Tuorein sisältö

Bugbearin uutta romurallia rahoitetaan fanien voimin

31.08.2013 klo 12.27 | Luettu: 15913 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Bugbearin seuraavaa autopeliä esitellään osoitteessa NextCarGame.com. Tällä kertaa Bugbear haluaa tehdä ja julkaista autopelinsä aivan itse ja tehdä siitä omanlaisensa, joten yhteisön apua kaivataan. Pelistudio on sijoittanut peliin itse miljoonan verran ja tarjoaa nyt vähän Kickstarter-tyyliin erilaisia ennakkotilausvaihtoehtoja pelin saamiseksi julkaisuun. Bugbearin toimitusjohtaja Janne Alanenpään mukaan ennakkotrailerista saatu palaute vakuutti pelistudion siitä, että uusi peli tehdään omilla ja fanien ehdoilla.

Ennakkotilaajat pääsevät testaamaan peliä ennakkoon, bonusautoja ja -sisältöä tai pääsevät jopa suunnittelemaan autojen ulkoasua ja saavat nimensä peliin. Pakettien hinnat ovat 25 dollarista tuhanteen.

Kyseessä on romuralli Destruction Derbyjen tyyliin, mutta pelaajat pääsevät myös rakentelemaan oman ruosteohjuksensa, korjailemaan sitä ja etsimään tarvittavia varaosia. "Next Car Game" on tulossa PC:lle alkuvuodesta 2014.










V2.fi | Manu Pärssinen
< Iranissa kiellettiin... Esittelyssä Playstat... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

Jarno

31.08.2013 klo 13.27 9 tykkää tästä

Shut up and take my money! :)
lainaa
JulioBungholio

31.08.2013 klo 13.45

Demolition Derby on romurallin yksi muoto ainankin tuolla Ameriikan ihmeellisessä maassa, mutta uutisen kirjoittaja kaiketi tarkoitti Destruction Derby pelisarjaa ("..romuralli Demolition Derbyjen tyyliin..").

Mene ja tiedä häntä sitten, mutta itselle ainankin nuo edesmenneen Psygnosiksen tekemät romurallit olivat kaiholla muisteltavia tuotoksia
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.08.2013 klo 14.00

JulioBungholio kirjoitti:
Demolition Derby on romurallin yksi muoto ainankin tuolla Ameriikan ihmeellisessä maassa, mutta uutisen kirjoittaja kaiketi tarkoitti Destruction Derby pelisarjaa ("..romuralli Demolition Derbyjen tyyliin..").


Vähän molemmat olivat mielessä, mutta pelisarja lähinnä, korjasin sen uutiseen.
lainaa
Dreakki

31.08.2013 klo 14.57 5 tykkää tästä

Kiinnostus lopahti siihen, kun huomasin tämän tulevan vain PC:lle.
lainaa
Turbo123

31.08.2013 klo 15.16 2 tykkää tästä

" Kiinnostus lopahti siihen, kun huomasin tämän tulevan vain PC:lle."

Tulee myös konsoleille, jos saa riittävästi rahoitusta.
lainaa
Falafel

Rekisteröitynyt 04.01.2011

31.08.2013 klo 15.29 1 tykkää tästä

Tämä peli tarvitsee BeamNG:n fysiikat, ei nuo skriptatut kolhut tunnu enää miltään
lainaa
heimoi

31.08.2013 klo 15.45

Falafel kirjoitti:
Tämä peli tarvitsee BeamNG:n fysiikat, ei nuo skriptatut kolhut tunnu enää miltään
mistä olet kuullut että on scriptatut kolarimallinnukset?
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

31.08.2013 klo 15.57 15 tykkää tästä

Dreakki kirjoitti:
Kiinnostus lopahti siihen, kun huomasin tämän tulevan vain PC:lle.

Kiinnostus kasvoi potenssiin 13, kun huomasin tämän tulevan vain PC:lle.

Falafel kirjoitti:
Tämä peli tarvitsee BeamNG:n fysiikat, ei nuo skriptatut kolhut tunnu enää miltään

http://www.youtube.com/watch?v=MxeB5c6fLMk
Ei ole skriptattuja kolhuja.
Muokannut: Jonezi 31.08.2013 klo 15.59 lainaa
Joker

31.08.2013 klo 16.00 5 tykkää tästä

Joten päätit sitten jakaa "pituutesi" senteissä meillä kaikille muille...
lainaa
agm

31.08.2013 klo 16.34 1 tykkää tästä

Repivät rahat hyväuskoisilta ja sitten julkaisevat jonkun bugisen paskakikkareen, jossa on ajotuntuma sekä vauriomallinnus täysin päin peetä.
lainaa
Ebinaatti

31.08.2013 klo 16.35 3 tykkää tästä

Tässä taloustilanteessa ja ihmisten ahdistuneisuuden ilmapiirissä on ilahduttavaa nähdä tälläinen hohto taivaasta kuten Aito ja Oikea bugbear autotekele. PS2, LAB soi ja vuosi 2004. Sama fiilis takasin
lainaa
ssd

31.08.2013 klo 17.27

V2, myöhässä jälleen
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

31.08.2013 klo 19.23 2 tykkää tästä

Tulisipa OIKEA Flatout 3.
lainaa
löytyy

31.08.2013 klo 20.09

http://www.youtube.com/watch?v=HMjyX3DsKmw
lainaa
pekkamäki

31.08.2013 klo 22.19 2 tykkää tästä

Taitaa tulla kovat tappiot bugbearille tästä. PC:llä kun noita maksavia asiakkaita on vain murto-osa ja loput warettavat.
lainaa
fiksupoliisi

31.08.2013 klo 22.55 2 tykkää tästä

pekkamäki kirjoitti:
Taitaa tulla kovat tappiot bugbearille tästä. PC:llä kun noita maksavia asiakkaita on vain murto-osa ja loput warettavat.


Siitä syystä rahat pitääkin ottaa etukäteen.
lainaa
SimaaLiittimessä

01.09.2013 klo 02.04 1 tykkää tästä

En oikein ymmärrä tätä yhteisörahoittamisen riemua, tosiasiassa kun kyse on siitä, että yritys siirtää riskinsä ja rahoituksen kuluttajan hommaksi ja käärii itse voitot. Tietysti firman omistajana olisin todella innoissani.
lainaa
Jep

01.09.2013 klo 08.49 2 tykkää tästä

Dreakki kirjoitti:
Kiinnostus lopahti siihen, kun huomasin tämän tulevan vain PC:lle.

Jep. Split-screen -tuki ja konsolijulkaisu, niin tulee kaupat.
lainaa
Siiiiistiiii

01.09.2013 klo 09.22 7 tykkää tästä

Waretus on varkaus. Waretuksen takia menetämme monia hyviä pelejä ja tulemme myös menettämään. Se on vain fakta ja puolustella voitte toki itseänne mutta fakta ei siitä muutu mihinkään. Jos sinulla ei ole varaa maksaa kaupassa kaljaa niin saatko pölliä sen? Waretus on sama asia, jos ei ole varaa niin sitten pitäisi olla ilman.

Osaan kuvitella kun joku raivostuu tästäkin viestistä, se vain kertoo moraalistasi, osaan myös kuvitella monien nauravan minulle. Sekin kertoo moraalistasi. Teeppä itse peli ja näe vaivaa ja katso kun sinulle ei jää rahaa käteen. Se on vain karu fakta että warettaminen on niin helppoa varastamista että niin moni varastaa vain siksi että se on helppoa ja siitä ei jää helposti edes kiinni.

Se on vain karu fakta.
lainaa
Penaqua

Rekisteröitynyt 22.11.2009

01.09.2013 klo 10.25 3 tykkää tästä

Siiiiistiiii kirjoitti:
Waretus on varkaus. Waretuksen takia menetämme monia hyviä pelejä ja tulemme myös menettämään. Se on vain fakta ja puolustella voitte toki itseänne mutta fakta ei siitä muutu mihinkään. Jos sinulla ei ole varaa maksaa kaupassa kaljaa niin saatko pölliä sen? Waretus on sama asia, jos ei ole varaa niin sitten pitäisi olla ilman.

Osaan kuvitella kun joku raivostuu tästäkin viestistä, se vain kertoo moraalistasi, osaan myös kuvitella monien nauravan minulle. Sekin kertoo moraalistasi. Teeppä itse peli ja näe vaivaa ja katso kun sinulle ei jää rahaa käteen. Se on vain karu fakta että warettaminen on niin helppoa varastamista että niin moni varastaa vain siksi että se on helppoa ja siitä ei jää helposti edes kiinni.

Se on vain karu fakta.


Thats just like, your opinion, man. Fact.
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

01.09.2013 klo 16.22

Jonezi kirjoitti:

Falafel kirjoitti:
Tämä peli tarvitsee BeamNG:n fysiikat, ei nuo skriptatut kolhut tunnu enää miltään

http://www.youtube.com/watch?v=MxeB5c6fLMk
Ei ole skriptattuja kolhuja.

Hienoa! Noin about 10:00 -> Puhuvatkin BeamNG ja Rigs Of Rodsista.
lainaa
flattaaja

01.09.2013 klo 20.32 1 tykkää tästä

Peli valmiiksi ja PC rautaan perustuville next gen konsoleille self publishingin kautta. Indie pelaamista kauneimmillaan.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova