Siinä on taas ollut astetta fiksumpi PC-säkki asialla. Pelihän tosiaan tuli noille vanhoille matolaatikoille eikä uusille konsuleille.


Siinä on taas ollut astetta fiksumpi Jonne asialla. Tässä puhuttin yleisesti konsoli peleistä
lainaa
villepakkanen

30.03.2014 klo 19.48 1 tykkää tästä

Luojan kiitos että peli itse oli melko hyvä.
lainaa
hurraa

30.03.2014 klo 19.52 2 tykkää tästä

pelien kehitykseen kuuluu ilmeisesti vain grafiikka
lainaa
sdasdasdasd

30.03.2014 klo 20.11 1 tykkää tästä

No onhan sivulla vielä E3 2013 traileri jossa peli pyörii selvästi paremmalla grafiikalla. Muutenkaan en vielä tämän huhun takia lähtis mitään hätäilemään...
lainaa
servattukukkakalli

30.03.2014 klo 20.27 9 tykkää tästä

sleepyruby kirjoitti:
Kukaan ei täälä tajua sitä että ei se ole konsolin vika että PC saa huonomman näköisen pelin. Tässäkin on monta vaikuttajaa.

1. PC maksaa enemmän kuin konsoli
2. Konsoli on valtavirtaa joten sielä on raha
3. Konsolit ovat vasta tulleet pihalle joten kehittäjät joutuvat taas tottumaan uuteen teknologiaan yms.
4. Raha vaikuttaa. Ja raha liikkuu konsoleissa enemmän kuin PC:llä joten kehittäjät eivät pahemming yritä mielistellä PC-pelaajia.
5. PC:llä vielä tänäkin päivänä on se paha piru: Piratismi. Kyllä sitä konsoli piirissäkin on, mutta 85% konsoli pelaajista, ellei enemmänkin eivtä piratisoi koska konsolissa on suoja joka täytyy kiertää. PC:ssä ei ole.

1. Miten se PC:n hinta vaikuttaa, kuinka hyvän PC version pelinkehittäjät tekevät?
2. Eikös se raha ole niillä PC pelaajilla, kun kerran niin kalliit vehkeetkin on varaa ostaa ja PC pelaajista useat ovat työssä käyviä ihmisiä joilla on rahaa ehkä hieman enemmän kuin 11-14 vuotiailla konsoli pelaajilla joiden ainoat rahat tulee isältä ja äiskältä viikko rahana.
3. Ymmärrän, ymmärrän ps3 ja xbox360 ovat kyllä juuri tulleet markkinoille...
4.???, en tajunnut, etkös jo kertonut tämän numerossa 2?
5. Toimii hyvin kummallakin, kunhan ei multiplayer pelejä pelaa. Mutta totta että PC pelaajat warettavat enemmän, mutta monet ostavat vielä warettamansa pelin JOS se on ollut hyvä ja haluavat tukea pelintekijöitä tulevaisuuden varalta.
lainaa
barceloona

30.03.2014 klo 20.35 5 tykkää tästä

PatuFin kirjoitti:
Se tunne kun on hyvä että konsolit ovat julkaistu, niin jo nyt kauhea käsijarru päällä PC-peleihin -.-


Onko Dark Souls tulossa PS4:lle ja Xbox Onelle? Aivan, ei ole. Joten turpa kiinni puucee mästerrräce.
lainaa
vilke

30.03.2014 klo 20.36 6 tykkää tästä

servattukukkakalli kirjoitti:
[quote nick="sleepyruby"]PC pelaajat warettavat enemmän, mutta monet ostavat vielä warettamansa pelin JOS se on ollut hyvä ja haluavat tukea pelintekijöitä tulevaisuuden varalta.


Toi on muuten paskaa.
lainaa
jahas

30.03.2014 klo 20.40 2 tykkää tästä

servattukukkakalli kirjoitti:
sleepyruby kirjoitti:
Kukaan ei täälä tajua sitä että ei se ole konsolin vika että PC saa huonomman näköisen pelin. Tässäkin on monta vaikuttajaa.

1. PC maksaa enemmän kuin konsoli
2. Konsoli on valtavirtaa joten sielä on raha
3. Konsolit ovat vasta tulleet pihalle joten kehittäjät joutuvat taas tottumaan uuteen teknologiaan yms.
4. Raha vaikuttaa. Ja raha liikkuu konsoleissa enemmän kuin PC:llä joten kehittäjät eivät pahemming yritä mielistellä PC-pelaajia.
5. PC:llä vielä tänäkin päivänä on se paha piru: Piratismi. Kyllä sitä konsoli piirissäkin on, mutta 85% konsoli pelaajista, ellei enemmänkin eivtä piratisoi koska konsolissa on suoja joka täytyy kiertää. PC:ssä ei ole.

1. Miten se PC:n hinta vaikuttaa, kuinka hyvän PC version pelinkehittäjät tekevät?
2. Eikös se raha ole niillä PC pelaajilla, kun kerran niin kalliit vehkeetkin on varaa ostaa ja PC pelaajista useat ovat työssä käyviä ihmisiä joilla on rahaa ehkä hieman enemmän kuin 11-14 vuotiailla konsoli pelaajilla joiden ainoat rahat tulee isältä ja äiskältä viikko rahana.
3. Ymmärrän, ymmärrän ps3 ja xbox360 ovat kyllä juuri tulleet markkinoille...
4.???, en tajunnut, etkös jo kertonut tämän numerossa 2?
5. Toimii hyvin kummallakin, kunhan ei multiplayer pelejä pelaa. Mutta totta että PC pelaajat warettavat enemmän, mutta monet ostavat vielä warettamansa pelin JOS se on ollut hyvä ja haluavat tukea pelintekijöitä tulevaisuuden varalta.



Elikkä jos omistaa konsolin, niin on automaattisesti kakara? Meinaako tämä sitten sitä että jokainen joka pelaa PC:llä on läski nörtti joka asuu vanhempiensa kellarissa? Vai onko kyse stereotypiasta? Selittäisitkö hieman tarkemmin, Kiitos? No hate.
lainaa
hofseaife

30.03.2014 klo 20.48

Juu waretin pelin julkaisussa (en puhu nyt tästä pelistä) ja koska se oli niin hyvä niin ostin sen sitten muutaman ajan päästä kympillä. Enkö olekin reilu.

Voisin ostaakin tuon argumentin jos firmoilla olisi tilejä joihin saa laittaa rahaa jonkun kommentin kera. Silloin olisi jotain järkeäkin antaa vaikka Bungielle satanen Combat Evolvedista ja laittaa joku ylistysvirsi että tätä lisää.

Ja taitaa olla niin että myytyjen konsolien määrä on pelitietokoneiden määrää suurempi varsinkin kun mukaan otetaan attach ratet
lainaa
asdada

30.03.2014 klo 20.49

Tämähän on ollut tiedossa jo vaikka kuinka pitkään.
lainaa
Blob

30.03.2014 klo 20.52 3 tykkää tästä

vilke kirjoitti:
servattukukkakalli kirjoitti:
[quote nick="sleepyruby"]PC pelaajat warettavat enemmän, mutta monet ostavat vielä warettamansa pelin JOS se on ollut hyvä ja haluavat tukea pelintekijöitä tulevaisuuden varalta.


Toi on muuten paskaa.

Haluatko tietää miten tutustuin Souls -sarjaan? Waretin pelin. Löytyy nykyään Steam-kirjastostani ja Dark Souls 2 on ennakkotilattuna. Taidan tosin kuulua vähemmistöön.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

30.03.2014 klo 21.03 2 tykkää tästä

Meh, hyvä samplaus, tasainen ruudunpäivitys ja hyvä taidesuunnittelu ja teksturointi on sata kertaa parempi, kuin jälkikäsittely ja erikoisshaderit.
lainaa
Ebinaaa

30.03.2014 klo 21.19 6 tykkää tästä

Blob kirjoitti:
vilke kirjoitti:
servattukukkakalli kirjoitti:
[quote nick="sleepyruby"]PC pelaajat warettavat enemmän, mutta monet ostavat vielä warettamansa pelin JOS se on ollut hyvä ja haluavat tukea pelintekijöitä tulevaisuuden varalta.


Toi on muuten paskaa.

Taidan tosin kuulua vähemmistöön.


Todellakin. Lisäks taisit ostaa sen steamin alesta. Jumalauta sä tuut pelastaan pc pelialan.
lainaa
Blob

30.03.2014 klo 22.21

Ebinaaa kirjoitti:
Blob kirjoitti:
vilke kirjoitti:
servattukukkakalli kirjoitti:
[quote nick="sleepyruby"]PC pelaajat warettavat enemmän, mutta monet ostavat vielä warettamansa pelin JOS se on ollut hyvä ja haluavat tukea pelintekijöitä tulevaisuuden varalta.


Toi on muuten paskaa.

Taidan tosin kuulua vähemmistöön.


Todellakin. Lisäks taisit ostaa sen steamin alesta. Jumalauta sä tuut pelastaan pc pelialan.
Kyllä ostin alesta. Jos en olisi warettanut niin en olisi ostanut ollenkaan, liekkö se sitten ollut parempi vaihtoehto mielestäsi? Ja Dark Souls 2 on ostettu ihan täyteen hintaan joten eiköhän From ole jäänyt plussalle minun tapauksessani.
lainaa
jeiaofa

30.03.2014 klo 23.44 1 tykkää tästä

Mistä tietää ettei olisi ostanut? Jos peli kiinnostaa niin kai se tulee ostettua. Havaittavissa on hieman "pelaamatta paskaa" ja "no kun tuo takaporttikin on olemassa" asennetta. Miksi edes harkita ostoa kun voi warettaa.

Voiko pelejä perustellusti warettaa demomielessä? Eikö jossain tutkimuksessakin just hiljan todettu että demolliset pelit myy huonommin kuin demottomat
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

31.03.2014 klo 00.30 1 tykkää tästä

Asiaa hieman tongittuani olen saanut sen käsityksen että konsolien graafinen ja ehkä joidenkin mielestä huono laatu johtui siitä, että eivät saaneet Dark souls 2 sta toimimaan tarpeeksi sulavasti. Joten viimeisenä vaihtoehtona grafiikan laatua tiputettiin pirusti, jotta pelistä saisi edes pelikelpoisen nyt se on vain ruma. (muitakin ongelia on mutta en jaksa niistä vääntää kättä varsinkin kun viimeisen linkin kaveri kertoo asiat todella hyvin) Tästä syystä onkin pientä suhinaa aiheesta, että ehkä se sittenkin voisi tulla uusille konsoleille ja vaikuttaa siltä että niin olisi ollut parempi kaikkien kannalta.

https://www.youtube.com/watch?v=hVqUmE3sUZ8&feature=youtu.

Steamissa olevat kuvat eivät todista suuntaan eikä toiseen että PC:stä olisi tulossa samanlainen oksennus, kuin konsoleiden versiosta mutta ainahan se huolestuttaa fanit jotka haluavat pelin onnistuvan. Sekään ei tosiaan auta asiaa että Dark souls 2 sta väsäävä porukka on pysynyt Pc versiosta aika hiljaa ja nyt porukkaa ahdistaa, että poistivatko tietyt kuvat steamista jotta asiakkaat eivät voi syyttää valheellisesta mainonnasta. Jonkinlaista huhua liikkuu myös että firma tulee tekemään tiedotteen Pc versiosta ennen julkaisua ja eikun tätä odottelemaan.

https://www.youtube.com/watch?v=yLGKZdoT4og&list=FLqs5RPpl

Hyviä pointteja miehellä, laittakaa taustalle ja kuunnelkaa niin ettei tule spoileja

Muokannut: Petelius86 31.03.2014 klo 01.11 lainaa
VoiHerrarotuParkaa

31.03.2014 klo 01.22 13 tykkää tästä

Huutonaurua näille kommenteille. PC-pelaajat ei kyllä oo vuosikymmenten aikana muuttunut yhtään.

Yhtälö:
Ensin waretetaan peli ja sitten _JOS SATTUU OLEMAAN HYVÄ_, niin ostetaan Steamista myöhemmin, kun ehditään ja kun saa tarpeeksi halvalla. Ylpeänä kelpaa sitten selittää alempiarvoisille, että näin tuetaan niitä kehittäjiä! Ihan hyvää hyvyyttä! Ei riitä, että PC-pelit on jo muutenkin halvempia, vaan vielä pitää saada steamin alea, että raaskii ostaa. Pohditaan tarkasti, että kehtaako tähän nyt sijoittaa, vaikka peli on huidottu waretettuna jo pari kertaa läpi. Kun oli se silti aika keskinkertainen.

Ja parasta koko jutussa, ettei PC-pelaajat näe tässä yhtälössä edes mitään kieroa. Heitetään tollasia maailman paskimpia argumentteja, kuten "parempi tukea kympillä, kun ei ollenkaan" ja aina kun verrataan myyntilukuja konsolien ja pcn välillä, niin "monet on ostanut steamista, niitä myyntejä ei lasketa noihin"

Voi vittu, ja vielä ihmettelette miksi PC-versiot on perseestä revittyjä paskoja :D Katsokaa vähän Figman myyntilistoja (tai itseasiassa mitä tahansa listoja), siellä suuri osa myynneistä tulee konsolipeleistä, koska suurella osalla konsolipelaajista on moraalia ja häpyä ostaa ne pelit:
- Julkaisuviikolla
- Täyshintaisena
- Ilman mitään vitun kuukausien ilmaisia kokeilujaksoja

Jos olette kerran niin aikuisia, niin aikuistukaa nyt saatana ja ostakaa ne pelit täydellä hinnalla.
lainaa
Väinö

31.03.2014 klo 02.13 3 tykkää tästä

Must have pelit olen kyllä itsekkin pre-orderannut, ja jotkut niistä pettäneet pahemman kerran..(bioshock infinite köh..)

Peleistä on vaan tällä hetkellä niin älytön ylitarjonta että ei ole järkeä maksaa peleistä täyttä hintaa. Ei niitä kuitenkaan ehdi pelata sitä tahtia mitä pelattavaa tulee... Eli sitten sitä vaan ostaa tarjouksesta pelit joita oikeasti ehtii ja jaksaa pelata.

Dark Souls 1 ostin steamista, totesin pelikelvottomaksi ilman modeja, latasin.. totesin että pakko hommaa pad.. hommasin..

Toivon todella että tuo Dark souls 2 ei vaadi samaa rumbaa.
lainaa
Väinö

31.03.2014 klo 02.20 2 tykkää tästä

Niin ja sen sanon viellä että tällä hetkellä indie puolelta tulee 80% peleistä mitä tällä hetkellä tulee pelattua, ja ne on julkaisussa yleensä jo huomattavasti halvempia kuin se tuuba mitä nämä niin sanotut "huippupelit" mitä myydään 50eurolla, ja usein pelattavaakin riittää triplaten pelitunneissa. Eli, miksi pitäisi maksaa 50 euroa pelistä jossa ei ole sisältöä, kysyn vaan?

Tottakai pelejä jotka on oikeasti hyviä pitää tukea, mutta ne on todella harvassa.. valitettavasti.
lainaa
Keppana

31.03.2014 klo 04.24 4 tykkää tästä

VoiHerrarotuParkaa kirjoitti:
Huutonaurua näille kommenteille. PC-pelaajat ei kyllä oo vuosikymmenten aikana muuttunut yhtään.

Yhtälö:
Ensin waretetaan peli ja sitten _JOS SATTUU OLEMAAN HYVÄ_, niin ostetaan Steamista myöhemmin, kun ehditään ja kun saa tarpeeksi halvalla. Ylpeänä kelpaa sitten selittää alempiarvoisille, että näin tuetaan niitä kehittäjiä! Ihan hyvää hyvyyttä! Ei riitä, että PC-pelit on jo muutenkin halvempia, vaan vielä pitää saada steamin alea, että raaskii ostaa. Pohditaan tarkasti, että kehtaako tähän nyt sijoittaa, vaikka peli on huidottu waretettuna jo pari kertaa läpi. Kun oli se silti aika keskinkertainen.

Ja parasta koko jutussa, ettei PC-pelaajat näe tässä yhtälössä edes mitään kieroa. Heitetään tollasia maailman paskimpia argumentteja, kuten "parempi tukea kympillä, kun ei ollenkaan" ja aina kun verrataan myyntilukuja konsolien ja pcn välillä, niin "monet on ostanut steamista, niitä myyntejä ei lasketa noihin"

Voi vittu, ja vielä ihmettelette miksi PC-versiot on perseestä revittyjä paskoja :D Katsokaa vähän Figman myyntilistoja (tai itseasiassa mitä tahansa listoja), siellä suuri osa myynneistä tulee konsolipeleistä, koska suurella osalla konsolipelaajista on moraalia ja häpyä ostaa ne pelit:
- Julkaisuviikolla
- Täyshintaisena
- Ilman mitään vitun kuukausien ilmaisia kokeilujaksoja

Jos olette kerran niin aikuisia, niin aikuistukaa nyt saatana ja ostakaa ne pelit täydellä hinnalla.
Joo ja kuunnellaan iloisesti niitä mainospuheita ja parin hypevideon perusteella maksetaan jostain Aliens: Colonial Marinesista tai vastaavasta bugisesta, valheellisesti mainostetusta, lyhyestä ja kaikinpuolin ylihinnoitellusta paskakikkareesta 50e. Jos 70% AAA-pelien kustannuksista ei menisi siihen markkinointipaskaan jossa hypetetään joka peliä maailmaa mullistavaksi ja jätettäisiin se paskanjauhanta vähemmälle ja kerrottaisiin ihan rehellisesti millainen se peli on niin ei tarvitsisi turvautua kokeilemaan ensin.

Tai jos edes demoja vielä julkaistaisiin niin voisi ihan oman kokemuksen perusteella päättää onko peli täyden hinnan arvoinen vai ei. Hyvänä esimerkkinä Battlefield 4 jonka multiplayer betan perusteella pystyi jo päättelemään ettei siitä kannata pulittaa senttiäkään ennen kuin peli on pelattavassa kunnossa.

Ja mitä helvettiä "aikuistukaa ja maksakaa täysi hinta"? Onko alennuksista ostaminen jotenkin sitten lapsellista touhua? Muistahan kaupassakin katsella ettei vaan satu alennustuote kärryyn.
lainaa
Liimaletti

31.03.2014 klo 08.13 2 tykkää tästä

En sinänsä yhtään ylläty jos tämä uutinen pitää paikkansa. From Software ei ole aiemminkaan loistanut peleissään millään graafisella ylivertaisuudellaan. Dark Souls ykkösessä olevien Ikävien ruudunpäivitysongelmien takia ei ole mikään ihme, että DA2:n kohdalla From Software ei samaa virhettä tee. Ja se näkyy sitten heti grafiikassa. Dark Soulsissa hyvä ruudunpäivitys on kuitenkin grafiikkaa tärkeämpi.

PC:llä saa sentään FullHD reson käyttöön, ja eiköhän joku modaa tähänkin paremmat tekstuurit ja efektit (PC:lle), kuten ekaan Dark Soulsiinkin.
lainaa
Rankaisija-Rane

31.03.2014 klo 08.36 3 tykkää tästä

servattukukkakalli kirjoitti:
sleepyruby kirjoitti:
Kukaan ei täälä tajua sitä että ei se ole konsolin vika että PC saa huonomman näköisen pelin. Tässäkin on monta vaikuttajaa.

1. PC maksaa enemmän kuin konsoli
2. Konsoli on valtavirtaa joten sielä on raha
3. Konsolit ovat vasta tulleet pihalle joten kehittäjät joutuvat taas tottumaan uuteen teknologiaan yms.
4. Raha vaikuttaa. Ja raha liikkuu konsoleissa enemmän kuin PC:llä joten kehittäjät eivät pahemming yritä mielistellä PC-pelaajia.
5. PC:llä vielä tänäkin päivänä on se paha piru: Piratismi. Kyllä sitä konsoli piirissäkin on, mutta 85% konsoli pelaajista, ellei enemmänkin eivtä piratisoi koska konsolissa on suoja joka täytyy kiertää. PC:ssä ei ole.

1. Miten se PC:n hinta vaikuttaa, kuinka hyvän PC version pelinkehittäjät tekevät?
2. Eikös se raha ole niillä PC pelaajilla, kun kerran niin kalliit vehkeetkin on varaa ostaa ja PC pelaajista useat ovat työssä käyviä ihmisiä joilla on rahaa ehkä hieman enemmän kuin 11-14 vuotiailla konsoli pelaajilla joiden ainoat rahat tulee isältä ja äiskältä viikko rahana.
3. Ymmärrän, ymmärrän ps3 ja xbox360 ovat kyllä juuri tulleet markkinoille...
4.???, en tajunnut, etkös jo kertonut tämän numerossa 2?
5. Toimii hyvin kummallakin, kunhan ei multiplayer pelejä pelaa. Mutta totta että PC pelaajat warettavat enemmän, mutta monet ostavat vielä warettamansa pelin JOS se on ollut hyvä ja haluavat tukea pelintekijöitä tulevaisuuden varalta.


Sinun kohta 5. on kyllä täyttä paskapuhetta, suurin osa tuntemistani warepelleistä ei ole ostanut yhtäkään warettamaansaa pelistä, joten mene helvettiin siitä.
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

31.03.2014 klo 10.33

Rankaisija-Rane kirjoitti:
Sinun kohta 5. on kyllä täyttä paskapuhetta, suurin osa tuntemistani warepelleistä ei ole ostanut yhtäkään warettamaansaa pelistä, joten mene helvettiin siitä.




No olisiko sitten aika vaihtaa kaveripiiriä? Monet kaverini ostavat kyllä pelit mutta eivät halua tuntea itseänsä kusetetuksi joten testaavat eka siis vain sen 30 min ja sitten peli pois koneelta.
Muokannut: Petelius86 31.03.2014 klo 10.35 lainaa
pcassmasters

31.03.2014 klo 10.50 3 tykkää tästä

Turhaa nillitystä pc pelaajilta. DS myi pc:llä ehkä 10% siitä mitä konsoleilla. Tässä pitäisi puhua siitä, että PC kehitys haittaa kondsolipuolta eikä toisin päin. En tarkoita, että graffat nyt kärsivät, mikä tuntuu olevan pc ass mastereiden ikuinen itkun aihe, vaan yleistä kehitystä ja pc-versioon tuhlattavia työtunteja. Sitten kun pelit tai joki peli myy enemmän pc:llä ja niitä joudutaan nerffaamaan jotta toimii konsoleilla, niin ymmärrän yskän. Tässä tapauksessa en. Oli graffat mitä hyvänsä peli itsessään on jäätävän kova, taattua DS laatua. 85h takana eikä läheskään vielä läpi. Rahalle kunnolla vastinetta sanon minä!
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.03.2014 klo 11.08 4 tykkää tästä

Eipä itteäni PC-puolella haittaa niinkään se, että peli näyttää tekstuurien yms osalta huonolta. Enemmän sit se jos porttaus on vasemmalla kädellä tehty. Eli kontrollit on vituillaan, piirtoetäisyys ja ruudunpäivitys lähellä nollaa ja yhtään säätönappia ei löydy resoluutiota ja v-synciä lukuunottamatta.

Henk koht tunnen enemmän konsoleille warettavia kavereita ku PC:lle. 1-0. Loput ostaa pelinsä.

"- Julkaisuviikolla
- Täyshintaisena"
Heh heh =D Naurahdin. Toisin ku muulle kommentille. Huumori on vaativa laji.

Ja me pc-pelaajathan vasta tyhmiä ollaan. Maksetaan 20 euroa jostain tuotteesta jota ei vielä ole ku screenshoteissa tai kämäsenä alpha-versiona. "Saadaan vaikuttaa pelin kehittymiseen" on tyhjä lupaus, jota noudatetaan jos se tekijälle soppii, ja valmiista tuotteesta ei oo mitään takuita. Siinä vaiheessa ku peli ilmestyy on sitä pelattu a- ja b-versioina nii paljon ettei valmis tuote enää kiinnosta ja siirrytään seuraavaan early access -helvettiin. Tuotetestaus ulkoistettu ja siitä vielä maksetaan tuotteen tekijälle. Hieno homma. Näin kärjistetysti. Että eiköhän niitä idiootteja löydy vähän joka puolelta.
Muokannut: perato 31.03.2014 klo 12.16 lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

31.03.2014 klo 12.25 5 tykkää tästä

VoiHerrarotuParkaa kirjoitti:
Jos olette kerran niin aikuisia, niin aikuistukaa nyt saatana ja ostakaa ne pelit täydellä hinnalla.

Helppohan sinun lapsiraukan on huudella kun sun vanhemmat ostaa sulle ne pelit. :D
lainaa
VoiHerrarotuParkaa

31.03.2014 klo 16.18 5 tykkää tästä

Keppana kirjoitti:
Ja mitä helvettiä "aikuistukaa ja maksakaa täysi hinta"? Onko alennuksista ostaminen jotenkin sitten lapsellista touhua? Muistahan kaupassakin katsella ettei vaan satu alennustuote kärryyn.


En tietenkään tarkoittanut alennuksien hyödyntämistä yleensä, koska itsekin tulee ostettua alennuksesta paljon pelejä. Kommentillani viittasin tietenkin siihen, kun niin monien PC-pelaajien mielestä näyttää olevan täysin hyväksyttävää warettaa ja pelata waretettua peliä heti julkaisupäivänä (tai jo viikko ennen julkaisua), kunhan sen sitten vuoden päästä ostaa kympillä Steamin alennuksesta. Tulee tehtyä sitä hyvää työtä ja tuettua kehittäjiä kivasti. Ihan saatanan _lapsellinen_ ajattelumalli.

Steam on ostanut niitä peliavaimia kehittäjän jämäpankista tuhansia jollain 0,2e/kpl, niin tossa vaiheessa likoon laittamanne vitonen tai kymppi ei kyllä auta kehittäjää enää paskankaan vertaa. Ainoastaan rahoittaa Steamia ja Newellin läskipersettä.

ps.Minun ei tarvinnut warettaa Alien Colonial Marinesia koneelleni, todetakseni sen olevan läjä höyryävää paskaa. Osaan lukea myös arvosteluja ja muiden mielipiteitä. Kun pelaat, niin silloin myös maksat.

Echou kirjoitti:
Helppohan sinun lapsiraukan on huudella kun sun vanhemmat ostaa sulle ne pelit. :D


Voi reppanaa :) Olet vielä siinä vaiheessa elämääsi, että vanhempien kukkaro taitaa olla ainut tulonlähde minkä tiedät. Saattaa tulla yllätyksenä, että aikuisena voit käydä myös töissä. Voitko kuvitella? Teet töitä josta saat palkkaa ja sillä ostat itsellesi materiaa :) Kätevää, eikö?

Käyt nyt sen peruskoulun ensin loppuun, sitten hankit keskinkertaisen työn jostain amiksen autopajalta, niin saat sen 1200e kuukaudessa räpylään herkkuja varten. Perusturvan tukemassa pikkuyksiössä saat tuolla rahalla jo monta peliä! Ei tarvi waretella henkensä pitimiksi :)
lainaa
hienohermanni

31.03.2014 klo 16.47 1 tykkää tästä

VoiHerrarotuParkaa kirjoitti:
Perusturvan tukemassa pikkuyksiössä saat tuolla rahalla jo monta peliä! Ei tarvi waretella henkensä pitimiksi :)


Kivasti tiivistyy tähän kommentoijan katkeruus. Pelit maksaa niin paljon ettei ole varaa muuhun kuin keittokomeroon, ja muiden pitäisi sitten tehdä samoin.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.03.2014 klo 16.47 1 tykkää tästä

VoiHerrarotuParkaa kirjoitti:
Keppana kirjoitti:
Ja mitä helvettiä "aikuistukaa ja maksakaa täysi hinta"? Onko alennuksista ostaminen jotenkin sitten lapsellista touhua? Muistahan kaupassakin katsella ettei vaan satu alennustuote kärryyn.


En tietenkään tarkoittanut alennuksien hyödyntämistä yleensä, koska itsekin tulee ostettua alennuksesta paljon pelejä. Kommentillani viittasin tietenkin siihen, kun niin monien PC-pelaajien mielestä näyttää olevan täysin hyväksyttävää warettaa ja pelata waretettua peliä heti julkaisupäivänä (tai jo viikko ennen julkaisua), kunhan sen sitten vuoden päästä ostaa kympillä Steamin alennuksesta. Tulee tehtyä sitä hyvää työtä ja tuettua kehittäjiä kivasti. Ihan saatanan _lapsellinen_ ajattelumalli.

Steam on ostanut niitä peliavaimia kehittäjän jämäpankista tuhansia jollain 0,2e/kpl, niin tossa vaiheessa likoon laittamanne vitonen tai kymppi ei kyllä auta kehittäjää enää paskankaan vertaa. Ainoastaan rahoittaa Steamia ja Newellin läskipersettä.
Empä ole tällasia tavannut, mut hyvä että sie olet nii voit yleistää sit kaikkiin pelaajiin tämän.

Ja Steamhan ei osta noita pelejä myytäväksi. Se ei ole jälleenmyyjä. Se tarjoaa palvelun jota kautta pelintekijä myy noita, ja ottaa osan tuotosta. Siellä saa tekijä hinnoitella pelinsä niinku tahtoo, Valve nappaa 30%.

Useimmat tekijät ovat toki huomanneet, että kun pelin pistää alennuksella myyntiin nii voitot(siis nimenomaan se määrä mikä jää käteen) kasvaa huomattavasti. Tokihan ne on lyhyen ajan voittoja, mutta useimpien kohdalla sellaisia voittoja, joita ei pitkän tähtäimen hinnoittelupolitiikalla olisi saavutettu. Toisaalta tää kyl lähettää kuluttajalle vähän ristiriitasen mielikuvan. Ku peliä myydään puolel eurol nii pistää mietityttää et miten paljon ite tekijät arvostaa omaa tuotostaan.
lainaa
eb1n

31.03.2014 klo 19.14 2 tykkää tästä

VoiHerrarotuParkaa kirjoitti:
Keppana kirjoitti:
Ja mitä helvettiä "aikuistukaa ja maksakaa täysi hinta"? Onko alennuksista ostaminen jotenkin sitten lapsellista touhua? Muistahan kaupassakin katsella ettei vaan satu alennustuote kärryyn.


En tietenkään tarkoittanut alennuksien hyödyntämistä yleensä, koska itsekin tulee ostettua alennuksesta paljon pelejä. Kommentillani viittasin tietenkin siihen, kun niin monien PC-pelaajien mielestä näyttää olevan täysin hyväksyttävää warettaa ja pelata waretettua peliä heti julkaisupäivänä (tai jo viikko ennen julkaisua), kunhan sen sitten vuoden päästä ostaa kympillä Steamin alennuksesta. Tulee tehtyä sitä hyvää työtä ja tuettua kehittäjiä kivasti. Ihan saatanan _lapsellinen_ ajattelumalli.

Steam on ostanut niitä peliavaimia kehittäjän jämäpankista tuhansia jollain 0,2e/kpl, niin tossa vaiheessa likoon laittamanne vitonen tai kymppi ei kyllä auta kehittäjää enää paskankaan vertaa. Ainoastaan rahoittaa Steamia ja Newellin läskipersettä.

ps.Minun ei tarvinnut warettaa Alien Colonial Marinesia koneelleni, todetakseni sen olevan läjä höyryävää paskaa. Osaan lukea myös arvosteluja ja muiden mielipiteitä. Kun pelaat, niin silloin myös maksat.

Echou kirjoitti:
Helppohan sinun lapsiraukan on huudella kun sun vanhemmat ostaa sulle ne pelit. :D


Voi reppanaa :) Olet vielä siinä vaiheessa elämääsi, että vanhempien kukkaro taitaa olla ainut tulonlähde minkä tiedät. Saattaa tulla yllätyksenä, että aikuisena voit käydä myös töissä. Voitko kuvitella? Teet töitä josta saat palkkaa ja sillä ostat itsellesi materiaa :) Kätevää, eikö?

Käyt nyt sen peruskoulun ensin loppuun, sitten hankit keskinkertaisen työn jostain amiksen autopajalta, niin saat sen 1200e kuukaudessa räpylään herkkuja varten. Perusturvan tukemassa pikkuyksiössä saat tuolla rahalla jo monta peliä! Ei tarvi waretella henkensä pitimiksi :)


Kukas siellä on , toisilta foorumeilta : Hezaurus, Mrbitch vai ValtiasM vai Fadden TK :D pahimpia Kidstation 4 botteja mitä Suomen maassa on.
Sinulla taitaa olla kokemusta amiksen autopajoista kun siitä nuin paljon tiedät.
Tyhmyys ihmisen tyhmentää ja susta tyhmemmäksi ei ihminen voi tulla =)
lainaa
voiPC

31.03.2014 klo 19.58 5 tykkää tästä

Uutinen asettaa herrarodun "kiitos beta-testauksesta" -kommentit aika naurettavaan valoon.
lainaa
PCMasterRace

Rekisteröitynyt 27.09.2013

31.03.2014 klo 22.31

pcassmasters kirjoitti:
Turhaa nillitystä pc pelaajilta. DS myi pc:llä ehkä 10% siitä mitä konsoleilla. Tässä pitäisi puhua siitä, että PC kehitys haittaa kondsolipuolta eikä toisin päin. En tarkoita, että graffat nyt kärsivät, mikä tuntuu olevan pc ass mastereiden ikuinen itkun aihe, vaan yleistä kehitystä ja pc-versioon tuhlattavia työtunteja. Sitten kun pelit tai joki peli myy enemmän pc:llä ja niitä joudutaan nerffaamaan jotta toimii konsoleilla, niin ymmärrän yskän. Tässä tapauksessa en. Oli graffat mitä hyvänsä peli itsessään on jäätävän kova, taattua DS laatua. 85h takana eikä läheskään vielä läpi. Rahalle kunnolla vastinetta sanon minä!
No mietitäänpäs nyt, että miksi DS on myynyt konsoleilla enemmän, kuin PC:llä. Aivan. Konsolipelaajia on aivan helvetisti enemmän, kuin PC-pelaajia. Miksi? No koska vanhemmat ostavat mieluummin sen parin sadan konsolin sille pikku Jani-Petterille, kuin tonnin parin PC:n. Sitten siellä aikuispuolella on paljon niitä, jotka eivät jaksa nähdä vaivaa sen PC:n "säätämisen" eteen, rahatilanne tiukilla tai jonkun muun syyn takia.

Sitten tuo väitteesi "PC kehitys haittaa konsolipuolta eikä toisin päin" on kyllä aivan täyttä hevonpaskaa ihan suoraansanottuna. Voisitko kenties vähän selventää väitettäsi ja kertoa syitä, miksi näin mielestäsi on? Kyllä se on kuule juuri niin kuin väitetään, eli ne konsolit jarruttaa pelien kehitystä. Miksi? Koska samaa vanhaa p*skaa rautaa käytetään 7-10v. Kyllähän sen nyt idioottikin tajuaa, että siinä laahataan aika kovaa.

Anteeksi, ei pitänyt lähteä tähän mukaan :)
lainaa
VoiHerrarotuParkaa

31.03.2014 klo 23.09 1 tykkää tästä

eb1n kirjoitti:
Kukas siellä on , toisilta foorumeilta : Hezaurus, Mrbitch vai ValtiasM vai Fadden TK :D pahimpia Kidstation 4 botteja mitä Suomen maassa on.
Sinulla taitaa olla kokemusta amiksen autopajoista kun siitä nuin paljon tiedät.
Tyhmyys ihmisen tyhmentää ja susta tyhmemmäksi ei ihminen voi tulla =)


Aww! Yrittäisit edes :)
Eikai mun kommentti sulle noin pahasti voinut lyödä luuta kurkkuun? Luulis sinun - niin paljon mua viisaampana ihmisenä - pystyvän parempaankin vasta-argumenttiin kuin "olet tyhmä ja sua tyhmemmäksi ei voi tulla"
Ihailen älyäsi. Olet varmasti Mensan jäsen!
lainaa
pcassmaster

31.03.2014 klo 23.45 1 tykkää tästä

PCMasterRace kirjoitti:
pcassmasters kirjoitti:
Turhaa nillitystä pc pelaajilta. DS myi pc:llä ehkä 10% siitä mitä konsoleilla. Tässä pitäisi puhua siitä, että PC kehitys haittaa kondsolipuolta eikä toisin päin. En tarkoita, että graffat nyt kärsivät, mikä tuntuu olevan pc ass mastereiden ikuinen itkun aihe, vaan yleistä kehitystä ja pc-versioon tuhlattavia työtunteja. Sitten kun pelit tai joki peli myy enemmän pc:llä ja niitä joudutaan nerffaamaan jotta toimii konsoleilla, niin ymmärrän yskän. Tässä tapauksessa en. Oli graffat mitä hyvänsä peli itsessään on jäätävän kova, taattua DS laatua. 85h takana eikä läheskään vielä läpi. Rahalle kunnolla vastinetta sanon minä!
No mietitäänpäs nyt, että miksi DS on myynyt konsoleilla enemmän, kuin PC:llä. Aivan. Konsolipelaajia on aivan helvetisti enemmän, kuin PC-pelaajia. Miksi? No koska vanhemmat ostavat mieluummin sen parin sadan konsolin sille pikku Jani-Petterille, kuin tonnin parin PC:n. Sitten siellä aikuispuolella on paljon niitä, jotka eivät jaksa nähdä vaivaa sen PC:n "säätämisen" eteen, rahatilanne tiukilla tai jonkun muun syyn takia.

Sitten tuo väitteesi "PC kehitys haittaa konsolipuolta eikä toisin päin" on kyllä aivan täyttä hevonpaskaa ihan suoraansanottuna. Voisitko kenties vähän selventää väitettäsi ja kertoa syitä, miksi näin mielestäsi on? Kyllä se on kuule juuri niin kuin väitetään, eli ne konsolit jarruttaa pelien kehitystä. Miksi? Koska samaa vanhaa p*skaa rautaa käytetään 7-10v. Kyllähän sen nyt idioottikin tajuaa, että siinä laahataan aika kovaa.

Anteeksi, ei pitänyt lähteä tähän mukaan :)


Taisi osua sinua arkaan paikkaan kun noin pahasti reagoit. Kyllä minä väittäisin, että maailmassa on enemmän pc:tä kuin se rapiat 160 miljoonaa mitä tällä hetkellä on PS3+X360. Ja et näköjään ymmärrä sitäkään, kun sanon että "pitäisi puhua". Mutta reagoit kuten tyypillinen pc ass master. Pidä tunkkis ja puuceesi.

lainaa
heRASMRAC

01.04.2014 klo 14.32 2 tykkää tästä

PCMasterRace kirjoitti:
pcassmasters kirjoitti:
Turhaa nillitystä pc pelaajilta. DS myi pc:llä ehkä 10% siitä mitä konsoleilla. Tässä pitäisi puhua siitä, että PC kehitys haittaa kondsolipuolta eikä toisin päin. En tarkoita, että graffat nyt kärsivät, mikä tuntuu olevan pc ass mastereiden ikuinen itkun aihe, vaan yleistä kehitystä ja pc-versioon tuhlattavia työtunteja. Sitten kun pelit tai joki peli myy enemmän pc:llä ja niitä joudutaan nerffaamaan jotta toimii konsoleilla, niin ymmärrän yskän. Tässä tapauksessa en. Oli graffat mitä hyvänsä peli itsessään on jäätävän kova, taattua DS laatua. 85h takana eikä läheskään vielä läpi. Rahalle kunnolla vastinetta sanon minä!
No mietitäänpäs nyt, että miksi DS on myynyt konsoleilla enemmän, kuin PC:llä. Aivan. Konsolipelaajia on aivan helvetisti enemmän, kuin PC-pelaajia. Miksi? No koska vanhemmat ostavat mieluummin sen parin sadan konsolin sille pikku Jani-Petterille, kuin tonnin parin PC:n. Sitten siellä aikuispuolella on paljon niitä, jotka eivät jaksa nähdä vaivaa sen PC:n "säätämisen" eteen, rahatilanne tiukilla tai jonkun muun syyn takia.

Sitten tuo väitteesi "PC kehitys haittaa konsolipuolta eikä toisin päin" on kyllä aivan täyttä hevonpaskaa ihan suoraansanottuna. Voisitko kenties vähän selventää väitettäsi ja kertoa syitä, miksi näin mielestäsi on? Kyllä se on kuule juuri niin kuin väitetään, eli ne konsolit jarruttaa pelien kehitystä. Miksi? Koska samaa vanhaa p*skaa rautaa käytetään 7-10v. Kyllähän sen nyt idioottikin tajuaa, että siinä laahataan aika kovaa.

Anteeksi, ei pitänyt lähteä tähän mukaan :)


Mut mut entäs se legendaarinen itse koottu 500€ pelikone jolla pyörii uutuus julkasut 60 fps full resolla? Ja viiteen vuoteen ei tarvi päivittääkään?

Ja voisitko edes lukea kommentin läpi johon vastaat. Hän ei tarkoittanut mitään graafista jarruttamista, mutta eihän teillä arvoisa herrarotu ole mielessä muu kuin grafiikat. Valitatte mikromaksuista, mutta se on teidän syytänne, että pelit ovat grafiikkademoja niin kuin esim. Crytekin pelit. Ihan sama vaikka peli on täyttä pas*** kunhan näyttää hienolta. Nyt ymmärrän miksi COD:n suosio laskee, kun se ei onnistu kummassakaan.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova